Espanjan kieli, A2-oppimäärä

Vantaa OPSista
Versio hetkellä 19. elokuuta 2020 kello 10.12 – tehnyt Opswikiadmin (keskustelu | muokkaukset) (→‎Laaja-alainen osaaminen)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Oppiaineen tehtävä

Kieli on oppimisen ja ajattelun edellytys. Kieli on mukana kaikessa koulun toiminnassa, ja jokainen opettaja on kielen opettaja. Kielten opiskelu edistää ajattelutaitojen kehittymistä. Se antaa aineksia monikielisen ja -kulttuurisen identiteetin muodostumiselle ja arvostamiselle. Sanavaraston ja rakenteiden karttuessa myös vuorovaikutus- ja tiedonhankintataidot kehittyvät. Kielten opiskelussa on runsaasti sijaa ilolle, leikillisyydelle ja luovuudelle.

Kieltenopetus on osa kielikasvatusta ja johdatusta kielitietoisuuteen. Oppilaissa herätetään kiinnostus kouluyhteisön ja ympäröivän maailman kielelliseen ja kulttuuriseen moninaisuuteen ja heitä rohkaistaan viestimään autenttisissa ympäristöissä. Koulussa ohjataan arvostamaan eri kieliä, niiden puhujia ja erilaisia kulttuureita. Sukupuolten tasa-arvoa kielivalinnoissa ja kielten opiskelussa vahvistetaan erilaisia oppilaita kiinnostavalla kielivalintatiedotuksella, rohkaisemalla oppilaita tekemään aidosti itseään kiinnostavia valintoja sukupuolesta riippumatta, käsittelemällä opetuksessa monipuolisesti erilaisia aiheita sekä käyttämällä vaihtelevia ja toiminnallisia työtapoja.

Kielten opiskelu valmistaa oppilaita suunnitelmalliseen ja luovaan työskentelyyn erilaisissa kokoonpanoissa. Oppilaille ja oppilasryhmille luodaan mahdollisuuksia verkostoitumiseen ja yhteydenpitoon ihmisten kanssa myös eri puolilla maailmaa. Tieto- ja viestintäteknologia tarjoaa yhden luontevan mahdollisuuden toteuttaa kieltenopetusta autenttisista tilanteista ja oppilaiden viestintätarpeista lähtien. Opetus antaa myös valmiuksia osallisuuteen ja aktiiviseen vaikuttamiseen kansainvälisessä maailmassa.

Opetus vahvistaa oppilaiden luottamusta omiin kykyihinsä oppia kieliä ja käyttää niitä rohkeasti. Oppilaille annetaan mahdollisuus edetä yksilöllisesti ja saada tarpeen mukaan tukea oppimiselleen. Opetus järjestetään niin, että myös muita nopeammin etenevät tai kieltä entuudestaan osaavat voivat edistyä.

Kielten opetuksessa kehitetään monilukutaitoa ja käsitellään erilaisia tekstejä. Lasten ja nuorten erilaiset kiinnostuksen kohteet otetaan huomioon tekstien valinnassa. Opetuksessa luodaan siltoja myös eri kielten välille sekä oppilaiden vapaa-ajan kielenkäyttöön. Oppilaita ohjataan hakemaan osaamillaan kielillä tietoa.

Vuosiluokat 4-6

Oppiaineen tehtävä

Vuosiluokilla 3 – 6 kaikilla oppilailla on äidinkielen lisäksi opetusta vähintään kahdessa muussa kielessä: yhteisessä A1-kielessä sekä B1- kielessä ja mahdollisesti myös A2-kielessä, joka on A-kielen valinnainen oppimäärä.

A2-kielen vuosiviikkotuntien jakamisessa eri vuosiluokille ei ole 6. vuosiluokan nivelvaihetta.

Vieraan kielen opetussuunnitelman perusteet on laadittu perusteiksi mille tahansa kielelle, jolle ei ole kielikohtaisia perusteita. Opetuksen järjestäjä huolehtii tällöin kielikohtaisen sovelluksen laatimisesta paikalliseen opetussuunnitelmaan näiden perusteiden pohjalta. Perusteissa kuvattu kehittyvän kielitaidon taso 6. vuosiluokan lopussa ja perusopetuksen päättövaiheessa soveltuu parhaiten indoeurooppalaisiin kieliin sekä eurooppalaisiin kieliin, joissa käytetään aakkosiin pohjautuvaa kirjoitusjärjestelmää. Muihin opetuksen järjestäjän kieliohjelmaan sisältyviin kieliin opetuksen järjestäjä laatii opetussuunnitelman noudattaen näitä perusteita soveltuvin osin. Kansainvälisesti hyväksyttyjä kielikohtaisia viitekehyksiä noudatetaan soveltuvin osin ei-eurooppalaisten kielten opetuksessa ottaen huomioon esimerkiksi erilaisten kirjoitusmerkkien vaikutus kielen oppimisnopeuteen.

Oppimisympäristöihin ja työtapoihin liittyvät tavoitteet

Tavoitteena on, että kielenkäyttö olisi mahdollisimman asianmukaista, luonnollista ja oppilaille merkityksellistä. Työskentelyssä korostuu pari- ja pienryhmätyö sekä yhdessä oppiminen erityyppisissä oppimisympäristöissä. Monikielisyys- ja kielikasvatuksen tavoitteiden saavuttamiseksi tarvitaan opettajien yhteistyötä. Leikin, laulun, pelillisyyden ja draaman avulla oppilaat saavat mahdollisuuden kokeilla kasvavaa kielitaitoaan ja käsitellä myös asenteita. Opetuksessa käytetään monipuolisesti eri viestintäkanavia ja -välineitä. Oppilaita ohjataan aktiiviseen toimijuuteen ja itsenäiseen vastuun ottoon omasta oppimisestaan Eurooppalaisen kielisalkun tai vastaavan työvälineen avulla. Oppilaat tutustuvat ympäröivän yhteisön monikielisyyteen ja -kulttuurisuuteen kotikansainvälisyyden avulla. Heille tarjotaan myös mahdollisuuksia harjoitella kansainvälistä yhteydenpitoa. Kohdekieltä käytetään aina kun se on mahdollista.

Ohjaus, eriyttäminen ja tuki

Oppilaita ohjataan käyttämään kielitaitoaan rohkeasti. Runsas viestinnällinen harjoittelu tukee oppilaiden kielitaidon kehittymistä. Oppilaita kannustetaan opiskelemaan myös muita koulun tarjoamia kieliä. Oppilaille, joilla on kieliin liittyviä oppimisvaikeuksia, tarjotaan tukea. Opetus suunnitellaan niin, että se tarjoaa haasteita myös muita nopeammin edistyville tai kieltä entuudestaan osaaville oppilaille.

Oppilaan oppimisen arviointi

Arviointi on luonteeltaan kannustavaa ja antaa oppilaille mahdollisuuden tulla tietoiseksi omista taidoistaan, kehittää niitä ja painottaa itselleen luontevia ilmaisumuotoja tai osoittaa informaalin oppimisen kautta hankittua osaamista. Monipuolinen arviointi tarjoaa mahdollisuuksia osoittaa osaamistaan myös oppilaille, joilla on kieleen liittyviä oppimisvaikeuksia tai joilla on muulla tavoin kielellisesti erilaiset lähtökohdat. Arvioinnissa välineenä voidaan käyttää esimerkiksi Eurooppalaista kielisalkkua.

Vieraan kielen sanallista arviota tai arvosanaa antaessaan opettaja arvioi oppilaiden osaamista suhteessa paikallisessa opetussuunnitelmassa asetettuihin tavoitteisiin. Määritellessään osaamisen tasoa 6. vuosiluokan lukuvuositodistusta varten opettaja käyttää vieraan kielen A-oppimäärän valtakunnallisia arviointikriteereitä. Opinnoissa edistymisen kannalta on keskeistä, että oppimista arvioidaan monin eri tavoin myös itse- ja vertaisarvioinnin keinoin ja että arviointi kohdistuu kaikkiin arvioitaviin tavoitteisiin. Arvioinnissa otetaan huomioon kaikki kielitaidon osa-alueet. Niiden arviointi perustuu Eurooppalaiseen viitekehykseen ja sen pohjalta laadittuun suomalaiseen sovellukseen.

Vieraan kielen A-oppimäärän arviointikriteerit 6. vuosiluokan päätteeksi hyvää osaamista kuvaavaa sanallista arviota/arvosanaa kahdeksan varten

Vka61.png Vka62.png Vka63.png

Laaja-alainen osaaminen

Neljännellä luokalla A2-kielten opiskelussa painotetaan laaja-alaisen osaamisen osa-aluetta L1 (ajattelu ja oppimaan oppiminen):

  • Herätetään kiinnostus ja myönteinen asennoituminen kielten opiskeluun mm. musiikin, leikkien ja pelien avulla 
  • Uuden opiskeluryhmän syntyessä panostetaan ryhmäytymiseen ja sosiaalisiin taitoihin sekä positiivisen opiskeluympäristön luomiseen.
  • Tutustutaan ja opitaan systemaattisia ja tavoitteellisia kielenopiskelutaitoja: opiskeluvällineistä huolehtiminen, läksyjen säännöllinen tekeminen, sanaston opiskelu eri tavoin, ydinaineksen poimimista.

Viidennellä luokalla painotetaan A2-kielten opiskelussa laaja-alaisen osaamisen osa-aluetta Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu (L2) ja Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen (L5):

  • Tutustutaan kohdekielisten maiden kulttuuriperintöön.
  • Jatketaan erilaisten ilmaisutapojen opettelua (eleet, ilmeet, kehonkieli) ja niiden merkityksiä vuorovaikutuksessa.
  • Tutustutaan erilaisiin teknisiin ratkaisuihin kieltenopiskelun tukena.

Kuudennella luokalla painotetaan Monilukutaitoa (L4) ja syvennettään Tieto- ja viestintäteknologista osaamista (L5):

  • Harjoitellaan tiedonhaun ja kriittisen tiedonkäsittelyn perusteita (luotettavien lähteiden löytäminen).
  • Harjoitellaan tekstinkäsittely- ja kieltenopiskeluohjelmien käytön perusteita (esim. helpon tekstin ulkoasun muokkaaminen ja jäsentely).

Vuosiluokka 4

Tavoitteet

Oppilas

  • oppii nauttimaan uuden kielen opiskelusta ja oman maailmankuvan laajenemisesta (S1, T1)
  • oppii huolehtimaan kielenopiskeluvälineistä (S2, T6)
  • harjoittelee erilaisia, systemaattisia kielenopiskelutaitoja (S2, T6) (esim. sanojen opiskelu, kokeisiin luku, päättely ja ongelmanratkaisutaitoja, vieraiden sanojen merkityksen arvaaminen kontekstista, myös itsenäiset tavat)
  • luo positiivista opiskeluympäristöä itselleen ja muille (S2, T5)
  • oppii kommunikoimaan yksinkertaisia viestejä suullisesti ja kirjallisesti espanjan kielen alkeita käyttäen ja ymmärtämään yksinkertaisia lauseita käsitellyistä asioista (S3, T7, T11)
  • harjoittelee tunnistamaan eri kielten samankaltaisuuksia ja eroja (esim. lainasanat) (S1, T1, T3)
  • oppii tunnistamaan espanjankielisiä maita ja tutustuu joihinkin niistä (S1, T2)
  • harjoittelee espanjan ääntämisen perusteita, joita syvennetään seuraavien vuosien aikana sekä oppii espanjan aakkoset ja tutustuu joihinkin foneettisiin aakkosiin, joita käytetään ääntämisen apuna (S3, T11)

Sisällöt

  • tervehtiminen eri vuorokauden aikoina
  • itsestä, läheisistä, perheestä ja harrastuksista kertominen
  • sanastoa: harjoitellaan mm. värejä, vaatteita, eläimiä, perheenjäseniä, numeroita ja ruokasanoja
  • tutustutaan artikkeleihin, adjektiivin ja substantiivin kongruenssiiin ja pronomineihin
  • opetellaan kertomaan mieltymyksistä
  • harjoitellaan säännöllisten verbien taivutusta
  • tutustutaan muutamaan epäsäännölliseen verbiin
  • opitaan taivuttamaan yleisimmät olla-verbit ja harjoitellaan niiden käyttöä eri yhteyksissä

Vuosiluokka 5

Tavoitteet

Oppilas

  • kertaa ja syventää neljännellä luokalla opittuja kieli- ja opiskelutaitoja, sanaston ja kieliopin osaamista.
  • tutustuu uusiin espanjankielisiin maihin, niiden kulttuureihin ja tunnettuihin henkilöihin (S1, T2)
  • ohjataan oppilasta havaitsemaan kieliä yhdistäviä ja erottavia ilmiöitä (T3)
  • ohjataan oppilasta ottamaan vastuuta omasta kielenopiskelustaan ja kannustetaan harjaannuttamaan kielitaitoaan rohkeasti (T6)
  • oppii kehittämään kieltenoppimistaitojaan (S2)

Sisällöt

  • Sanaston vahvistaminen edelleen
  • Syvennetään tietoa artikkelien merkityksestä ja käytöstä
  • Opitaan lisää epäsuoran objektin käytöstä
  • Tutustutaan myönteiseen imperatiiviin
  • Opitaan lisää verbejä (mm.vokaalinmuutos ja -vaihdosverbit) ja niiden käyttötarkoituksia esimerkiksi tener que -rakenne ja ir + a (futuuri)
  • Opitaan kellonajat
  • Opitaan substantiivin ja adjektiivin kongruenssi

Vuosiluokka 6

Tavoitteet

Oppilas

  • kertaa ja syventää neljännellä ja viidennellä luokilla opittuja kieli- ja opiskelutaitoja, sanaston ja kieliopin osaamista.
  • tutustuu uusiin espanjankielisiin maihin, niiden kulttuureihin ja tunnettuihin henkilöihin (S1, T1)
  • oppii kehittämään kieltenoppimistaitojaan (S2, T3)
  • harjoittelee tuottamaan lyhyitä kirjallisia ja suullisia tekstejä erilaisissa yksinkertaisissa tilanteissa (S3)
  • harjoittelee erilaisia viestintästrategioita (S2, T7, T8)

Sisällöt

  • Sanaston ja rakenteiden vahvistaminen edelleen
  • Tutustutaan teitittelyyn ja refleksiiviverbeihin
  • Opitaan myönteinen imperatiivi ja perfekti

Vuosiluokat 7-9

Oppiaineen tehtävä

Oppilaita rohkaistaan käyttämään kaikkia opiskelemiaan kieliä monipuolisessa vuorovaikutuksessa ja tiedonhankinnassa. Opetuksen tavoitteena on tukea oppilasta vuosiluokilla 3-6 saavutettujen taitojen syventämisessä, kehittää oppilaan kielellistä päättelykykyä ja samalla edistää hänen kielenopiskelutaitojaan. Kulttuurisen moninaisuuden ymmärtämistä syvennetään pohtimalla erilaisia kieliyhteisöihin liittyviä arvosidonnaisia ilmiöitä. Myös tunteiden käsittelylle annetaan tilaa, ja tarpeen mukaan vaikeita asioita voidaan käsitellä myös koulun opetuskielellä

Vieraan kielen opetussuunnitelman perusteet on laadittu perusteiksi mille tahansa kielelle, jolle ei ole kielikohtaisia perusteita. Opetuksen järjestäjä huolehtii tällöin kielikohtaisen sovelluksen laatimisesta näiden perusteiden pohjalta. Perusteissa kuvattu karttuvan kielitaidon taso 6. vuosiluokan lopussa ja perusopetuksen päättövaiheessa soveltuu parhaiten indoeurooppalaisiin kieliin sekä eurooppalaisiin kieliin, joissa käytetään aakkosiin pohjautuvaa kirjoitusjärjestelmää. Muihin opetuksen järjestäjän kieliohjelmaan sisältyviin kieliin opetuksen järjestäjä laatii opetussuunnitelman noudattaen näitä perusteita soveltuvin osin. Kansainvälisesti hyväksyttyjä kielikohtaisia viitekehyksiä noudatetaan soveltuvin osin ei-eurooppalaisten kielten opetuksessa (esim. kirjoitusmerkit).

Vieraan kielen opetusta voidaan integroida eri oppiaineiden ja monialaisten oppimiskokonaisuuksien opetukseen ja päinvastoin. Oppilaita rohkaistaan tiedonhakuun kyseisellä kielellä eri oppiaineissa.

Oppimisympäristöihin ja työtapoihin liittyvät tavoitteet

Tavoitteena on, että kielenkäyttö olisi mahdollisimman asianmukaista, luonnollista ja oppilaille merkityksellistä. Työskentelyssä korostuu pari- ja pienryhmätyö sekä yhdessä oppiminen erityyppisissä oppimisympäristöissä. Monikielisyys- ja kielikasvatuksen tavoitteiden saavuttamiseksi tarvitaan opettajien yhteistyötä. Pelillisyyden, musiikin ja draaman avulla oppilaat saavat mahdollisuuden kokeilla kasvavaa kielitaitoaan ja käsitellä myös asenteita. Opetuksessa käytetään monipuolisesti eri oppimisympäristöjä, viestintäkanavia ja -välineitä. Teksteistä hankitaan tietoa, niitä jaetaan ja julkaistaan. Oppilaita ohjataan aktiiviseen toimijuuteen ja itsenäiseen vastuun ottoon omasta oppimisestaan Eurooppalaisen kielisalkun tai vastaavan työvälineen avulla. Oppilaat tutustuvat ympäröivän yhteisön monikielisyyteen ja monikulttuurisuuteen kotikansainvälisyyden avulla. Heille tarjotaan myös mahdollisuuksia harjoitella kansainvälistä yhteydenpitoa. Kohdekieltä käytetään aina kun se on mahdollista.

Ohjaus, eriyttäminen ja tuki

Oppilaita ohjataan käyttämään kielitaitoaan rohkeasti. Runsas viestinnällinen harjoittelu tukee oppilaiden kielitaidon kehittymistä. Oppilaita kannustetaan opiskelemaan myös muita koulun tarjoamia kieliä. Oppilaille, joilla on kieliin liittyviä oppimisvaikeuksia, tarjotaan tukea. Opetus suunnitellaan niin, että se tarjoaa haasteita myös muita nopeammin edistyville tai kieltä entuudestaan osaaville oppilaille.

Oppilaan oppimisen arviointi

Oppimista arvioidaan monin eri tavoin myös itse- ja vertaisarvioinnin keinoin. Arviointi kohdistuu kaikkiin tavoitteisiin, ja arvioinnissa otetaan huomioon kaikki kielitaidon osa-alueet. Niiden arviointi perustuu Eurooppalaiseen viitekehykseen ja sen pohjalta laadittuun suomalaiseen sovellukseen. Kansainvälisesti hyväksyttyjä kielikohtaisia viitekehyksiä noudatetaan soveltuvin osin ei-eurooppalaisten kielten opetuksessa. Arvioinnissa välineenä voidaan käyttää esimerkiksi Eurooppalaista kielisalkkua tai vastaavaa työkalua.

Arviointi on monipuolista ja antaa oppilaille mahdollisuuden painottaa itselleen luontevia ilmaisumuotoja. Oppimista ohjaavan ja kannustavan palautteen avulla oppilaista autetaan tulemaan tietoisiksi omista taidoistaan ja kehittämään niitä. Oppilaita rohkaistaan käyttämään oppimaansa erilaisissa viestintätilanteissa. Monipuolinen arviointi tarjoaa mahdollisuuksia osoittaa osaamistaan myös oppilaille, joilla on kieleen liittyviä oppimisvaikeuksia tai joilla on muulla tavoin kielellisesti erilaiset lähtökohdat.

Päättöarviointi sijoittuu siihen lukuvuoteen, jona oppiaineen opiskelu päättyy kaikille yhteisenä oppiaineena. Päättöarvioinnilla määritellään, miten oppilas on opiskelun päättyessä saavuttanut vieraan kielen A-oppimäärän tavoitteet. Päättöarvosana muodostetaan suhteuttamalla oppilaan osaamisen taso vieraan kielen A-oppimäärän valtakunnallisiin päättöarvioinnin kriteereihin. Osaaminen kielitaidon eri osa-alueilla kehittyy kumuloituvasti. Päättöarvosanan muodostamisessa otetaan huomioon kaikki valtakunnalliset päättöarvioinnin kriteerit riippumatta siitä, mille vuosiluokalle vastaava tavoite on asetettu paikallisessa opetussuunnitelmassa. Oppilas saa arvosanan kahdeksan (8), mikäli hän osoittaa keskimäärin kriteerien määrittämää osaamista. Arvosanan kahdeksan tason ylittäminen joidenkin tavoitteiden osalta voi kompensoida tasoa heikomman suoriutumisen joidenkin muiden tavoitteiden osalta.

Vieraan kielen A-oppimäärän päättöarvioinnin kriteerit hyvälle osaamiselle (arvosanalle 8) oppimäärän päättyessä

Vka91.png Vka92.png Vka93.png Vka94.png

Laaja-alainen osaaminen

Seitsemännellä luokalla A2-kielen opiskelussa painotetaan laaja-alaisen osaamisen osa-alueita .Ajattelu ja oppimaan oppiminen (L1) ja Monilukutaito (L4).

  • Vahvistetaan aiemmilla vuosiluokilla opittuja oppimaan oppimisen ja vuorovaikutuksen taitoja.
  • Opetellaan tunnistamaan omia vahvuuksia ja kehittämisen kohteita (esim. oppimisstrategia ja -tyylit, ongelmanratkaisu yhdessä ja itsenäisesti).
  • Tutustutaan erilaisiin teksteihin ja opetellaan tuottamaan niitä itse kykyjen mukaan (esim. erilaisiin medioihin tutustuminen ja niiden käyttö).

Kahdeksannen luokan A2-kielen opiskelussa painotetaan laaja-alaisen osaamisen osa-alueita Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu (L2) sekä Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen (L5).

  • Harjoitellaan tiedonhakua ja tekstin tuottamista erilaisia tvt-menetelmiä käyttäen ja tekstien analysointia.
  • Harjoitellaan itse- ja vertaisarviointia annettujen kriteerien pohjalta.
  • Harjoitellaan espanjankielisten maiden kulttuurikäytänteitä vuorovaikutustilanteissa (esim. arvot, perinteet, fraasit, ilmaisut).

Yhdeksännen luokan A2-kielen opiskelussa painotetaan laaja-alaisen osaamisen osa-alueita Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot (L3), Työelämätaidot ja yrittäjyys (L6) ja Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen (L7).

  • Harjoitellaan erilaisten jatko-opinto- ja työelämään liittyvien tekstien tuottamista.
  • Harjoitellaan itsenäisen työskentelyn taitoja (esim. voidaan hyödyntää portfoliotyöskentelyä yhdeksännen luokan sisältöjen suorittamisessa).
  • Tutustutaan ja harjoitellaan erilaisia yhteiskunnassa vaikuttamisen keinoja (esim. mielipiteen ilmaisu, tulevaisuuden suunnitelmat, yhteiskunnan jäsenenä toimiminen, ympäristötoiminta).
  • Harjoitellaan suunnitelmallista työskentelyä laajemmin (esim. ajanhallinta, omat projektit).

Vuosiluokka 7

Tavoitteet

Oppilas

  • kertaa ja syventää vuosiluokilla 4-6opittuja kieli- ja opiskelutaitoja, sanaston ja kieliopin osaamista
  • tutustuu syvällisesti yhteen espanjankieliseen maahan, sen kulttuuriin ja ominaisuuksiin (S1, T2)
  • oppii kehittämään kieltenoppimistaitojaan ja arvioimaan omaa ja muiden kielitaitoja ja kehittämiskohteita (S2, T4)
  • oppii työskentelemään vaativuudeltaan eritasoisten tekstien kanssa ja harjoittelee erilaisia ymmärtämisstrategioita (S3, T6, T7)
  • harjoittelee tuottamaan erilaisia kirjallisia ja suullisia tekstejä, itseen tai lähipiiriin liittyvissä tilanteissa (S2, T5, S3, T10)
  • harjoittelee erilaisissa tilanteissa selviämistä, asiointia, toimivia viestintästrategioita ja keskustelun ylläpitämistapoja (S2, T6, T7, T8, T9)
  • jatkaa kieliportfolionsa kokoamista, johon kokoaa pieniä espanjankielisiä tuotoksia erilaisista aiheista
  • harjoittelee eri kielten ominaisuuksien vertailua ja opettelee käyttämään kielitiedon käsitteitä oppimisen tukena (S1, T3)
  • harjoittelee tiedonhakua espanjaksi (S1, T2)

Sisällöt

  • edellisten vuosien asioiden syventäminen ja kertaus
  • sanastoa syvemmin: esim. perhe, ystävät, lemmikit, koulu, vapaa-aika, harrastukset, lähiympäristö
  • asiointi erilaisissa tilanteissa (esim. ostokset, ruoan tilaaminen)
  • preesensin, kestomuotojen, imperfektin ja preteritin kertaus ja jälkimmäisten syventäminen, perfekti ja pluskvamperfekti
  • pronominit
  • yksikkö ja monikko ja artikkelit
  • genetiivi ja yhdyssanat
  • neutriartikkeli lo
  • relatiivipronominit ja relatiivilauseet

Vuosiluokka 8

Tavoitteet

Oppilas

  • kertaa ja syventää aiempina vuosina opittuja kieli- ja opiskelutaitoja, sanaston ja kieliopin osaamista
  • tutustuu syvällisesti toiseen espanjankieliseen maahan, sen kulttuuriin ja ominaisuuksiin (S1, T2)
  • oppii kehittämään kieltenoppimistaitojaan ja arvioimaan omaa ja muiden kielitaitoja ja kehittämiskohteita (S2, T4)
  • oppii työskentelemään vaativuudeltaan eritasoisten tekstien kanssa ja harjoittelee erilaisia ymmärtämisstrategioita (S3, T6, T7)
  • harjoittelee tuottamaan erilaisia kirjallisia ja suullisia tekstejä, itseen tai lähipiiriin liittyvissä tilanteissa ja ilmaisemaan oman mielipiteensä (S2, T5, S3, T10)
  • harjoittelee erilaisissa tilanteissa selviämistä, asiointia, toimivia viestintästrategioita ja keskustelun ylläpitämistapoja (S2, T6, T7, T8, T9)
  • jatkaa kieliportfolionsa kokoamista, johon kokoaa pieniä espanjankielisiä tuotoksia erilaisista aiheista
  • harjoittelee eri kielten ominaisuuksien vertailua ja opettelee käyttämään kielitiedon käsitteitä oppimisen tukena (S1, T3)
  • harjoittelee tiedonhakua espanjaksi (S1, T2)

Sisällöt

  • aiempien asioiden kertausta ja syventäminen
  • sanastoa syvemmin: esim. ympäröivä maailma, matkustaminen, kestävä kehitys, vapaa-aika ja harrastukset, terveys ja hyvinvointi, viestiminen
  • subjunktiiviin tutustuminen
  • aikamuotojen kertausta
  • imperfektin ja preteritin vahvistaminen
  • passiivi
  • konditionaaleja ja ehtolauseita

Vuosiluokka 9

Tavoitteet

Oppilas

  • kertaa ja syventää aiempina vuosina opittuja kieli- ja opiskelutaitoja, sanaston ja kieliopin osaamista
  • oppii kertomaan menneestä, nykyhetkestä ja tulevasta käyttäen monipuolisia rakenteita (S3, T10)
  • tutustuu syvällisesti toiseen espanjankieliseen maahan, sen kulttuuriin ja ominaisuuksiin (S1, T2)
  • oppii kehittämään kieltenoppimistaitojaan ja arvioimaan omaa ja muiden kielitaitoja ja kehittämiskohteita (S2, T4)
  • oppii työskentelemään vaativuudeltaan eritasoisten tekstien kanssa ja harjoittelee erilaisia ymmärtämisstrategioita (S3, T6, T7)
  • harjoittelee tuottamaan erilaisia kirjallisia ja suullisia tekstejä, itseen tai lähipiiriin liittyvissä tilanteissa ja ilmaisemaan oman mielipiteensä (S2, T5, S3, T10)
  • harjoittelee erilaisissa tilanteissa selviämistä, asiointia, toimivia viestintästrategioita ja keskustelun ylläpitämistapoja (S2, T6, T7, T8, T9)
  • kokoaa portfolionsa valmiiksi
  • harjoittelee eri kielten ominaisuuksien vertailua ja opettelee käyttämään kielitiedon käsitteitä oppimisen tukena (S1, T3)
  • harjoittelee tiedonhakua espanjaksi (S1, T2)

Sisällöt

  • sanastoja: esim. asuminen, vapaa-aika, opiskelu ja työ, tulevaisuuden suunnitelmat, elinkeinot, terveys, ihmissuhteet, tunne-elämä, historia, kulttuuri, taide
  • oppilaita kiinnostavien aihepiirien syvällinen tutkiminen (esim. urheilu, musiikki, teatteri, kirjallisuus, elokuva), esim. kirjoitelman tai pienimuotoisen tutkielman teko portfolioon
  • epäsuora esitys
  • passiivi
  • infinitiivi
  • subjunktiivin syventäminen, sen eri aikamuodot, yleisimpien käyttötarkoitusten tunteminen
  • ääntämisen harjoittelua mahdollisimman autenttisissa tilanteissa