Musiikki

Vantaa OPSista
Versio hetkellä 7. huhtikuuta 2016 kello 16.21 – tehnyt Tuija.lindstrom (keskustelu | muokkaukset) (→‎Vuosiluokka 2)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Oppiaineen tehtävä

Musiikin opetuksen tehtävänä on luoda edellytykset monipuoliseen musiikilliseen toimintaan ja aktiiviseen kulttuuriseen osallisuuteen. Opetus ohjaa oppilaita tulkitsemaan musiikin monia merkityksiä eri kulttuureissa sekä yksilöiden ja yhteisöjen toiminnoissa. Oppilaiden musiikillinen osaaminen laajenee, mikä vahvistaa myönteistä suhdetta musiikkiin ja luo pohjaa musiikin elinikäiselle harrastamiselle. Musiikin opetus rakentaa arvostavaa ja uteliasta suhtautumista musiikkiin ja kulttuuriseen monimuotoisuuteen.

Toiminnallinen musiikin opetus ja opiskelu edistävät oppilaiden musiikillisten taitojen ja ymmärryksen kehittymistä, kokonaisvaltaista kasvua ja kykyä toimia yhteistyössä muiden kanssa. Näitä vahvistetaan ottamalla musiikin opetuksessa huomioon oppilaiden musiikilliset kiinnostuksen kohteet, muut oppiaineet, eheyttävät teemat, koulun juhlat ja tapahtumat sekä koulun ulkopuolella tapahtuva toiminta. Oppilaiden ajattelua ja oivalluskykyä kehitetään tarjoamalla säännöllisesti mahdollisuuksia äänen ja musiikin parissa toimimiseen, säveltämiseen sekä muuhun luovaan tuottamiseen. Musiikin opetuksessa oppilaat opiskelevat musiikkia monipuolisesti, mikä edesauttaa heidän ilmaisutaitojensa kehittymistä.

Vuosiluokat 1-2

Oppiaineen tehtävä

Vuosiluokkien 1-2 musiikin opetuksessa oppilaat voivat yhdessä havaita ja kokea, kuinka jokainen on musiikissa ainutlaatuinen ja kuinka musiikillinen toiminta luo parhaimmillaan iloa ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Musiikin opetus tukee kinesteettisen ja auditiivisen hahmottamiskyvyn, terveen äänenkäytön sekä myönteisen musiikkisuhteen kehittymistä.Musiikkikäsitteiden ja ilmaisukeinojen oppimisen perustana ovat laulamisen, soittamisen, säveltämisen, musiikkiliikunnan ja kuuntelun yhteydessä saadut kokemukset ja niistä keskusteleminen. Oppilaiden luovaa musiikillista ajattelua sekä esteettistä ja musiikillista ymmärrystä edistetään luomalla tilanteita, joissa oppilaat voivat suunnitella ja toteuttaa erilaisia äänikokonaisuuksia sekä käyttää mielikuvitustaan ja kekseliäisyyttään yksin tai yhdessä muiden kanssa. Musiikillinen toiminta liittyy luontevasti eheyttävään opiskeluun koulun arjessa ja juhlassa.

Oppimisympäristöihin ja työtapoihin liittyvät tavoitteet

Tavoitteena on luoda pedagogisesti monipuolisia ja joustavia musiikin opiskelukokonaisuuksia, joissa musiikin opetuksen erilaiset työtavat ja vuorovaikutustilanteet sekä yhteismusisointi ja muu musiikillinen yhteistoiminta on mahdollista. Oppimisen ilo, luovaan ajatteluun rohkaiseva ilmapiiri sekä myönteiset musiikkikokemukset ja -elämykset innostavat oppilaita kehittämään musiikillisia taitojaan. Opetustilanteissa luodaan mahdollisuuksia tieto- ja viestintäteknologian käyttöön musiikillisessa toiminnassa. Opetuksessa hyödynnetään taide- ja kulttuurilaitosten sekä muiden yhteistyötahojen tarjoamia mahdollisuuksia.

Oman kouluun ja sen ympäristöön tutustutaan erilaisten vierailujen merkeissä, esim. yhteistyö koulun sisällä eri luokka-asteiden välillä (esim. kummiluokka- tai musiikkiluokkatoiminnan kautta), musiikkiopiston, seurakuntien, Konserttikeskuksen, päivä- ja vanhainkotien, alueen muiden koulujen sekä musiikkitoimijoiden kanssa mahdollisuuksien mukaan.

Ohjaus, eriyttäminen ja tuki

Musiikin opetuksessa ja työskentelyn suunnittelussa otetaan huomioon oppilaiden erilaiset tarpeet, edellytykset ja kiinnostuksen kohteet. Niiden pohjalta tehdään muun muassa työtapoja, erilaisten välineiden käyttöä ja oppilaiden ryhmittelyä koskevat ratkaisut niin, että myös oppilaita kuullaan. Musiikin opetuksessa luodaan oppimista ja osallisuutta edistäviä yhteismusisoinnin tilanteita ja vahvistetaan näin oppilaan yhteistyötaitoja, itsetuntoa ja oma-aloitteisuutta.

Oppilaan oppimisen arviointi

Oppimisen arviointi musiikissa on oppilaita ohjaavaa ja rohkaisevaa. Oppilaalle annetaan palautetta ja mahdollisuuksia oman ja ryhmän toiminnan arviointiin siten, että se kannustaa yrittämiseen ja opittavien taitojen harjoittamiseen. Erityistä huomiota arvioinnissa kiinnitetään musiikillisten yhteistyötaitojen ja musisointitaitojen edistymiseen. Oppilaan oppimisen arviointi perustuu monipuoliseen näyttöön.

Oppimisprosessin kannalta keskeisiä arvioinnin ja palautteen antamisen kohteita musiikissa ovat

  • edistyminen musiikillisissa yhteistyötaidoissa, erityisesti toimiminen musiikillisen ryhmän jäsenenä
  • edistyminen musiikin peruskäsitteiden hahmottamisessa musiikillisen toiminnan kautta.

Vuosiluokka 1

Laaja-alainen osaaminen

Ajattelu ja oppimaan oppiminen: Toiminnalliset työtavat ja leikit edistävät oppimisen iloa, vuorovaikutustaitoja ja vahvistavat edellytyksiä luovaan ajatteluun ja oivaltamiseen.(L1)

Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu: Yhdessä musisoiden oppilasta ohjataan toimimaan monimuotoisessa ympäristössä omaa kulttuuria kunnioittaen ja erilaisuutta ymmärtäen.(L2)Monilukutaito: Opetuksessa luodaan perustaa musiikin lukutaidolle.(L4)

Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen: Opetellaan yhteisiä pelisääntöjä ja vastuullista ryhmässä toimimista.(L7)

Tavoitteet

Oppilas osoittaa innostusta ja kiinnostusta musiikkiin sekä kehittää myönteistä minäkuvaansa musiikillisen ryhmän jäsenenä monipuolisia työtapoja käyttäen. (T1)

Oppilas tutustuu musiikkikäsitteisiin laulaen, soittaen, liikkuen, leikkien ja kuunnellen (T2,3)

Sisällöt

LAULAMINEN

  • runsaasti lastenlauluja, kansanlauluja ja muita ikäkauteen sopivia lauluja, myös ilman säestystä
  • helppoja äänenkäytön harjoituksia, melodiatoistot
  • otetaan huomioon vuodenkiertoon, juhliin ja oppiaineisiin liittyvät laulut esim. aakkoslaulut


SOITTAMINEN

  • rytmisoittimet, kaikurytmit
  • mahdollisuuksien mukaan kantele, laattasoittimet
  • kehosoittimet


MUSIIKKILIIKUNTA

  • laulu- ja piirileikit
  • kehosoittimet ja lorut
  • musiikillista keksintää liikkuen, laulaen, soittaen


MUSIIKIN KUUNTELU

  • oppilas harjoittelee keskittynyttä kuuntelemista ja ilmaisee kuulemaansa esim. liikkuen, piirtäen, sanallisesti
  • kuunneltava ohjelmisto tukee opetettavia asiakokonaisuuksia


MUSIIKIN TUNTEMUS

  • musiikin peruskäsitteistöön tutustutaan toiminnallisesti 
  • esim. taa, ti-ti, Z (neljäsosatauko), piano-forte, muoto (A-B-A), nopea-hidas
  • tutustutaan erilaisiin soittimiin


YHTEINEN MUSISOINTI JA ESIINTYMINEN

  • harjoitellaan esiintymistilanteita oppilaan ja ryhmän halukkuuden ja valmiuksien mukaisesti
  • tunneilla valmistettuja tuotoksia esitetään mahdollisuuksien mukaan
  • tarjotaan oppilaille positiivisia esiintymiskokemuksia
  • opetellaan yleisökäyttäytymistä sekä esiintymisetikettiä

Vuosiluokka 2

Laaja-alainen osaaminen

Ajattelu ja oppimaan oppiminen: Toiminnalliset työtavat ja leikit edistävät oppimisen iloa, vuorovaikutustaitoja ja vahvistavat edellytyksiä luovaan ajatteluun ja oivaltamiseen.(L1)

Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu: Yhdessä musisoiden oppilasta ohjataan toimimaan monimuotoisessa ympäristössä omaa kulttuuria kunnioittaen ja erilaisuutta ymmärtäen.(L2)

Monilukutaito: Opetuksessa luodaan perustaa musiikin lukutaidolle.(L4)

Oppilaat saavat TVT-kokemuksia mahdollisuuksien mukaan.(L5)

Harjoitellaan työskentelemään itsenäisesti ja yhdessä toisten kanssa. Kannustetaan työskentelyyn ja sen tulosten arvostamiseen.(L6)

Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen: Opetellaan yhteisiä pelisääntöjä ja vastuullista ryhmässä toimimista.(L7)

Tavoitteet

Oppilas keksii ja tuottaa musiikkia laulaen, soittaen, liikkuen, leikkien ja kuunnellen. (T4) Oppilas tutustuu omaan kulttuuriperimäänsä ja opiskelee suomalaista kulttuuriperintöä musiikin keinoin. (T5)

Oppilas opiskelee musiikin merkintätapojen perusteita. (T6)

Oppilas opettelee toimimaan vastuullisesti yhteismusisointitilanteissa ympäristöä huomioiden. (T7)

Oppilas harjoittelee tavoitteiden asettamista, pitkäjänteistä harjoittelemista ja sen merkitystä musiikin oppimisessa. (T8)

Sisällöt

Uusi opetettava aines on lihavoitu.

LAULAMINEN

  • runsaasti lastenlauluja, kansanlauluja ja muita ikäkauteen sopivia lauluja, myös ilman säestystä
  • helppoja äänenkäytön harjoituksia, melodiatoistot
  • opetellaan vuodenkiertoon, juhliin ja oppiaineisiin liittyviä lauluja, joista osa ulkoa.


SOITTAMINEN

  • rytmisoittimet, kaikurytmit, säestysostinato
  • jokin melodia- tai sointusoitin esim. kantele / laattasoittimet / nokkahuilu
  • kehosoittimet


MUSIIKKILIIKUNTA

  • laulu- ja piirileikit
  • kehosoittimet ja lorut
  • musiikillista keksintää liikkuen, laulaen, soittaen


MUSIIKIN KUUNTELU

  • oppilas harjoittelee keskittynyttä kuuntelemista ja ilmaisee kuulemaansa esim. liikkuen, piirtäen, sanallisesti
  • kuunneltava ohjelmisto tukee opetettavia asiakokonaisuuksia


MUSIIKIN TUNTEMUS

  • musiikin peruskäsitteistöön tutustutaan toiminnallisesti syventäen ensimmäisellä luokalla opiskeltua
  • syvennetään ensimmäisen luokan oppisisältöjä ja tutustutaan käsitteisiin korkea- matala, nopea-hidas, kolmijakoinen- tasajakoinen

  • tutustutaan joihinkin sinfoniaorkesterin soittimiin


YHTEINEN MUSISOINTI JA ESIINTYMINEN

  • harjoitellaan esiintymistilanteita oppilaan ja ryhmän halukkuuden ja valmiuksien mukaisesti
  • tunneilla valmistettuja tuotoksia esitetään mahdollisuuksien mukaan
  • tarjotaan oppilaille positiivisia esiintymiskokemuksia
  • opetellaan yleisökäyttäytymistä sekä esiintymisetikettiä

Vuosiluokat 3-6

Oppiaineen tehtävä

Vuosiluokkien 3-6 musiikin opetuksessa oppilaat oppivat suhtautumaan avoimesti ja kunnioittavasti toisten kokemuksiin sekä luomaan yhteenkuuluvuuden tunnetta ryhmässään. Samalla he tottuvat jäsentämään aiempaa tietoisemmin musiikillisia kokemuksia ja ilmiöitä sekä musiikkikulttuureja. Oppilaiden ymmärrys musiikkikäsitteistä ja ilmaisukeinoista syvenee ja laajenee samalla, kun taidot laulaa, soittaa, säveltää, liikkua ja kuunnella kehittyvät. Ääniin ja musiikin ilmaisukeinoihin liittyvää luovaa ja esteettistä ajattelua edistetään luomalla tilanteita, joissa oppilaat voivat suunnitella ja toteuttaa erilaisia musiikillisia tai monitaiteellisia kokonaisuuksia. Näissä tehtävissä oppilaat käyttävät mielikuvitustaan ja kekseliäisyyttään yksin tai yhdessä muiden kanssa. Musiikillinen toiminta liittyy luontevasti eheyttävään opiskeluun koulun arjessa ja juhlassa. Oppilaiden käsitys itsestään musiikillisena toimijoina rakentuu myönteisten oppimiskokemusten kautta.

Oppimisympäristöihin ja työtapoihin liittyvät tavoitteet

Tavoitteena on luoda pedagogisesti monipuolinen ja joustava musiikin opiskelukokonaisuus, joissa erilaiset musiikilliset työtavat ja vuorovaikutustilanteet sekä yhteismusisointi ja muu musiikillinen yhteistoiminta on mahdollista jokaiselle oppilaalle. Oppimisen ilo, luovaan ajatteluun rohkaiseva ennakkoluuloton ilmapiiri sekä myönteiset musiikkikokemukset ja -elämykset innostavat oppilaita kehittämään musiikillisia taitojaan. Opetustilanteissa luodaan mahdollisuuksia tieto- ja viestintäteknologian käyttöön musiikillisessa toiminnassa. Opetuksessa hyödynnetään taide- ja kulttuurilaitosten sekä muiden yhteistyötahojen tarjoamia mahdollisuuksia.

Oman kouluun ja sen ympäristöön tutustutaan erilaisten vierailujen merkeissä, esim. yhteistyö koulun sisällä eri luokka-asteiden välillä (esim. kummiluokka- tai musiikkiluokkatoiminnan kautta), musiikkiopiston, seurakuntien, Konserttikeskuksen, päivä- ja vanhainkotien, alueen muiden koulujen sekä musiikkitoimijoiden kanssa mahdollisuuksien mukaan.

Ohjaus, eriyttäminen ja tuki

Musiikin opetuksessa ja työskentelyn suunnittelussa otetaan huomioon oppilaiden erilaiset tarpeet, aikaisempi oppiminen ja kiinnostuksen kohteet. Niiden pohjalta tehdään muun muassa työtapoja, opetusvälineiden käyttöä ja ryhmätyöskentelyä koskevat ratkaisut niin, että myös oppilaita kuullaan. Ratkaisuilla luodaan oppimista edistäviä yhteismusisoinnin tilanteita sekä vahvistetaan jokaisen oppilaan opiskelutaitoja ja oma-aloitteisuutta.

Oppilaan oppimisen arviointi

Musiikin opetuksessa oppilaat tarvitsevat ohjaavaa ja rohkaisevaa palautetta erityisesti yhteistoiminnan ja musiikillisten taitojen harjoittelemisessa. Palaute ohjaa jokaista oppilasta hahmottamaan musiikkia ja musiikkikäsitteitä sekä kehittämään toimintaansa ryhmän jäsenenä suhteessa soivaan musiikilliseen kokonaisuuteen.

Antaessaan musiikin sanallista arviota tai arvosanaa opettaja arvioi oppilaan osaamista suhteessa paikallisessa opetussuunnitelmassa asetettuihin tavoitteisiin. Määritellessään osaamisen tasoa 6. vuosiluokan lukuvuositodistusta varten opettaja käyttää musiikin valtakunnallisia arviointikriteereitä. Opinnoissa edistymisen kannalta on keskeistä seurata erityisesti oppilaan yhteismusisointitaitojen, käsitteellisen ajattelun ja oppimaan oppimisen taitojen kehittymistä.

Musiikin arviointikriteerit 6. vuosiluokan päätteeksi hyvää osaamista kuvaavaa sanallista arviota/ arvosanaa kahdeksan varten


Mu61.png Mu62.png

Vuosiluokka 3

Laaja-alainen osaaminen

Ajattelu ja oppimaan oppiminen: Tutkiva ja luova työskentelyote, yhdessä tekeminen sekä mahdollisuus syventymiseen ja keskittymiseen edistävät ajattelun ja oppimaan oppimisen kehittymistä.(L1)

Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu: Oppilas harjoittelee ilmaisemaan itseään musiikin keinoin ja esiintymään erilaisissa tilanteissa mahdollisuuksien mukaan. (L2)

Harjoitellaan työskentelemään itsenäisesti ja yhdessä toisten kanssa. Kannustetaan työskentelyyn ja sen tulosten arvostamiseen. Oppilas ymmärtää tehtävänsä osana kokonaisuutta.(L6)

Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen: Oppilas ymmärtää omien valintojensa ja tekojensa merkityksen itselleen ja ympäristölle.(L7)

Tavoitteet

Oppilas osallistuu yhteismusisointiin.  (T1)

Oppilas oppii luontevaa äänenkäyttöä ja tutustuu erilaisiin soittimiin. (T2)

Oppilas ilmaisee itseään musiikkiliikunnan ja -leikkien avulla. (T3)

Oppilas saa elämyksellisiä kuuntelukokemuksia (T4)

Sisällöt

LAULAMINEN

  • kansanlauluja, kalevalaisia lauluja ym. suomalaista laulustoa sekä muita ikäkauteen sopivia lauluja, myös ilman säestystä
  • helppoja äänenkäytön harjoituksia, melodiatoistot, tutustutaan moniäänisyyteen esim. kaanoneiden avulla
  • juhliin ja oppiaineisiin liittyviä lauluja, joista osa ulkoa


SOITTAMINEN

  • oppilas saa kokemuksia melodia- ja sointusoitinten ja rytmisoitinten käytöstä yhteissoitosta mahdollisuuksien mukaan 
  • kehosoittimet, myös yhteissoittoon valmistavina harjoituksina


MUSIIKKILIIKUNTA

  • laulu- ja piirileikit, tanssit
  • musiikillista keksintää liikkuen, laulaen, soittaen
  • syketajun vahvistaminen


MUSIIKIN KUUNTELU

  • tunnistaa erilaisia orkesterisoittimia
  • oppilas ilmaisee kuulemaansa esim. liikkuen, piirtäen, sanallisesti
  • erilaisten muotorakenteiden hahmottaminen
  • tutustutaan joihinkin taidemusiikin keskeisiin teoksiin


MUSIIKIN TUNTEMUS

  • nuottiviivasto, nuottiavain
  • puolinuotti, kokonuotti, vastaavat tauot
  • nuottinimet C-duurissa
  • dynamiikka
  • kolmijakoinen - tasajakoinen


YHTEINEN MUSISOINTI JA ESIINTYMINEN

  • harjoitellaan esiintymistilanteita oppilaan ja ryhmän halukkuuden ja valmiuksien mukaisesti
  • tunneilla valmistettuja tuotoksia esitetään mahdollisuuksien mukaan
  • tarjotaan oppilaille positiivisia esiintymiskokemuksia ja kiinnitetään huomiota esityksen valmistusprosessiin
  • opetellaan yleisökäyttäytymistä sekä esiintymisetikettiä

Vuosiluokka 4

Laaja-alainen osaaminen

Ajattelu ja oppimaan oppiminen: Tutkiva ja luova työskentelyote, yhdessä tekeminen sekä mahdollisuus syventymiseen ja keskittymiseen edistävät ajattelun ja oppimaan oppimisen kehittymistä.(L1)

Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu: Oppilas harjoittelee ilmaisemaan itseään musiikin keinoin ja esiintymään erilaisissa tilanteissa mahdollisuuksien mukaan. (L2)

Harjoitellaan työskentelemään itsenäisesti ja yhdessä toisten kanssa. Kannustetaan työskentelyyn ja sen tulosten arvostamiseen. Oppilas ymmärtää tehtävänsä osana kokonaisuutta.(L6)

Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen: Oppilas ymmärtää omien valintojensa ja tekojensa merkityksen itselleen ja ympäristölle.(L7)

Tavoitteet

Syvennetään edellisellä vuosiluokalla opiskeltuja taitoja:

Oppilas osallistuu yhteismusisointiin.  (T1)

Oppilas osaa käyttää ääntään luontevasti ja tutustuu erilaisiin soittimiin. (T2)

Oppilas ilmaisee itseään musiikkiliikunnan ja -leikkien avulla. (T3)

Oppilas saa elämyksellisiä kuuntelukokemuksia (T4)

Sisällöt

LAULAMINEN

  • kansanlauluja, Pohjoismaalaista laulustoa sekä muita ikäkauteen sopivia lauluja, myös ilman säestystä
  • helppoja äänenkäytön harjoituksia, melodiatoistot, tutustutaan moniäänisyyteen esim. kaanoneiden avulla
  • juhliin ja oppiaineisiin liittyviä lauluja, joista osa ulkoa


SOITTAMINEN

  • oppilas saa kokemuksia melodia- ja sointusoitinten esim. laattasoitinten / nokkahuilun / kanteleen / ukulelen ja rytmisoitinten käytöstä yhteissoitosta mahdollisuuksien mukaan 
  • kehosoittimet, myös yhteissoittoon valmistavina harjoituksina


MUSIIKKILIIKUNTA

  • laulu- ja piirileikit, tanssit
  • musiikillista keksintää liikkuen, laulaen, soittaen
  • syketajun vahvistaminen


MUSIIKIN KUUNTELU

  • tunnistaa erilaisia orkesterisoittimia
  • oppilas ilmaisee kuulemaansa esim. liikkuen, piirtäen, sanallisesti
  • erilaisten muotorakenteiden hahmottaminen
  • tutustutaan joihinkin taidemusiikin keskeisiin teoksiin


MUSIIKIN TUNTEMUS

  • nuottiviivasto, nuottiavain
  • puolinuotti, kokonuotti
  • nuottinimet C-duurissa
  • dynamiikka esim. crescendo - diminuendo
  • kolmijakoinen - tasajakoinen


YHTEINEN MUSISOINTI JA ESIINTYMINEN

  • harjoitellaan esiintymistilanteita oppilaan ja ryhmän halukkuuden ja valmiuksien mukaisesti
  • tunneilla valmistettuja tuotoksia esitetään mahdollisuuksien mukaan
  • tarjotaan oppilaille positiivisia esiintymiskokemuksia ja kiinnitetään huomiota esityksen valmistusprosessiin
  • opetellaan yleisökäyttäytymistä sekä esiintymisetikettiä

Vuosiluokka 5

Laaja-alainen osaaminen

(L1) Ajattelu ja oppimaan oppiminen: Oppimaan oppimisen taidot karttuvat, kun oppilaita ohjataan ikäkaudelleen sopivalla tavalla asettamaan tavoitteita, suunnittelemaan työtään, arvioimaan edistymistään sekä hyödyntämään teknologisia ja muita apuvälineitä opiskelussaan.

(L2) Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu: Oppilaita rohkaistaan vuorovaikutukseen ja itsensä ilmaisemiseen. Koulutyössä kannustetaan mielikuvituksen käyttöön ja kekseliäisyyteen.

(L3) Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot: Kouluyhteisö ohjaa ymmärtämään, että jokainen vaikuttaa toiminnallaan niin omaan kuin toistenkin hyvinvointiin, terveyteen ja turvallisuuteen. Oppilaita kannustetaan huolehtimaan itsestä ja toisista.

(L4) Monilukutaito: Musiikinopetuksessa tarkastellaan oppilaille merkityksellistä musiikin kieltä ja siitä nousevia tulkintoja. Opetellaan ymmärtämään musiikin tilanne- ja aikasidonnaisuutta.

(L5) Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen: Pohditaan yhdessä, miksi tieto- ja viestintäteknologiaa tarvitaan musiikin opiskelussa, ja miten sitä voi opiskelussa hyödyntää.

(L6) Työelämätaidot ja yrittäjyys: Oppilas oppii tunnistamaan omat vahvuutensa sekä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitojen merkityksen.

(L7) Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen: Oppilaat oppivat arvioimaan median vaikutuksia ja käyttämään sen mahdollisuuksia. Oppilaita ohjataan osallistumaan yhteisten projektien suunnitteluun ja valmistamiseen sekä kantamaan oma vastuunsa projektien toteutumisessa.

Tavoitteet

Oppilas opettelee improvisoimaan sekä suunnittelemaan ja toteuttamaan pienimuotoisia sävellyksiä tai monitaiteellisia kokonaisuuksia eri keinoin ja myös tieto- ja viestintäteknologiaa käyttäen. (T5)

Oppilas ilmaisee musiikillisia kokemuksiaan ja musiikillista maailmaa sanoin, kuvin tai liikkeen avulla. (T6)

Oppilas opettelee ymmärtämään musiikin käsitteitä ja merkintätapoja musisoinnin yhteydessä. (T7)

Oppilas tunnistaa musiikin vaikutuksia sekä fyysiseen että psyykkiseen hyvinvointiin sekä osaa huolehtia musisointi- ja ääniympäristön turvallisuudesta. (T8)

Oppilas kehittää musiikillista osaamistaan harjoittelun avulla, osallistuu tavoitteiden asettamiseen ja arvioi edistymistään suhteessa tavoitteisiin. (T9)

Sisällöt

LAULAMINEN

  • ikäkaudelle sopivia lauluja eri musiikkityyleistä ja -kulttuureista, esim. Eurooppa, tehdään yhteistyötä ympäristöopin kanssa
  • äänenhuolto, äänenmurros, äänityypit
  • juhliin ja oppiaineisiin liittyviä lauluja, joista osa ulkoa


SOITTAMINEN

  • oppilas saa kokemuksia melodia- ja sointusoitinten käytöstä yhteissoitossa
  • kehosoittimet, myös yhteissoittoon valmistavina harjoituksina


MUSIIKKILIIKUNTA

  • laulu- ja piirileikit, tanssit
  • musiikillista keksintää liikkuen, laulaen, soittaen
  • syketajun vahvistaminen


MUSIIKIN KUUNTELU

  • kuulon huolto
  • tunnistaa erilaisia orkesterisoittimia
  • oppilas ilmaisee kuulemaansa esim. liikkuen, piirtäen, sanallisesti
  • erilaisten muotorakenteiden hahmottaminen
  • näyttämömusiikki


MUSIIKIN TUNTEMUS

  • nuottiviivasto, nuottiavain
  • nuottien aika-arvot ja tauot
  • C-duuri, b- ja fis-sävelet
  • tempomerkinnät
  • nuottikuvat, esim. segno, coda, maalit
  • sinfoniaorkesterin soittimet


YHTEINEN MUSISOINTI JA ESIINTYMINEN

  • harjoitellaan esiintymistilanteita oppilaan ja ryhmän halukkuuden ja valmiuksien mukaisesti
  • tunneilla valmistettuja tuotoksia esitetään mahdollisuuksien mukaan
  • tarjotaan oppilaille positiivisia esiintymiskokemuksia ja kiinnitetään huomiota esityksen valmistusprosessiin
  • opetellaan yleisökäyttäytymistä sekä esiintymisetikettiä


MUSIIKKI JA HYVINVOINTI

  • musiikin merkitys itselle, yhteisölle ja yhteiskunnalle ja niiden hyvinvoinnille
  • yksilö musiikin maailmassa, mahdollinen yhteistyö alueen muiden musiikkitoimijoiden kanssa (tutustuminen alueelliseen musiikkielämään)
  • musiikki mediassa

Vuosiluokka 6

Laaja-alainen osaaminen

(L1) Ajattelu ja oppimaan oppiminen: Oppimaan oppimisen taidot karttuvat, kun oppilaita ohjataan ikäkaudelleen sopivalla tavalla asettamaan tavoitteita, suunnittelemaan työtään, arvioimaan edistymistään sekä hyödyntämään teknologisia ja muita apuvälineitä opiskelussaan.

(L2) Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu: Oppilaita rohkaistaan vuorovaikutukseen ja itsensä ilmaisemiseen. Koulutyössä kannustetaan mielikuvituksen käyttöön ja kekseliäisyyteen.

(L3) Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot: Kouluyhteisö ohjaa ymmärtämään, että jokainen vaikuttaa toiminnallaan niin omaan kuin toistenkin hyvinvointiin, terveyteen ja turvallisuuteen. Oppilaita kannustetaan huolehtimaan itsestä ja toisista.

(L4) Monilukutaito: Musiikinopetuksessa tarkastellaan oppilaille merkityksellistä musiikin kieltä ja siitä nousevia tulkintoja. Opetellaan ymmärtämään musiikin tilanne- ja aikasidonnaisuutta.

(L5) Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen: Pohditaan yhdessä, miksi tieto- ja viestintäteknologiaa tarvitaan musiikin opiskelussa, ja miten sitä voi opiskelussa hyödyntää.

(L6) Työelämätaidot ja yrittäjyys: Oppilas oppii tunnistamaan omat vahvuutensa sekä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitojen merkityksen.

(L7) Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen: Oppilaat oppivat median vaikutuksia ja käyttämään sen mahdollisuuksia. Oppilaita ohjataan osallistumaan yhteisten projektien suunnitteluun ja valmistamiseen sekä kantamaan oma vastuunsa projektien toteutumisessa.

Tavoitteet

Oppilas opettelee improvisoimaan sekä suunnittelemaan ja toteuttamaan pienimuotoisia sävellyksiä tai monitaiteellisia kokonaisuuksia eri keinoin ja myös tieto- ja viestintäteknologiaa käyttäen. (T5)

Oppilasta ilmaisee musiikillisia kokemuksiaan ja musiikillista maailmaa sanoin, kuvin tai liikkeen avulla. (T6)

Oppilas ymmärtää musiikin käsitteitä ja merkintätapoja musisoinnin yhteydessä. (T7)

Oppilas tunnistaa musiikin vaikutuksia sekä fyysiseen että psyykkiseen hyvinvointiin sekä huolehtii musisointi- ja ääniympäristön turvallisuudesta. (T8)

Oppilas kehittää musiikillista osaamistaan harjoittelun avulla, osallistuu tavoitteiden asettamiseen ja arvioi edistymistään suhteessa tavoitteisiin. (T9)

Sisällöt

LAULAMINEN

  • ikäkaudelle sopivia lauluja eri musiikkityyleistä ja -kulttuureista, maailman musiikki, esim. Afrikka, Aasia
  • äänenhuolto, äänenmurros
  • juhliin ja oppiaineisiin liittyviä lauluja, joista osa ulkoa


SOITTAMINEN

  • oppilas saa kokemuksia melodia- ja sointusoitinten käytöstä yhteissoitossa mahdollisuuksien mukaan
  • kehosoittimet, myös yhteissoittoon valmistavina harjoituksina


MUSIIKKILIIKUNTA

  • laululeikit, tanssit
  • musiikillista keksintää liikkuen, laulaen, soittaen
  • syketajun vahvistaminen


MUSIIKIN KUUNTELU

  • kuulon huolto
  • länsimaisen taidemusiikin historia pääpiirteittäin
  • oppilas ilmaisee kuulemaansa esim. liikkuen, piirtäen, sanallisesti
  • erilaisten muotorakenteiden hahmottaminen
  • näyttämömusiikki


MUSIIKIN TUNTEMUS

  • nuottiviivasto, nuottiavain
  • nuottien aika-arvot ja tauot
  • C-duuri, b- ja fis-sävelet
  • tempomerkinnät
  • nuottikuvat, esim. segno, coda, maalit
  • sinfoniaorkesterin soittimet


YHTEINEN MUSISOINTI JA ESIINTYMINEN

  • harjoitellaan esiintymistilanteita oppilaan ja ryhmän halukkuuden ja valmiuksien mukaisesti
  • tunneilla valmistettuja tuotoksia esitetään mahdollisuuksien mukaan
  • tarjotaan oppilaille positiivisia esiintymiskokemuksia ja kiinnitetään huomiota esityksen valmistusprosessiin
  • opetellaan yleisökäyttäytymistä sekä esiintymisetikettiä


MUSIIKKI JA HYVINVOINTI

  • musiikin merkitys itselle, yhteisölle ja yhteiskunnalle ja niiden hyvinvoinnille
  • yksilö musiikin maailmassa, mahdollinen yhteistyö alueen muiden musiikkitoimijoiden kanssa
  • tutustuminen alueelliseen musiikkielämään
  • musiikki mediassa

Vuosiluokat 7-9

Oppiaineen tehtävä

Vuosiluokkien 7-9 musiikin opetus luo mahdollisuuksia musiikillisen osaamisen ja maailmankuvan laajentamiseen. Samalla opetus ohjaa oppilaita tulkitsemaan musiikin merkityksiä ja jäsentämään musiikkiin liittyviä tunteita ja kokemuksia. Opetuksen tehtävänä on myös kehittää oppilaiden kriittistä musiikkikulttuurien lukutaitoa ohjaamalla heitä analysoimaan ja arvioimaan, miten musiikilla viestitään ja vaikutetaan. Oppilaiden toimijuutta ja ajattelua vahvistetaan kertaamalla ja syventämällä aiemmin opittuja musiikillisia taitoja. Lisäksi oppilaat saavat tilaisuuksia oman oppimisensa suunnitteluun ja arviointiin. Heillä on mahdollisuus monipuoliseen luovaan musiikilliseen ilmaisuun ja musiikin tuottamiseen yksin ja yhdessä muiden kanssa. Tätä tuetaan luomalla yhteyksiä muihin ilmaisumuotoihin. Käyttäessään tieto- ja viestintäteknologiaa oppilaat tutustuvat musiikin ja digitaalisen median tekijänoikeuksiin ja käyttömahdollisuuksiin sekä niihin liittyviin mahdollisiin eettisiin ongelmiin.

Oppimisympäristöihin ja työtapoihin liittyvät tavoitteet

Tavoitteena on luoda pedagogisesti monipuolinen ja joustava musiikin opiskelukokonaisuus, joissa erilaiset musiikilliset työtavat ja vuorovaikutustilanteet sekä yhteismusisointi ja muu musiikillinen yhteistoiminta on mahdollista. Oppimisen ilo, luovaan ajatteluun rohkaiseva ilmapiiri sekä myönteiset musiikkikokemukset ja -elämykset innostavat oppilaita ja sitouttavat heidät kehittämään musiikillista osaamistaan. Opetustilanteissa luodaan mahdollisuuksia tieto- ja viestintäteknologian käyttöön musiikillisessa toiminnassa. Musiikkikäsitteitä opiskellaan musiikillisin työtavoin. Opetuksessa hyödynnetään taide- ja kulttuurilaitosten sekä muiden yhteistyötahojen tarjoamia mahdollisuuksia.

Oman kouluun ja sen ympäristöön tutustutaan erilaisten vierailujen merkeissä, esim. yhteistyö koulun sisällä eri luokka-asteiden välillä (esim. kummiluokka- tai musiikkiluokkatoiminnan kautta), musiikkiopiston, seurakuntien, Konserttikeskuksen, päivä- ja vanhainkotien, alueen muiden koulujen sekä musiikkitoimijoiden kanssa mahdollisuuksien mukaan.

Ohjaus, eriyttäminen ja tuki

Musiikin opetuksessa ja työskentelyn suunnittelussa otetaan huomioon oppilaiden erilaiset tarpeet, aikaisempi oppiminen ja kiinnostuksen kohteet. Työtapoja, opetusvälineitä ja soittimistoa sekä ryhmätyöskentelyä koskevat ratkaisut tehdään oppilaita kuullen. Ratkaisuilla luodaan musiikin oppimista edistäviä yhteismusisoinnin tilanteita sekä vahvistetaan oppilaiden itsetuntoa, työskentelytaitoja ja oma-aloitteisuutta. Työtapojen valinnassa kiinnitetään huomiota musiikkikulttuurin ja musiikin opetuksen mahdollisten sukupuolittuneiden käytäntöjen muuttamiseen.

Oppilaan oppimisen arviointi

Musiikin opetuksessa oppilas tarvitsee realistista ja samalla kannustavaa ja rohkaisevaa palautetta myös perusopetuksen 7-9 vuosiluokilla. Ohjaava palaute auttaa oppilasta hahmottamaan yhä paremmin soivaa musiikillista toteutusta, musiikillista ilmaisua ja musiikin merkityksiä. Palautetta oppilas tarvitsee erityisesti, kun hän toteuttaa luovaan tuottamiseen ja musiikkiteknologiaan liittyviä kokonaisuuksia.

Musiikin päättöarviointi sijoittuu siihen lukuvuoteen, jona musiikin opiskelu päättyy kaikille yhteisenä oppiaineena. Päättöarvioinnilla määritellään, miten oppilas on opiskelun päättyessä saavuttanut musiikin yhteisenä opetettavan oppimäärän tavoitteet. Päättöarvosana muodostetaan suhteuttamalla oppilaan osaamisen taso musiikin valtakunnallisiin päättöarvioinnin kriteereihin. Musiikissa oppilaan osaaminen kehittyy kaikilla tavoitealueilla oppimäärän päättymiseen saakka. Päättöarvosanan muodostamisessa otetaan huomioon kaikki valtakunnalliset päättöarvioinnin kriteerit. Oppilas saa arvosanan kahdeksan (8), mikäli hän osoittaa keskimäärin kriteerien määrittämää osaamista. Arvosanan kahdeksan tason ylittäminen joidenkin tavoitteiden osalta voi kompensoida tasoa heikomman suoriutumisen joidenkin muiden tavoitteiden osalta.

Musiikin päättöarvioinnin kriteerit hyvälle osaamiselle (arvosanalle 8) oppimäärän päättyessä

Mu91.png Mu92.png Mu93.png

Vuosiluokka 7

Laaja-alainen osaaminen

(L1) Tutkiva ja luova työskentelyote, yhdessä musisoiminen sekä mahdollisuus syventymiseen ja keskittymiseen edistävät ajattelun ja oppimaan oppimisen kehittämistä. Oppilaalla on aktiivinen ote oppimisprosessissa.

(L2) Oppilaan oma kulttuuri-identiteetti kehittyy musiikkitoiminnassa ja sitä kautta oppilas oppii arvostamaan kulttuurien moninaisuutta.

(L3) Oppilaita ohjataan teknologian vastuulliseen käyttöön ja pohditaan siihen liittyviä kysymyksiä erityisesti musiikin näkökulmasta.

(L4) Oppilasta kannustetaan hyödyntämään musiikin opiskelussa omia vahvuuksiaan ja itseään kiinnostavia sisältöjä samalla, kun hänelle tarjotaan mahdollisuuksia tutustua laaja-alaisesti musiikin kirjoon. Tutkitaan, millaisissa eri muodoissa musiikkia tulkitaan ja tuotetaan. Opetellaan itsenäisen tiedonhankinnan tapoja ja lähdekriittisyyttä.

(L5) Oppilaat oppivat hahmottamaan TVT:n merkitystä, mahdollisuuksia ja riskejä globaalissa maailmassa.

(L6) Oppilaat oppivat ryhmätoimintaa, projektityöskentelyä ja verkostoitumista. Koulussa harjaannutaan työskentelemään itsenäisesti ja yhdessä toisten kanssa sekä toimimaan järjestelmällisesti ja pitkäjänteisesti. Yhteisessä työssä jokainen oppilas voi hahmottaa oman tehtävänsä osana kokonaisuutta.

(L7) Oppilaat pohtivat menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden välisiä kysymyksiä. Ymmärretään, että musiikki on aika- ja paikkasidonnaista. Ymmärretään yhteyden muihin oppiaineisiin, kuten historiaan ja kuvataiteisiin. Oppilaat osallistuvat oman opiskelunsa, yhteisen koulutyön ja oppimisympäristön suunnitteluun, toteuttamiseen ja arviointiin.

Tavoitteet

Oppilas toimii rakentavasti musisoivan ryhmän ja musiikillisten yhteisöjen jäsenenä. (T1)

Oppilas kehittää äänenkäyttö- ja laulutaitoaan musisoivan ryhmän jäsenenä. (T2)

Oppilas kehittää edelleen soitto- ja yhteismusisointitaitojaan keho-, rytmi-, melodia- ja sointusoittimin. (T3)

Oppilas tutustuu ääniympäristöönsä ja musiikin elämykselliseen kuunteluun ja havainnontiin sekä keskustelee havainnoistaan. (T5)

Oppilas rakentaa luovaa suhdetta musiikkiin ja tutustuu improvisointiin, sovittamiseen ja säveltämiseen sekä taiteidenväliseen työskentelyyn. (T6)

Oppilas tutustuu musiikin tallentamiseen ja tieto- ja viestintäteknologian luovaan ilmaisulliseen käyttöön sekä musiikin tekemisessä että osana monialaisia kokonaisuuksia. (T7)

Oppilas tarkastelee musiikkia taiteenlajina ja ymmärtää, miten musiikkia käytetään viestimiseen ja vaikuttamiseen eri kulttuureissa. (T8)

Oppilasta opettelee keskustelemaan musiikista käyttäen musiikin käsitteitä ja terminologiaa. (T9)

Oppilas tunnistaa musiikin vaikutuksia tunteisiin ja hyvinvointiin. (T10)

Oppilas oppii huolehtimaan kuulostaan sekä musisointi- ja ääniympäristön turvallisuudesta. (T11)

Oppilas kehittää musiikillista osaamistaan harjoittelun avulla, asettaa tavoitteita musiikilliselle oppimiselleen ja arvioi edistymistään suhteessa tavoitteisiin. (T12)

Sisällöt

LAULAMINEN

  • erilaiset äänenkäyttötavat, esim. laulaminen mikrofoniin
  • äänenmurros ja äänihuolto
  • ikäkaudelle sopivia lauluja eri musiikkityyleistä ja -kulttuureista


SOITTAMINEN

  • tutustutaan bändisoittimiin ja niiden soittoperusteisiin
  • harjoitellaan vastuullista yhteismusisointia ryhmän jäsenenä
  • harjoitellaan erilaisia rytmejä keho- ja rytmisoittimin, mahdollinen yhteistyö liikunnanopetuksen kanssa
  • opetellaan PA-tekniikan perusteita


MUSIIKIN KUUNTELU JA TUNTEMUS

  • analyyttinen kuuntelu
  • kuuntelukasvatus, kriittisyys-suvaitsevaisuus
  • kuuntelukokemuksen sanallistaminen
  • musiikki eri aikoina esim. taidemusiikki, iskelmä, kansanmusiikki, rock, jazz


LUOVA TUOTTAMINEN


  • rohkaistaan omaan musiikilliseen keksintään
  • TVT-tekniikan mahdollinen hyödyntäminen ja TVT- etiikka esim. tekijänoikeudet


MUSIIKKI JA HYVINVOINTI

  • musiikin merkitys itselle, yhteisölle ja yhteiskunnalle ja niiden hyvinvoinnille
  • yksilö musiikin maailmassa, mahdollinen yhteistyö alueen muiden musiikkitoimijoiden kanssa (tutustuminen alueelliseen musiikkielämään)
  • musiikki mediassa


SISÄLTÖALUEET 7-LUOKKA

  • erilaiset soitin- ja laulukokoonpanot, konserttietiketti
  • äänityypit (äänialat)
  • kuulohuolto ja äänenmurros
  • musiikin muodot ja nuottikuvan hahmottaminen, keskeiset merkinnät
  • opetellaan esiintymis- ja yleisökäyttäytymistä
  • tutustutaan eri maanosien musiikkeihin
  • Sibelius ja aikalaiset, Suomen musiikin kultakausi
  • tutustutaan blues-kaavaan

Vuosiluokka 8

Laaja-alainen osaaminen

(L1) Tutkiva ja luova työskentelyote, yhdessä musisoiminen sekä mahdollisuus syventymiseen ja keskittymiseen edistävät ajattelun ja oppimaan oppimisen kehittämistä. Oppilaalla on aktiivinen ote oppimisprosessissa.

(L2) Oppilaan oma kulttuuri-identiteetti kehittyy musiikkitoiminnassa ja sitä kautta oppilas oppii arvostamaan kulttuurien moninaisuutta.

(L3) Oppilaita ohjataan teknologian vastuulliseen käyttöön ja pohditaan siihen liittyviä kysymyksiä erityisesti musiikin näkökulmasta.

(L4) Oppilasta kannustetaan hyödyntämään musiikin opiskelussa omia vahvuuksiaan ja itseään kiinnostavia sisältöjä samalla, kun hänelle tarjotaan mahdollisuuksia tutustua laaja-alaisesti musiikin kirjoon. Tutkitaan, millaisissa eri muodoissa musiikkia tulkitaan ja tuotetaan. Opetellaan itsenäisen tiedonhankinnan tapoja ja lähdekriittisyyttä.

(L5) Oppilaat oppivat hahmottamaan TVT:n merkitystä, mahdollisuuksia ja riskejä globaalissa maailmassa.

(L6) Oppilaat oppivat ryhmätoimintaa, projektityöskentelyä ja verkostoitumista. Koulussa harjaannutaan työskentelemään itsenäisesti ja yhdessä toisten kanssa sekä toimimaan järjestelmällisesti ja pitkäjänteisesti. Yhteisessä työssä jokainen oppilas voi hahmottaa oman tehtävänsä osana kokonaisuutta.

(L7) Oppilaat pohtivat menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden välisiä kysymyksiä. Ymmärretään, että musiikki on aika- ja paikkasidonnaista. Ymmärretään yhteyden muihin oppiaineisiin, kuten historiaan ja kuvataiteisiin. Oppilaat osallistuvat oman opiskelunsa, yhteisen koulutyön ja oppimisympäristön suunnitteluun, toteuttamiseen ja arviointiin.

Tavoitteet

Oppilas toimii rakentavasti musisoivan ryhmän ja musiikillisten yhteisöjen jäsenenä. (T1)

Oppilas kehittää äänenkäyttö- ja laulutaitoaan musisoivan ryhmän jäsenenä. (T2)

Oppilas kehittää edelleen soitto- ja yhteismusisointitaitojaan keho-, rytmi-, melodia- ja sointusoittimin. (T3)

Oppilas tutustuu ääniympäristöönsä ja musiikin elämykselliseen kuunteluun ja havainnontiin sekä keskustelee havainnoistaan. (T5)

Oppilas rakentaa luovaa suhdetta musiikkiin ja tutustuu improvisointiin, sovittamiseen ja säveltämiseen sekä taiteidenväliseen työskentelyyn. (T6)

Oppilas tutustuu musiikin tallentamiseen ja tieto- ja viestintäteknologian luovaan ilmaisulliseen käyttöön sekä musiikin tekemisessä että osana monialaisia kokonaisuuksia. (T7)

Oppilas tarkastelee musiikkia taiteenlajina ja ymmärtää, miten musiikkia käytetään viestimiseen ja vaikuttamiseen eri kulttuureissa. (T8)

Oppilasta opettelee keskustelemaan musiikista käyttäen musiikin käsitteitä ja terminologiaa. (T9)

Oppilas tunnistaa musiikin vaikutuksia tunteisiin ja hyvinvointiin. (T10)

Oppilas oppii huolehtimaan kuulostaan sekä musisointi- ja ääniympäristön turvallisuudesta. (T11)

Oppilas kehittää musiikillista osaamistaan harjoittelun avulla, asettaa tavoitteita musiikilliselle oppimiselleen ja arvioi edistymistään suhteessa tavoitteisiin. (T12)

Sisällöt

LAULAMINEN

  • erilaiset äänenkäyttötavat, esim. laulaminen mikrofoniin
  • äänenmurros ja äänihuolto
  • ikäkaudelle sopivia lauluja eri musiikkityyleistä ja -kulttuureista


SOITTAMINEN

  • bändisoittotaitojen syventäminen
  • harjoitellaan vastuullista yhteismusisointia ryhmän jäsenenä


MUSIIKIN KUUNTELU JA TUNTEMUS

  • analyyttinen kuuntelu
  • kuuntelukasvatus, kriittisyys-suvaitsevaisuus
  • kuuntelukokemuksen sanallistaminen
  • rock-musiikin eri tyylit
  • näyttämömusiikki (alakoulun oppiainesta syventäen)


LUOVA TUOTTAMINEN


  • rohkaistaan omaan musiikilliseen keksintään
  • TVT-tekniikan mahdollinen hyödyntäminen ja TVT- etiikka esim. tekijänoikeudet


MUSIIKKI JA HYVINVOINTI

  • musiikin merkitys itselle, yhteisölle ja yhteiskunnalle ja niiden hyvinvoinnille
  • yksilö musiikin maailmassa, mahdollinen yhteistyö alueen muiden musiikkitoimijoiden kanssa
  • tutustuminen alueelliseen musiikkielämään
  • musiikki mediassa


SISÄLTÖALUEET 8-LUOKKA

  • rock-musiikin historia
  • näyttämömusiikki