Ruotsin kieli, A2-oppimäärä

Vantaa OPSista
Versio hetkellä 29. kesäkuuta 2016 kello 12.21 – tehnyt Opswikiadmin (keskustelu | muokkaukset) (→‎Tavoitteet)
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Vuosiluokat 3-6

Oppiaineen tehtävä

Kieli on oppimisen ja ajattelun edellytys. Kieli on mukana kaikessa koulun toiminnassa, ja jokainen opettaja on kielen opettaja. Kielten opiskelu edistää ajattelutaitojen kehittymistä. Se antaa aineksia monikielisen ja -kulttuurisen identiteetin muodostumiselle ja arvostamiselle. Sanavaraston ja rakenteiden karttuessa myös vuorovaikutus- ja tiedonhankintataidot kehittyvät. Kielten opiskelussa on runsaasti sijaa ilolle, leikillisyydelle ja luovuudelle.

Toisen kotimaisen kielen opetus on osa kielikasvatusta ja johdatusta kielitietoisuuteen. Oppilaissa herätetään kiinnostus kouluyhteisön ja ympäröivän maailman kielelliseen ja kulttuuriseen moninaisuuteen ja heitä rohkaistaan viestimään autenttisissa kieliympäristöissä. Koulussa ohjataan arvostamaan eri kieliä, niiden puhujia ja erilaisia kulttuureita. Sukupuolten tasa-arvoa kielivalinnoissa ja kielten opiskelussa vahvistetaan erilaisia oppilaita kiinnostavalla kielivalintatiedotuksella, rohkaisemalla oppilaita tekemään aidosti itseään kiinnostavia valintoja sukupuolesta riippumatta, käsittelemällä opetuksessa monipuolisesti erilaisia aiheita sekä käyttämällä vaihtelevia ja toiminnallisia työtapoja. Toisen kotimaisen kielen opiskelu valmistaa oppilaita suunnitelmalliseen ja luovaan työskentelyyn erilaisissa kokoonpanoissa. Oppilaille ja oppilasryhmille luodaan mahdollisuuksia verkostoitumiseen ja yhteydenpitoon ihmisten kanssa myös eri puolilla Pohjoismaita. Tieto- ja viestintäteknologia tarjoaa yhden luontevan mahdollisuuden toteuttaa kieltenopetusta autenttisista tilanteista ja oppilaiden viestintätarpeista lähtien. Opetus antaa myös valmiuksia osallisuuteen ja aktiiviseen vaikuttamiseen.

Opetus vahvistaa oppilaiden luottamusta omiin kykyihinsä oppia kieliä ja käyttää niitä rohkeasti. Oppilaille annetaan mahdollisuus edetä yksilöllisesti ja saada tarpeen mukaan tukea oppimiselleen. Opetus järjestetään niin, että myös muita nopeammin etenevät tai kieltä entuudestaan osaavat voivat edistyä.

Kielten opetuksessa kehitetään monilukutaitoa ja käsitellään erilaisia tekstejä. Lasten ja nuorten erilaiset kiinnostuksen kohteet otetaan huomioon tekstien valinnassa. Opetuksessa luodaan siltoja myös eri kielten välille sekä oppilaiden vapaa-ajan kielenkäyttöön. Oppilaita ohjataan hakemaan osaamillaan kielillä tietoa.

Oppimisympäristöihin ja työtapoihin liittyvät tavoitteet

Tavoitteena on, että kielenkäyttö olisi mahdollisimman asianmukaista, luonnollista ja oppilaille merkityksellistä. Työskentelyssä korostuu pari- ja pienryhmätyö sekä yhdessä oppiminen erityyppisissä oppimisympäristöissä. Monikielisyys- ja kielikasvatuksen tavoitteiden saavuttamiseksi tarvitaan opettajien yhteistyötä. Leikin, laulun, pelillisyyden ja draaman avulla oppilaat saavat mahdollisuuden kokeilla kasvavaa kielitaitoaan ja käsitellä myös asenteita. Opetuksessa käytetään monipuolisesti eri viestintäkanavia ja -välineitä. Oppilaita ohjataan aktiiviseen toimijuuteen ja itsenäiseen vastuun ottoon omasta oppimisestaan Eurooppalaisen kielisalkun tai vastaavan työvälineen avulla. Oppilaat tutustuvat ympäröivän yhteisön monikielisyyteen ja -kulttuurisuuteen kotikansainvälisyyden avulla. Heille tarjotaan myös mahdollisuuksia harjoitella kansainvälistä yhteydenpitoa. Ruotsin kieltä käytetään aina kun se on mahdollista.

Ohjaus, eriyttäminen ja tuki

Oppilaita ohjataan käyttämään kielitaitoaan rohkeasti. Runsas viestinnällinen harjoittelu tukee oppilaiden kielitaidon kehittymistä. Oppilaita kannustetaan opiskelemaan myös muita koulun tarjoamia kieliä. Oppilaille, joilla on kieliin liittyviä oppimisvaikeuksia, tarjotaan tukea. Opetus suunnitellaan niin, että se tarjoaa haasteita myös muita nopeammin edistyville tai ruotsin kieltä entuudestaan osaaville oppilaille.


Oppilaiden kielitaustan huomioidaan arvioinnissa ja eriyttämisessä sekä mahdollisuuksien mukaan hyödynnetään oman äidinkielen opettajan tukea kielen opiskelussa. Oppilaille annetaan mahdollisuus yhdistää muiden aineiden projekteja ruotsin opiskeluun erityisesti ylöspäin eriytettäessä.

Oppilaan oppimisen arviointi

Arviointi ja palaute on luonteeltaan oppimista ohjaavaa ja kannustavaa. Se antaa oppilaille mahdollisuuden tulla tietoisiksi omista taidoistaan, kehittää niitä ja painottaa itselleen luontevia ilmaisumuotoja. Monipuolinen arviointi tarjoaa mahdollisuuksia osoittaa osaamistaan myös oppilaille, joilla on kieleen liittyviä oppimisvaikeuksia tai joilla on muulla tavoin kielellisesti erilaiset lähtökohdat. Arvioinnissa välineenä voidaan käyttää esimerkiksi Eurooppalaista kielisalkkua.

Ruotsin kielen sanallista arviota tai arvosanaa antaessaan opettaja arvioi oppilaiden osaamista suhteessa paikallisessa opetussuunnitelmassa asetettuihin tavoitteisiin. Määritellessään osaamisen tasoa 6. vuosiluokan lukuvuositodistusta varten opettaja käyttää ruotsin kielen A-oppimäärän valtakunnallisia arviointikriteereitä. Opinnoissa edistymisen kannalta on keskeistä, että oppimista arvioidaan monin eri tavoin ja se kohdistuu kaikkiin tavoitteisiin. Arvioinnissa otetaan huomioon kaikki kielitaidon osa-alueet. Niiden arviointi perustuu Eurooppalaiseen viitekehykseen ja sen pohjalta laadittuun suomalaiseen sovellukseen.

Ruotsin kielen A-oppimäärän arviointikriteerit 6. vuosiluokan päätteeksi hyvää osaamista kuvaavaa sanallista arviota/arvosanaa kahdeksan varten


Rua261.png Rua262.png Rua263.png

Arvioinnin tulee olla jatkuvaa ja monipuolista ja sen tulee kattaa kaikki kielitaidon osa-alueet. Arvioinnissa huomioidaan oppilaan työskentelytaidot sekä erilaiset suulliset ja kirjalliset näytöt osaamisesta. Vuosiluokilla 4-6 painotetaan arvioinnissa erityisesti suullisia näyttöjä.

Laaja-alainen osaaminen

Neljännellä luokalla A2-kielten opiskelussa painotetaan laaja-alaisen osaamisen osa-aluetta Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot (L3):

  • Herätetään kiinnostus ja myönteinen asennoituminen kielten opiskeluun mm. musiikin, leikkien ja pelien avulla. 
  • Uuden opiskeluryhmän syntyessä panostetaan ryhmäytymiseen ja sosiaalisiin taitoihin sekä positiivisen opiskeluympäristön luomiseen.
  • Tutustutaan systemaattisiin kielenopiskelutaitoihin, esimerkiksi opetellaan huolehtimaan läksyistä ja tehtävistä.
  • Opetellaan huolehtimaan kielenopiskeluvälineistä.


Viidennellä luokalla painotetaan A2-kielten opiskelussa laaja-alaisen osaamisen osa-aluetta Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu (L2):

  • Tutustutaan paikalliseen ja joidenkin kohdekielisten maiden kulttuuriperintöön.
  • Harjoitellaan erilaisia ilmaisutapoja (eleet, ilmeet, kehonkieli) ja niiden merkityksiä vuorovaikutuksessa.
  • Panostetaan kielen ääntämisen harjoitteluun.


Kuudennella luokalla painotetaan A2-kielten opiskelussa laaja-alaisen osaamisen osa-alueita Ajattelu ja oppimaan oppiminen (L1) ja Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen (L5):

  • Harjoitellaan tiedonhaun ja kriittisen tiedonkäsittelyn perusteita (esim. oppilaat haastattelevat toisiaan ja oppivat toisistaan/toisiltaan, hakukoneiden käytön harjoittelu ja luotettavien lähteiden löytäminen).
  • Harjoitellaan tekstinkäsittely- ja kieltenopiskeluohjelmien käytön perusteita (esim. helpon tekstin ulkoasun muokkaaminen ja jäsentely).
  • Tutustutaan kielenoppimispeleihin ja oppimisympäristöihin.

Vuosiluokka 4

Tavoitteet

Oppilas

  • oppii tuntemaan ruotsin kielen asemaa Suomessa sekä suomenruotsalaista kulttuuria
  • huomaa, missä ruotsin kieltä voi nähdä ja kuulla omassa arkielämässä
  • havaitsee yhtäläisyyksiä ruotsin kielen ja muiden osaamiensa kielten välillä
  • muodostaa käsityksen itsestään kieltenopiskelijana
  • käyttää kehittyvää kielitaitoaan rohkeasti
  • käyttää ruotsin kieltä yksinkertaisissa omaan elämään liittyvissä suullisissa ja kirjallisissa tilanteissa
  • tuntee kieltenopiskelussa tarvittavia opiskelutaitoja (esim. sanojenopiskelutekniikat, kielitaidon eri osa-alueiden harjoittelutavat)
  • tuntee kieltenopiskelussa tarvittavia päättely- ja ongelmanratkaisutaitoja (esim. vieraiden sanojen merkityksen arvaaminen, erojen ja yhteneväisyyksien havaitseminen)

Sisällöt

  • suomenruotsalaisuus ja ruotsin kieli Suomessa ja Ruotsissa
  • kieltenopiskelutaidot (esim. sanaston harjoittelutaidot), päättelytaidot vieraan kieliaineksen kohdalla
  • arkiset viestintätilanteet ja niissä tarvittava perussanasto ja -fraasit
  • itsestä kertominen ja siihen tarvittava perussanasto
  • oppilaan elämään liittyvät ja oppilasta kiinnostavat aiheet
  • luokkatilanteessa käytettävät kohteliaat fraasit
  • tärkeimpiin äänteisiin tutustuminen
  • perusrakenteista esim. preesens, tärkeimmät pronominit, substantiivin taivutus

Vuosiluokka 5

Tavoitteet

Oppilas

  • oppii tuntemaan ruotsalaista kulttuuria
  • tunnistaa suomenruotsin ja riikinruotsin eron
  • yhdistelee ja siirtää muissa kieliaineissa oppimaansa ruotsin kieleen
  • vahvistaa kieltenopiskelutaitojaan ja käsitystä itsestään kieltenopiskelijana
  • arvioi omaa kielitaitoaan
  • tunnistaa omat vahvuutensa ja heikkoutensa kieltenopiskelijana ja kehittää niitä 
  • käyttää ruotsin kieltä itseensä ja omaan lähipiiriin liittyvissä yksinkertaisissa tilanteissa
  • käyttää kieltenopiskelussa tarvittavia ongelmanratkaisutaitoja: miten saan oman viestini perille kehittyvällä kielitaidollani ja miten ymmärrän mitä muut haluavat minulle sanoa 
  • oppii tuntemaan erilaisia kieltenopiskelussa tarvittavia apuvälineitä (esim. sanastot)

Sisällöt

  • suomenruotsalaisuus ja ruotsin kieli Suomessa ja Ruotsissa
  • kieltenopiskelutaidot (esim. monipuoliset sanaston harjoittelutaidot), päättelytaidot vieraan kieliaineksen kohdalla
  • arkiset viestintätilanteet ja niissä tarvittava perussanasto ja -fraasit
  • viestintätilanteiden kannalta keskeisten rakenteiden vahvistaminen ja laajentaminen (verbien preesens ja perusmuoto, adjektiivien ja substantiivien taivutus.)
  • itsestä kertominen ja oppilasta kiinnostavat aiheet ja tilanteet
  • kohteliaan kielenkäytön laajentaminen luokkakontekstista myös esim. erilaisiin asioimistilanteisiin
  • perusäänteiden harjoittelu ja vahvistaminen

Vuosiluokka 6

Tavoitteet

Oppilas

  • oppii tuntemaan Pohjoismaita ja niiden kieliä ja kulttuureita
  • oppii tuntemaan historian vaikutusta Suomen ja Vantaan kaksikielisyyteen
  • yhdistelee, siirtää ja soveltaa muissa kieliaineissa oppimaansa ruotsin kieleen
  • vahvistaa kieltenopiskelutaitojaan ja käsitystä itsestään kieltenopiskelijana
  • arvioi omaa kielitaitoaan ja pohtii omia tavoitteitaan kieltenopiskelijana
  • käyttää apuna sanastoa tai muita olevia apuvälineitä
  • käyttää ruotsin kieltä itseensä ja omaan lähipiiriin liittyvissä erilaisissa tilanteissa
  • tuottaa etsimänsä tiedon pohjalta yksinkertaisen oman tuotoksen ruotsiksi

Sisällöt

Keskeiset sisällöt  

  • Ruotsin ja muiden pohjoismaiden kulttuurit
  • kieltenopiskelutaitojen monipuolinen vahvistaminen
  • arkiset viestintätilanteet ja niissä tarvittavat perusfraasit niin, että ulkoa harjoiteltujen fraasien käytöstä siirrytään vähitellen kohti omaa tuottamista ja soveltamista
  • itsestä kertominen ja oppilasta kiinnostavat aiheet ja tilanteet
  • kohteliaan kielenkäytön laajentaminen luokkakontekstista monipuolisesti erilaisiin asioimistilanteisiin
  • perussanaston vahvistaminen ja syventäminen
  • viestintätilanteiden kannalta keskeisten rakenteiden vahvistaminen ja laajentaminen (esim. menneen ajan ilmaiseminen, adjektiivien ja substantiivien taivutus, prepositiot, sanajärjestys jne.)
  • ääntämisen harjoittelu ja vahvistaminen
  • Erilaisiin tekstilajeihin tutustuminen eri viestintävälineiden kautta. Painotetaan mahdollisuuksien mukaan autenttisuutta ja oppilaan omaa kiinnostusta.  

Vuosiluokat 7-9

Oppiaineen tehtävä

Oppilaita rohkaistaan käyttämään ruotsin kieltä monipuolisessa vuorovaikutuksessa ja tiedonhankinnassa. Opetuksen tavoitteena on tukea oppilasta vuosiluokilla 3–6 saavutettujen taitojen syventämisessä, kehittää oppilaan kielellistä päättelykykyä ja samalla edistää hänen kielenopiskelutaitojaan. Kulttuurisen moninaisuuden ymmärtämistä syvennetään pohtimalla erilaisia kieliyhteisöihin liittyviä arvosidonnaisia ilmiöitä. Myös tunteiden käsittelylle annetaan tilaa, ja tarpeen mukaan vaikeita asioita voidaan käsitellä myös koulun opetuskielellä.

Ruotsin kielen opetusta voidaan integroida eri oppiaineiden ja monialaisten oppimiskokonaisuuksien opetukseen ja päinvastoin. Oppilaita rohkaistaan tiedonhakuun ruotsin kielellä eri oppiaineissa.

Oppimisympäristöihin ja työtapoihin liittyvät tavoitteet

Tavoitteena on, että kielenkäyttö olisi mahdollisimman asianmukaista, luonnollista ja oppilaille merkityksellistä. Työskentelyssä korostuu pari- ja pienryhmätyö sekä yhdessä oppiminen erityyppisissä oppimisympäristöissä. Monikielisyys- ja kielikasvatuksen tavoitteiden saavuttamiseksi tarvitaan opettajien yhteistyötä. Pelillisyyden, musiikin ja draaman avulla oppilaat saavat mahdollisuuden kokeilla kasvavaa kielitaitoaan ja käsitellä myös asenteita. Opetuksessa käytetään monipuolisesti eri oppimisympäristöjä, viestintäkanavia ja -välineitä. Teksteistä hankitaan tietoa, niitä jaetaan ja julkaistaan. Oppilaita ohjataan aktiiviseen toimijuuteen ja itsenäiseen vastuun ottoon omasta oppimisestaan Eurooppalaisen kielisalkun tai vastaavan työvälineen avulla. Oppilaat tutustuvat ympäröivän yhteisön monikielisyyteen ja -kulttuurisuuteen kotikansainvälisyyden avulla. Heille tarjotaan myös mahdollisuuksia harjoitella kansainvälistä yhteydenpitoa. Ruotsin kieltä käytetään aina kun se on mahdollista.

Koulun kautta tutustutaan erilaisiin mahdollisuuksiin käyttää ruotsin kieltä kaksikielisessä Vantaan kaupungissa. Tutustutaan esimerkiksi erilaisiin ruotsinkielisiin toimijoihin. Tutustutaan myös esim. viestintävälineiden kautta ruotsin kielen eri käyttöyhteyksiin. Oppilaita ohjataan hakemaan tet-paikkoja kaksikielisistä työpaikoista.

Ohjaus, eriyttäminen ja tuki

Oppilaita ohjataan käyttämään kielitaitoaan rohkeasti. Runsas viestinnällinen harjoittelu tukee oppilaiden kielitaidon kehittymistä. Oppilaita kannustetaan opiskelemaan myös muita koulun tarjoamia kieliä. Oppilaille, joilla on kieliin liittyviä oppimisvaikeuksia, tarjotaan tukea. Opetus suunnitellaan niin, että se tarjoaa haasteita myös muita nopeammin edistyville tai ruotsin kieltä entuudestaan osaaville oppilaille.

Oppilaiden kielitaustan huomioidaan arvioinnissa ja eriyttämisessä sekä hyödynnetään oman äidinkielen opettajan tukea kielen opiskelussa mahdollisuuksien mukaan. Oppilaille annetaan mahdollisuus yhdistää muiden aineiden projekteja ruotsin opiskeluun erityisesti ylöspäin eriytettäessä.

Oppilaan oppimisen arviointi

Oppimista arvioidaan monin eri tavoin myös itse- ja vertaisarvioinnin keinoin. Arviointi kohdistuu kaikkiin arvioitaviin tavoitteisiin ja arvioinnissa otetaan huomioon kaikki kielitaidon osa-alueet. Niiden arviointi perustuu Eurooppalaiseen viitekehykseen ja sen pohjalta laadittuun suomalaiseen sovellukseen. Arvioinnissa välineenä voidaan käyttää esimerkiksi Eurooppalaista kielisalkkua.

Arviointi on monipuolista ja antaa oppilaille mahdollisuuden painottaa itselleen luontevia ilmaisumuotoja. Oppimista ohjaavan ja kannustavan palautteen avulla oppilaita autetaan tulemaan tietoisiksi omista taidoistaan ja kehittämään niitä. Oppilaita rohkaistaan käyttämään oppimaansa erilaisissa viestintätilanteissa. Monipuolinen arviointi tarjoaa mahdollisuuksia osoittaa osaamistaan myös oppilaille, joilla on kieleen liittyviä oppimisvaikeuksia tai joilla on muulla tavoin kielellisesti erilaiset lähtökohdat. Päättöarviointi sijoittuu siihen lukuvuoteen, jona oppiaineen opiskelu päättyy kaikille yhteisenä oppiaineena.

Päättöarvioinnilla määritellään, miten oppilas on opiskelun päättyessä saavuttanut ruotsin kielen A-oppimäärän tavoitteet. Päättöarvosana muodostetaan suhteuttamalla oppilaan osaamisen taso ruotsin kielen A-oppimäärän valtakunnallisiin päättöarvioinnin kriteereihin. Osaaminen kielitaidon eri osa-alueilla kehittyy kumuloituvasti. Päättöarvosanan muodostamisessa otetaan huomioon kaikki valtakunnalliset päättöarvioinnin kriteerit riippumatta siitä, mille vuosiluokalle vastaava tavoite on asetettu paikallisessa opetussuunnitelmassa. Oppilas saa arvosanan kahdeksan (8), mikäli hän osoittaa keskimäärin kriteerien määrittämää osaamista. Arvosanan kahdeksan tason ylittäminen joidenkin tavoitteiden osalta voi kompensoida tasoa heikomman suoriutumisen joidenkin muiden tavoitteiden osalta.

Ruotsin kielen A-oppimäärän päättöarvioinnin kriteerit hyvälle osaamiselle (arvosanalle 8) oppimäärän päättyessä

Rua291.png Rua292.png Rua293.png Rua294.png

Laaja-alainen osaaminen

Seitsemännellä luokalla A2-kielen opiskelussa painotetaan laaja-alaisen osaamisen osa-alueita Ajattelu ja oppimaan oppiminen (L1) ja Monilukutaito (L4).

  • Vahvistetaan aiemmilla vuosiluokilla opittuja oppimaan oppimisen ja vuorovaikutuksen taitoja.
  • Opetellaan tunnistamaan omia vahvuuksia ja kehittämisen kohteita (esim. oppimisstrategia ja -tyylit, ongelmanratkaisu yhdessä ja itsenäisesti).
  • Tutustutaan erilaisiin teksteihin ja opetellaan tuottamaan niitä itse kykyjen mukaan (esim. erilaisiin medioihin tutustuminen ja niiden käyttö).


Kahdeksannen luokan A2-kielen opiskelussa painotetaan laaja-alaisen osaamisen osa-alueita Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu (L2) sekä Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen (L5).

  • Harjoitellaan tiedonhakua ja tekstin tuottamista erilaisia tvt-menetelmiä käyttäen (esim. tekstinkäsittelyohjelmat, lyhyt animaatio) ja tekstien analysointia (esim. elokuvien juonitiivistelmät ja analysointi).
  • Harjoitellaan itse- ja vertaisarviointia annettujen kriteerien pohjalta (esim. toisten tekstien arviointi ja rakentavan palautteen antaminen).
  • Harjoitellaan kohdekielisten maiden kulttuurikäytänteitä vuorovaikutustilanteissa (esim. arvot, perinteet, fraasit, ilmaisut).


Yhdeksännen luokan A2-kielen opiskelussa painotetaan laaja-alaisen osaamisen osa-alueita Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot (L3), Työelämätaidot ja yrittäjyys (L6) ja Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen (L7).

  • Harjoitellaan erilaisten jatko-opinto- ja työelämään liittyvien tekstien tuottamista.
  • Harjoitellaan itsenäisen työskentelyn taitoja (esim. voidaan hyödyntää portfoliotyöskentelyä yhdeksännen luokan sisältöjen suorittamisessa).
  • Tutustutaan ja harjoitellaan erilaisia yhteiskunnassa vaikuttamisen keinoja (esim. mielipiteen ilmaisu, tulevaisuuden suunnitelmat, yhteiskunnan jäsenenä toimiminen, ympäristötoiminta).
  • Tutustutaan yrittäjyyshenkeen (esim. ajanhallinta, omat projektit, lähiympäristön yrityksiin tutustuminen).

Vuosiluokka 7

Tavoitteet

Oppilas

  • oppii tuntemaan ja ymmärtämään ruotsinkielistä kulttuuriympäristöä sekä Suomessa että Ruotsissa
  • tutustuu itseään kiinnostaviin ruotsinkielisiin toimintaympäristöihin
  • käyttää kielitiedon käsitteitä oppimisensa tukena
  • ottaa enenevässä määrin vastuuta omasta kieltenopiskelustaan
  • asettaa itselleen tavoitteita ja arvioi itseään kielenkäyttäjänä ja oppijana
  • vahvistaa monipuolisia kieltenopiskelutaitoja ja käyttää itselleen sopivia opiskelutapoja ja -välineitä
  • ilmaisee itseään rohkeasti ruotsin kielellä kirjallisesti ja suullisesti lähiympäristöön ja arkielämään liittyvissä asioissa
  • selviytyy omalla kielitaidollaan monipuolisissa tilanteissa erilaisia viestintästrategioita käyttäen
  • käyttää viestinnässään ruotsin kielessä tarvittavia kohteliaita ilmauksia
  • etsii yksinkertaisista aiheista tietoa erilaisista ruotsinkielisistä lähteistä
  • tulkitsee erilaisia yksinkertaisia ruotsinkielisiä tekstejä
  • tuottamaan yksinkertaisia tekstejä ruotsiksi

Sisällöt

  • vuosiluokilla 4-6 opittujen asioiden kertaaminen
  • ruotsinkieliseen kulttuuriin tutustuminen Suomessa ja Ruotsissa
  • monipuolisten kieltenopiskelutaitojen vakiinnuttaminen
  • nuoren elämään ja viestitätilanteissa tarvittavan perussanaston laajentaminen ja syventäminen
  • erilaisten viestintätilanteiden ja kohteliaan kielenkäytön monipuolinen harjoittelu
  • viestintätilanteissa tarvittavien rakenteiden monipuolinen harjoittelu (esim. eri aikamuodot, apuverbit, substantiivien ja adjektiivien taivutus, persoonapronominien eri muodot, tavallisimmat prepositiot, sanajärjestys)
  • erilaisiin tekstilajeihin tutustuminen eri viestintävälineiden kautta painottaen mahdollisuuksien mukaan autenttista materiaalia ja oppilaan omaa kiinnostusta
  • mahdollisuuksien mukaan ajankohtaisten teemojen käsittely ruotsin kielellä nuoren näkökulmasta
  • ääntämisen perusteiden kertaus ja harjoittelu

Vuosiluokka 8

Tavoitteet

Oppilas

  • oppii tuntemaan Pohjoismaita ja niiden kieliä ja kulttuureja
  • hyödyntää itseään kiinnostavia ruotsinkielisiä toimintaympäristöjä
  • ottaa enenevässä määrin vastuuta omasta oppimisestaan
  • arvioi itseään kielenoppijana ja asettaa tavoitteita opiskelulle
  • arvioi itselleen asettamiensa tavoitteiden toteutumista
  • käyttää monipuolisesti erilaisia kieltenopiskelutaitoja ja käyttämään itselleen sopivia opiskelutapoja ja -välineitä 
  • ilmaisee itseään rohkeasti ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti erilaisissa tilanteissa
  • selviytyy omalla kielitaidollaan monipuolisissa tilanteissa erilaisia viestintästrategioita käyttäen
  • käyttää ruotsin kielelle ja kohdekulttuurille ominaisia viestintätapoja
  • etsii ja analysoi tietoa ja luo löytämänsä tiedon pohjalta oman tuotoksen ruotsiksi
  • tuottaa erilaisia yksinkertaisia tekstejä ruotsiksi

Sisällöt

  • Pohjoismaihin ja niiden kieliin ja kulttuureihin tutustuminen
  • monipuolisten kieltenopiskelutaitojen hyödyntäminen
  • viestintätilanteissa tarvittavan ja nuoren elämään liittyvän sanaston laajentaminen ja syventäminen
  • nuoren elämään liittyvät ja nuorta kiinnostava aiheet
  • erilaisten viestintätilanteiden ja kohteliaan kielenkäytön monipuolinen harjoittelu
  • viestintätilanteissa tarvittavien rakenteiden syventäminen (esim. verbioppi, substantiivien ja adjektiivien taivutus, pronominit, prepositiot, sanajärjestys)
  • oman tuottamisen ja soveltamisen harjoittelu ja omien viestintätilanteiden luominen
  • erilaisiin tekstilajeihin tutustuminen eri viestintävälineiden kautta painottaen mahdollisuuksien mukaan autenttista materiaalia ja oppilaan omaa kiinnostusta
  • mahdollisuuksien mukaan ajankohtaisten teemojen käsittely ruotsin kielellä nuoren näkökulmasta

Vuosiluokka 9

Tavoitteet

Oppilas

  • oppii tuntemaan Pohjoismaita sekä niiden kieliä ja kulttuuria
  • ymmärtää, että ruotsin kieli avaa mahdollisuuksia toimia myös muissa Pohjoismaissa
  • huomaa missä ruotsin kieltä tarvitaan koulun ulkopuolella sekä peruskoulun jälkeen
  • analysoi omaa osaamistaan ja arvioi sekä muuttaa omaa toimintaansa suhteessa asettamiinsa tavoitteisiin
  • käyttää monipuolisesti erilaisia kieltenopiskelutaitoja ja käyttämään itselleen sopivia opiskelutapoja ja -välineitä 
  • hyödyntää ja käyttää ruotsin kieltä rohkeasti ja monipuolisesti erilaisissa arjen tilanteissa ja ympäristöissä
  • toimii vuorovaikutuksessa ruotsin kielellä sopivalla tavalla käyttäen kohdekielen viestinnällisiä keinoja
  • etsii ja analysoi tietoa ruotsiksi ja kertoo siitä ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti

Sisällöt

  • Pohjoismaat ja pohjoismaiset kielet ja kulttuurit, niiden erot ja yhtäläisyydet, pohjoismainen yhteistyö
  • kieltenopiskelutaitojen monipuolinen soveltaminen
  • nuorten elämään liittyvien aiheiden käsittely pohjoismaisen nuoren näkökulmasta, esimerkiksi työelämä (työharjoittelu), toisen asteen opinnot, yhteishaku, tulevaisuus
  • sanaston laajentaminen käsiteltävien aihepiirien osalta
  • aiemmin harjoiteltujen rakenteiden monipuolinen syventäminen ja soveltaminen
  • keskeisten rakenteiden kertaus ja haastavampiin rakenteisiin tutustuminen (esim. epäsuora kysymys, s-passiivi)
  • erilaisten viestintätilanteiden ja kohteliaan kielenkäytön monipuolinen harjoittelu
  • oman tuottamisen ja soveltamisen harjoittelu ja omien viestintätilanteiden luominen
  • erilaisiin tekstilajeihin tutustuminen eri viestintävälineiden kautta painottaen mahdollisuuksien mukaan autenttista materiaalia ja oppilaan omaa kiinnostusta
  • ajankohtaisten aiheiden käsittely monipuolisten tekstien avulla