Viertolan koulu

Kohteesta Vantaa OPS
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Sisällysluettelo

1 Paikallisen opetussuunnitelman merkitys ja laadinta

1.1 Vantaan suomenkielisen perusopetuksen opetussuunnitelman laadinta ja rakenne

Vantaalla on laadittu Opetushallituksen Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden 2014 pohjalta kaupunkitasoiset osuudet lukuihin 1 -12. Koulut ovat täydentäneet omalta osaltaan lukuja 2 – 12. Oppiainekohtaiset opetussuunnitelmat on laadittu kaupunkitasoisina. Kaupunki- ja koulukohtaiset opetussuunnitelmat tallennetaan Mediawiki -alustalle.

Vantaalla kaupunkitasoinen opetussuunnitelma on laadittu koskemaan suomenkielistä perusopetusta, laajamittaista kaksikielistä opetusta (kielipainotteinen opetus, kielikylvyt) ja kokonaan englanninkielellä tapahtuvaa opetusta (Vantaan kansainvälinen koulu). Opetussuunnitelmassa noudatetaan Opetushallituksen perusopetuksen opetussuunnitelman 2014 rakennetta ja käsittelyjärjestystä. Mediawiki –alustalla näkyy kaupunkitasoinen opetussuunnitelma luku kerrallaan. Luvut täydentyvät koulukohtaisilla osuuksilla. Vantaalla ei tehdä oppiainekohtaisiin opetussuunnitelmiin koulukohtaisia lisäyksiä, vaan koulut tarkentavat omia opetussuunnitelmiaan monialaisten oppimiskokonaisuuksien, valinnaisaineiden ja mahdollisten etäyhteyksien käyttämisen osalta lukuvuosisuunnitelmissaan.

Vantaalla on laadittu perusopetusta täydentävän romanikielen opetussuunnitelma sekä perusopetusta täydentävän oman äidinkielen opetussuunnitelma, joka on yhteinen kaikille opetettaville kielille.

Vantaalla on laadittu erillinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma, joka on myös yhteinen kaikille kouluille.

1.2 Laadintavaiheen yhteistyö eri toimijoiden kanssa

Henkilöstö, oppilaat ja huoltajat ovat osallistuneet opetussuunnitelmien laadintaan, arviointiin ja kehittämiseen koulujen itse valitsemin tavoin.

Vantaan kaupungin suomenkielisen perusopetuksen opetussuunnitelma on laadittu yhteistyössä seuraavien sidosryhmien ja toimijoiden kanssa: Vantaan sosiaali- ja terveystoimi, Vantaan kaupunginkirjasto, Vantaan kaupungin kulttuuripalvelut, Vantaan kaupungin liikuntapalvelut, Vantaan nuorisopalvelut, Vantaan luontokoulu, Vantaan seurakunnat, VANVARY ry, vanhempainyhdistykset ja vanhempien foorumit, Vantti, Yrityskylä ja Pääkaupunkiseudun Urheiluakatemia (Urhea).

Kaupunkitasoista opetussuunnitelmaa on työstetty myös varhaiskasvatuksen kanssa. Esi- ja perusopetuksen opetussuunnitelmatyöryhmät ovat kokoontuneet säännöllisesti opetussuunnitelmallisen jatkumon merkeissä.

1.3 Vantaan suomenkielisen perusopetuksen arvo- ja visiotyöskentely opetussuunnitelman laatimisen lähtökohtana

Vantaan kaupungin perusopetuksessa tehtiin mittava arvo- ja visiotyöskentely lukuvuoden 2013–2014 aikana. Kaikki koulut henkilökuntineen sekä osa oppilaista ja huoltajista osallistui työskentelyyn. Vantaan kaupungin arvot ja visiot sekä tässä työskentelyssä luotu arvopohja ovat olleet Vantaan suomenkielisen perusopetuksen opetussuunnitelman laatimisen lähtökohtana.

1.4 Yhteistyö eri toimijoiden kanssa, opetussuunnitelman toteutumisen seuranta, arviointi ja kehittäminen sekä opetussuunnitelmaa täydentävät paikalliset suunnitelmat

Vantaan kaupungin oppilashuoltoa kuvaava luku on kirjoitettu yhteistyössä sosiaali- ja terveystoimen ja Vantaan kaupungin suomenkielisen perusopetuksen kanssa. Sosiaali- ja terveystoimesta työskentelyyn osallistuivat kouluterveydenhoitajien, koululääkärien sekä koulukuraattorien esimiehet. Koulukohtaisia osioita on tehty osittain yhteistyössä huoltajien kanssa. Kodin ja koulun yhteistyötä kuvaava luku kirjoitettiin yhdessä Vantaan vanhempainyhdistysten alueyhdistys VANVARY ry.n kanssa. Koulukohtaisissa osioissa on tarkemmin kuvattu jokaisen koulun osalta yhteistyötä kotien kanssa. Koulukohtaisten lukujen valmistelu on toteutettu koulukohtaisesti vanhempien tapaamisissa, Wilma-kyselyiden avulla, vanhepainyhdistyksiä kuullen tai muulla koulun valitsemalla tavalla.

Vantaan kaupungin suomenkielisen perusopetuksen opetussuunnitelman toteutumista seurataan, arvioidaan ja kehitetään kaupunkitasoisen pedagogisen kehittämistiimin ja johtoryhmien ohjauksen (navigoinnit) avulla sekä koulujen lukuvuosisuunnitelmia hyödyntäen.

Opetussuunnitelmaa täydentävät seuraavat paikalliset suunnitelmat:

  • koulun lukuvuosisuunnitelma
  • Vantaan perusopetuksen oppilashuollon käsikirja
  • koulukohtainen oppilashuoltosuunnitelma
  • koulun hyvinvointikansio
  • suunnitelma kasvatuskeskusteluista ja kurinpidollisten keinojen käytöstä
  • koulukohtainen tasa-arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelma
  • lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma HYVIS
  • aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma
  • kulttuurikasvatussuunnitelma
  • koulun liikuntavuosi
  • Vantaan monikulttuurisuusohjelma
  • Vantaan ympäristöohjelma
  • Vantaan perusopetuksen tieto- ja viestintäteknologian taitotasot

1.5 Siirtymävaiheisiin liittyvä yhteistyö

Esiopetuksesta kouluun siirryttäessä on Vantaalla käytössä EsKo-tiedonsiirtomalli (Esiopetuksesta kouluun-tiedonsiirtomalli), jonka mukaan esiopetuksen opettaja havainnoi lapsen taitoja, vahvuuksia ja tuen tarpeita esiopetusvuoden aikana, kerää tiedot EsKo-lomakkeelle, käy huoltajan kanssa arviointikeskustelun ja siirtää tiedot kouluun. Erityisen tuen järjestelyihin liittyvät huoltajien kuulemiset tehdään koulussa esiopetusvuoden kevään aikana. Vantaalla EsKo-prosessiin kuuluu lisäksi syksyisin pidettävä tiedonsiirron arviointitilaisuus, jossa arvioidaan kevään prosessia.

Vantaalla on käytössä esi- ja alkuopetuksen yhteisen toiminnan suunnitelma, johon ovat sitoutuneet kaikki esiopetusta järjestävät päiväkodit ja koulut, joissa on alkuopetuksen luokat. Suunnitelman mukaisesti jokaiselle päiväkodille on nimetty yhteistyökoulu. Syksyllä koulun koolle kutsumassa tapaamisessa suunnitellaan yhteistä toimintavuotta. Toiminnallinen yhteistyö tarkoittaa sitä, että koulu-päiväkoti työpari järjestää lukuvuoden aikana vähintään kaksi yhteistä tapahtumaa ja / tai toimintakokonaisuutta, jossa esiopetukseen osallistuvat lapset ja koulun oppilaat toimivat yhdessä. Lisäksi luokanopettajat tutustuvat päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelmaan ja esiopetuksen opettajat koulun opetussuunnitelmaan. Lukuvuoden lopussa päiväkodit ja koulut arvioivat toiminnallisen yhteistyön toteutumista.

Kun oppilas siirtyy peruskoulun toiselta luokalta kolmannelle, hyödynnetään opettajan vaihtuessa koulun sisäisiä tiedonsiirtomenetelmiä. tuen järjestelyihin liittyvät huoltajien kuulemiset tapahtuvat yläkoulussa. Oppilas, huoltaja ja opettaja käyvät arviointikeskustelun, jossa hyödynnetään oppilaan itsearviointia luvussa 6 kuvatulla tavalla.

Kuudennelta luokalta seitsemännelle vuosiluokalle siirryttäessä toteutetaan tiedonsiirto yläkoulun oppilashuollon, opinto-ohjaajan ja alakoulun luokanopettajien sekä oppilashuollon yhteistyönä. Erityisen tuen järjestelyihin liittyvät huoltajien kuulemiset tapahtuvat yläkoulussa. Kuudennelta luokalta seitsemännelle luokalle siirtymiseen liittyy oppilaan, huoltajan ja opettajan välinen arviointikeskustelu, jossa hyödynnetään oppilaan itsearviointia luvussa 6 kuvatulla tavalla.

Oppilaiden siirtymistä perusopetuksesta jatko-opintoihin tuetaan peruskoulujen ja toisen asteen oppilaitosten monipuolisella yhteistyöllä. Yhdeksännen luokan oppilaille järjestetään mahdollisuuksia tutustua toisen asteen opintoihin oppilaitosvierailujen, kurkkauskurssien sekä esittelytilaisuuksien muodossa. Lisäksi oppilaille järjestetään kahden viikon työelämään tutustumisjakso. Opinnoissaan hyvin menestyneet yhdeksännen luokan oppilaat voivat mahdollisuuksien mukaan suorittaa lukion kursseja jo yhdeksännen luokan aikana.

Toisen asteen opintojen onnistuneen aloituksen varmistamiseksi Vantaalla käytetään tietojen siirtämisessä pääkaupunkiseudun yhteistä opiskelutietolomaketta. Lomakkeen tavoitteena on antaa toisen asteen oppilaitoksessa nuoren kanssa työskenteleville tietoja opiskelijan vahvuuksista sekä niistä osa-alueista, joissa hän tarvitsee tukea.

Henkilöstön välillä peruskoulujen ja toisen asteen oppilaitosten yhteistyömuotoja ovat: ylä- ja yhtenäiskoulujen opettajien tutustumisvierailut toisen asteen oppilaitoksiin, perusopetuksen ja toisen asteen opettajien välinen yhteistyö, oppilaanohjaajien tutustumistilaisuudet ja yhteiskokoukset toisen asteen kanssa sekä erityisopettajien ja opinto-ohjaajien vuosittaiset alueelliset työkokoukset. Ylä- ja yhtenäiskoulujen sekä toisen asteen oppilaitosten rehtorit tapaavat vuosittain.

1.5.1 Ajattelu ja oppimaan oppiminen esi- ja alkuopetuksessa

Ajattelu ja oppimaan oppimisen tavoitteena on lapsen tietoisuuden lisääntyminen omasta oppimisprosessista, oppimisen ilon vaaliminen, luottamuksen kehittyminen omaan osaamiseen sekä itsearvioinnin harjoittelu. Tietoisuutta omasta oppimisprosessista kehitetään monipuolisten toiminnallisten työtapojen kautta. Työtavoissa korostuu vertaistyöskentely ja yhteistoiminnallinen oppiminen, leikki sekä oppimisprosessista kertominen. Lasta kannustetaan auttamaan ja tukemaan myös muita oppimisessa. Opettajat rohkaisevat lapsia luottamaan itseensä tarjoamalla myönteisiä oppimiskokemuksia. Itsearvioinnin opettelu aloitetaan esiopetuksessa. Itsearvioinnin avulla halutaan tukea motivaation syntymistä ja se perustuu lapsen ja opettajan väliseen avoimeen vuorovaikutukseen.

Vantaalla toteutetaan esi- ja alkuopetuksen toiminnallista yhteistyömallia. Toiminnallisen yhteistyön voi toteuttaa yhteistoiminnallisena projektina. Projekti voi olla esim. kirjaprojekti, luontopolku, taidenäyttely, musikaali tms. Lasten oma ideointi projektissa korostuu. Projektissa painotetaan ajattelun ja oppimaan oppimisen taitoja vuorovaikutuksen, ongelmanratkaisutehtävien ja vertaisoppimisen keinoin. Projektissa lapsi saa käyttää luontaista uteliaisuuttaan ja kokeilunhalua sekä kokea oivaltamisen iloa vertaisryhmän kanssa. Projektiin voidaan palata tai sitä voidaan jatkaa seuraavina vuosina koulussa.

Toiminnallinen yhteistyö perustuu esi- ja alkuopettajien yhteiseen suunnitteluun. Suunnittelussa tulee huomioida ohjaamisen pedagoginen tavoitteellisuus. Projektin toteutuksessa huomioidaan oppijoiden ikätason mukaiset itsearvioinnin taidot. Ohjaamisen menetelmien tavoitteena tulee olla lapsen ajattelun kehittyminen ja toimijuuden vahvistaminen. Projektiluontoisuus, johon sisältyy tavoite lopputuloksesta, prosessin suunnittelu, toteutus ja arviointi, vahvistavat oppimista.

Esi- ja alkuopetuksen toiminnallisen yhteistyön yhteistyötapaamisessa arvioidaan yhteistoiminnallisen projektin sujumista: miten ajattelu ja oppimaan oppiminen toteutui yhteisessä projektissa sekä miten lasten osallisuus oli huomioitu.

1.5.2 Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen esi- ja alkuopetuksessa

Esiopetuksen aikana jokainen lapsi tutustuu tieto- ja viestintäteknologisten -laitteiden (tvt) käyttöön. Esiopetuksessa tvt -laitteiden käytössä painotetaan lasten aktiivista toimintaa, leikkiä ja pelillisyyttä osana mediakasvatusta. Oppimisympäristö tukee tvt -taitojen kehittymistä. Pedagogiikassa korostuu yhdessä tekeminen ja uusien asioiden kokeilu. Tieto- ja viestintäteknologian käytöllä opetuksessa tuetaan lapsen ja oppilaan aktiivista roolia sekä syvennetään oppimista. Esiopetuksessa olevat lapset ja kasvattajat tutustuvat uuden teknologian käyttöön yhdessä. Eri taitotasoilla olevat tukevat toisiaan oppimisessa.

Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen huomioidaan erityisesti esi- ja alkuopetuksen yhteistyössä ja siirtymävaiheessa. Vantaalla esi- ja alkuopetuksessa tieto- ja viestintäteknologisen osaamisen lähtökohtana on, että jokaiselle vantaalaiselle lapselle tarjotaan yhdenmukainen mahdollisuus tieto- ja viestintäteknologian käyttöön esi- ja alkuopetuksen aikana. Tieto- ja viestintäteknologian opetuksen tavoitteena on tarjota valmiuksia toimia aktiivisesti tulevaisuuden yhteiskunnassa. Esi- ja alkuopetuksessa digitaalisia laitteita hyödynnetään osana pedagogiikkaa.

Esiopetuksessa noudatetaan Vantaan varhaiskasvatuksen Tieto- ja viestintätekniikan pedagogisen käytön strategiaa, perusopetuksessa Vantaan perusopetuksen tieto- ja viestintäteknologian taitotasoja.

1.6 Opetusjärjestelyt, vuosiluokittain etenevä opetus, oppiainejakoisuus ja tuntijaot

Vantaalla opetus voidaan järjestää yhdysluokkaopetuksena, mikäli se on koulun opetusjärjestelyjen kannalta tarkoituksenmukaista joko oppilasmäärän vuoksi tai pedagogisista syistä. Tällaisia voivat olla esimerkiksi erityisopetuksen tai joustavan perusopetuksen ryhmittelyyn liittyvät järjestelyt. Opetusjärjestelyistä päättää koulun rehtori. Lisäksi opetus on toteutettu yhdysluokkaopetuksena montessoriopetusta tarjoavassa alakoulussa.

Vantaalla opetus järjestetään vuosiluokittain etenevänä paitsi niille oppilaille, joille on tehty erillinen päätös vuosiluokkiin sitomattomasta opetuksesta (VSOP). Vuosiluokkiin sitomaton opetus mahdollistaa joko vuosiluokittain etenemistä hitaamman tai nopeamman opinnoissa etenemisen. Lisäksi perusopetukseen valmistavassa opetuksessa oppilas noudattaa henkilökohtaista, vuosiluokkiin sitomatonta opetussuunnitelmaa (luku 5.4.1). Vantaalla opetus järjestetään oppiainejakoisena, poikkeuksena kuitenkin toiminta-alueittain annettava opetus (luku 7.4.4), jossa opetus on kokonaan eheytettyä.

Vantaan Opetuslautakunta on päätöksessään (9.11.2015) hyväksynyt tuntijaot. Kaikki suomenkielisen perusopetuksen luokat noudattavat samaa tuntijakoa, poikkeuksina painotettua musiikinopetusta antavat musiikkiluokat, laajamittaista kaksikielistä opetusta antavat kieliluokat sekä Vantaan kansainvälinen koulu. Tuntijaot ovat opetussuunnitelman liitteenä. Opetuslautakunta on vahvistanut tuntijaot vielä kesäkuussa 2016 kun koko Vantaan suomenkielisen perusopetuksen opetussuunnitelma asiakirja hyväksyttiin (13.6.2016 §14).

1.7 Kieliohjelma

Vantaan kaupungissa kaikki oppilaat aloittavat englannin opiskelun varhennettuna kielenopetuksena ensimmäisellä luokalla. Yhden vuosiviikkotunnin laajuinen opiskelu jatkuu toisella vuosiluokalla. Kolmannella vuosiluokalla kaikki oppilaat aloittavat A1-kielenään englannin.

Neljänneltä luokalta alkavaksi vapaaehtoiseksi A2-kieleksi on mahdollista valita ruotsi, venäjä, ranska, saksa tai espanja. A2-kielen ryhmän ryhmäkoosta päättää opetuslautakunta. A2-kielen opetusjärjestelyissä on mahdollista hyödyntää useamman koulun välisiä etäopetusmahdollisuuksia ja muodostaa koulujen yhteisiä ryhmiä.

Kaikilla oppilailla alkaa kuudennella luokalla B1-kielenä ruotsin kieli. A2-kielenä ruotsia opiskelleet oppilaat jatkavat tällöin opiskelua omana ryhmänään. Yläkouluilla on lisäksi mahdollisuus tarjota yhtenä valinnaisena oppiaineena kahdeksannella ja yhdeksännellä luokalla opiskeltava B2-kieli.

1.8 Valinnaiset aineet

Vantaalla oppilas ja huoltajat valitsevat oppilaan valinnaiset aineet, ja lopullisesta valintojen toteutumisesta ja opetusryhmien muodostumisesta päättää koulun rehtori taloudellisten resurssien puitteissa. Valinnaisainetarjotin laaditaan kouluissa käsittämään kattavasti kaikki taide- ja taitoaineet vuosiluokilla 4 - 6 ja 8 - 9. Muita valinnaisia aineita on Vantaalla vuosiluokilla 4 - 9.

Vantaan kaupungin yleisen tuntijaon mukaisesti 4 - 6 luokkien oppilaille tarjotaan valittavaksi kaikkia taide- ja taitoaineita kahden vuosiviikkotunnin sekä muita valinnaisaineita yhden vuosiviikkotunnin laajuisina. Poikkeuksen muodostavat painotettua musiikin tai kielen opetusta antavat luokat, joissa valinnaisainetunteja käytetään painotuksen toteuttamiseen.

Vuosiluokilla 8 - 9 oppilaat valitsevat kahden vuosiviikkotunnin laajuisen pitkän valinnaisaineen taide- ja taitoaineista sekä yhdeksännellä vuosiluokalla yhden vuosiviikkotunnin laajuisen lyhyen taide- ja taitoaineen. Muita valinnaisia opintoja on seitsemännen luokan oppilailla kaksi vuosiviikkotuntia. Niistä muodostuu kaksi lyhyttä valinnaiskurssia. Kahdeksannella ja yhdeksännellä luokalla on kolme vuosiviikkotuntia muita valinnaisia opintoja. Nämä muodostavat yhden pitkän, kahden vuosiviikkotunnin laajuisen ja yhden lyhyen, yhden vuosiviikkotunnin laajuisen valinnaisaineen. Valinnaisaine voi olla sisällöltään myös taide- ja taitoaine tai B2-kieli. Jokaisen yläkoulun tulee tarjota osana muita valinnaisia opintoja yhden vuosiviikkotunnin laajuista Urhea-kurssia (yhteistyö Pääkaupunkiseudun Urheiluakatemia Urhean kanssa). Urhea-kurssin sisältö on työstetty yhdessä Urhean ja liikunnan oppiaineryhmän kanssa.

Koulut täsmentävät valinnaiskurssien sisällöt ja toteutuksen vuosittain koulun lukuvuosisuunnitelmassa. Valinnaisaineista ja niiden valitsemisesta kerrotaan tarkemmin luvussa 12.

1.9 Painotettu opetus

Musiikkiluokkatoiminta alkaa Vantaalla kolmannelta vuosiluokalta. Musiikkiluokille voi pyrkiä myös kuudennelta vuosiluokalta 7. - 9. vuosiluokkien ajaksi. Oppilaat valitaan musiikkiluokille musikaalisuustestien perusteella. Vantaan musiikkiopiston opettaja osallistuu kaikkien kolmannelle vuosiluokalle pyrkivien testaamiseen. Musiikkiopisto voi osallistua myös seitsemännelle vuosiluokalle pyrkivien oppilaiden testaamiseen.

Musiikkiluokkatoimintaa on Vantaalla Aurinkokiven (3. – 9. vuosiluokat), Hämeenkylän (3. – 9. vuosiluokat), Lehtikuusen (3. - 9. vuosiluokat), Martinlaakson ( 3. -9. vuosiluokat), Mikkolan (3. -9. vuosiluokat), Simonkallion (3. - 6. vuosiluokat), Peltolan ( 7. - 9. vuosiluokat ), Vantaankosken (7. -9. vuosiluokat) ja Ylästön ( 3. -6. vuosiluokat) kouluissa.

Musiikkiluokat noudattavat opetuslautakunnan hyväksymää tuntijakoa, joka on liitteenä. Musiikkiluokkaopetusta antavat koulut täsmentävät koulukohtaisissa opetussuunnitelmissaan musiikin tavoitteet ja sisällöt vuosiluokilla 3 - 9. Musiikkiluokkien tuntijako poikkeaa yleisestä tuntijaosta 3. vuosiluokkien ja 4. vuosiluokkien käsityössä, 5. vuosiluokkien ja 6. vuosiluokkien kuvataiteessa ja 7. vuosiluokkien ja 8. vuosiluokkien liikunnassa ja oppilaanohjauksessa.

Vantaalla annetaan laajamittaista kaksikielistä opetusta englannin kielellä, saksan kielellä sekä ruotsin kielikylpyopetusta. Koulut kuvaavat koulukohtaisissa opetussuunnitelmissaan kohdekielen/kielikylpykielen tavoitteet ja sisällöt. Opetuksessa noudatetaan opetuslautakunnan hyväksymää tuntijakoa, joka on liitteenä. Englanninkieliseen opetukseen oppilaat valitaan kielellisen valmiuden arvioinnin kokeen perusteella. Jos ruotsin kielikylpyluokille tai suomi-saksa opetukseen hakee ensimmäiselle vuosiluokalle enemmän kuin kaksikymmentäviisi oppilasta, teetetään oppilaille kielellisen valmiuden arvioinnin koe. Myöhemmille vuosiluokille hakeuduttaessa oppilaan tulee osata luokkatason mukaista englannin, saksan tai ruotsin kieltä. Kielitaito testataan kielikokeen avulla.

Vantaan kansainvälisessä koulussa opetus annetaan englannin kielellä. Vantaan kansainväliseen koulun oppilaaksi tullaan kielikokeen kautta. Kouluun voi pyrkiä mille vuosiluokalle tahansa. Vantaan kansainvälinen koulu kuvaa koulukohtaisessa opetussuunnitelmassaan englannin kielen tavoitteet ja sisällöt vuosiluokilla 1. - 9. Vantaan kansainvälisen koulun tuntijako on liitteenä.

Laajamittaisessa englanninkielisessä opetuksessa opiskelleiden oppilaiden on mahdollista pyrkiä Vantaan Kansainväliseen kouluun yläkouluun siirtymisvaiheessa. Laajamittaisesta kaksikielisestä opetuksesta kerrotaan tarkemmin luvussa 10 sekä koulukohtaisissa opetussuunnitelmissa.

Vantaalla tarjotaan montessoripainotteista opetusta Kuusikon koulussa vuosiluokilla 1 - 6. Opetus perustuu montessoripedagogiikan mukaisesti kokonaisuuksiin ja on oppiaineisiin jakamatonta opetusta. Luonteeltaan opetus on toiminnallista. Opetus toteutetaan yhdysluokkaopetuksena. Oppilaiden oppiminen arvioidaan Vantaan kaupungin arviointikriteerien mukaisesti. Montessoripainotteista opetusta kuvataan tarkemmin luvussa 11.

1.10 Oppilaanohjaus

Oppilaanohjaus on oppilaan kasvun, kehityksen ja oppimisen tukemista. Oppilaanohjauksella pyritään edesauttamaan oppilaan positiivista asennetta oppimista, koulunkäyntiä sekä myöhempää elämää, jatko-opintoja ja työelämää kohtaan. Oppilaanohjausta tehdään yhteistyössä huoltajien kanssa. Koko peruskoulun ajan järjestettävät arviointitapaamiset sekä muut palaverit ja yhteistyö huoltajien kanssa ovat osa oppilaan ohjausta.

Oppilaanohjaus toteutetaan Vantaalla vuosiluokilla 1 - 6 koulun kaikessa toiminnassa jokaisena koulupäivänä, eikä sitä erikseen arvioida. Oppilaanohjauksen tehtäviä tehdään muiden oppiaineiden yhteydessä ja niihin liitettyinä. Vantaan perusopetuksen oppilaanohjauksen painopisteinä ovat työelämätaidot ja yrittäjyys, ja siinä edistetään oppilaan kiinnostusta ja myönteistä asennetta työtä ja työelämää kohtaan sekä vahvistetaan siihen liittyvää tietämystä.

Vantaalla vuosiluokilla 1-2 oppilaanohjauksen päätavoitteena on edistää oppilaan opiskelu- ja koulunkäyntivalmiuksia ja niiden kehittymistä myöhempää koulutyöskentelyä ja oppimista varten. Oppilaanohjauksella tuetaan oppilaan mynteistä minäkäsitystä ja sosiaalista kasvua. Oppijaksi kasvamisessa painottuvat itsensä huolehtimisen taidot, kuten omista työvälineistä ja tehtävistä huolehtiminen. Ryhmässä toimimisen taidoissa painottuvat yhteisten pelisääntöjen noudattaminen sekä vuorovaikutustaidot. 

Vuosiluokilla 3 - 4 oppilaanohjauksen päätavoitteena on sosiaalisten taitojen oppiminen ryhmätilanteissa. Oppilaanohjauksessa vahvistetaan oppilaan taitoja työskennellä monipuolisesti erilaisissa pari- ja ryhmämuodostelmissa sekä arvioida omaa toimintaansa niissä. Ryhmässä toimimisen taitojen lisäksi vuosiluokilla 3 - 4 oppilaanohjauksella tuetaan oppilasta kohti vastuullisia valintoja koskien erityisesti omaa koulunkäyntiä ja valinnaisaineiden valintaa. Vuosiluokilla 5 - 6 valmistaudutaan yläkouluun ja aineenopettajajärjestelmään siirtymiseen. Oppilaan omatoimisuus ja tavaroista huolehtiminen korostuvat.

Vuosiluokilla 7-9 oppilaanohjauksen päätavoitteet ovat uuteen opiskelu- ja kouluympäristöön osalliseksi kasvaminen, oppilaan itsetuntemuksen vahvistaminen sekä oppilaan päätöksentekovalmiuksien parantaminen. Oppilasta ohjataan tunnistamaan omat vahvuutensa ja mahdollisuutensa sekä tekemään perusopetuksen jälkeisiä opintoja koskevia valintoja. Oppilas suunnittelee omaa tulevaisuuttaan ja pohtii suunnitelmien toteuttamista ja sen vaatimaa sitoutumista käytännön tasolla. Oppilas tarvitsee kykyä hakea tarvittavaa tietoa päätöksiensä tueksi. Tiedonhaun lisäksi oppilas tutustuu koulutusmahdollisuuksiin sekä työuran luomiseen tai työelämään.

Yläkoulussa päävastuu oppilaanohjauksesta on oppilaanohjaajalla. Oppilaanohjaaja työskentelee oppilaan kanssa oppilaanohjauksen oppitunneilla, pienryhmä- ja henkilökohtaisissa tapaamisissa sekä koulun jokapäiväisessä arkielämässä. Oppilaanohjaus Vantaalla on kuvattu tarkemmin oppilaanohjauksen opetussuunnitelmassa.


2 Perusopetus yleissivistyksen perustana

Vantaan perusopetuksen arvot ovat hyvinvointi, oppimisen ilo ja toisten kunnioitus. Visiomme on: ”Opimme tulevaisuuden tietoja ja taitoja sekä rakennamme turvallista lähikoulua. Toimimme vastuullisesti ja teemme ekososiaalisesti kestäviä valintoja.”

Vantaalla noudatetaan lähikouluperiaatetta. Kouluissa huolehditaan perustaitojen oppimisesta sekä riittävän yleissivistyksen saamisesta. Koulujen toimintakulttuuriin kuuluu ekologisesti kestävä arki, ja oppilaita ohjataan ekososiaaliseen sivistykseen.

Vantaalla korostetaan jokaisen aikuisen roolia oppilaan tukijana ja oppimisen mahdollistajana. Oppilaan omat lähtökohdat ja kehitysvaihe huomioidaan. Jokaiselle oppilaalle tarjotaan mahdollisuuksia osallistua koulun arjen rakentamiseen. Oppilailla on oikeus tulla kuulluksi ja aikuisilla on velvollisuus ottaa oppilaiden ideat käsittelyyn.

Vantaalla opetusjärjestelyissä korostetaan oppilaiden mahdollisuutta hahmottaa kokonaisuuksia, yhdessä tekemistä ja tutkimista. Oppilaat toimivat myös itse tiedon tuottajina. Oppimisen iloa syntyy oppilaiden uteliaisuutta herättämällä ja antamalla oppilaiden vaikuttaa arjen valintoihin. Koulussa jokaiselle annetaan mahdollisuus kokea oppimisen iloa.

Koulussa oppilaita kannustetaan sinnikkyyteen ja yrittämiseen, ja oppimisen vaikutusta myöhempään elämään korostetaan. Koulussa tuetaan oppilaiden halua oppia lisää. Koulussa jokainen on arvokas omana itsenään. Kun lapsella on turvallinen olo ja tunne siitä, että hän kelpaa, hän oppii.

Vantaalla opetussuunnitelman laadinnan perusteena käytetyn arvoperustan ja oppimiskäsityksen toteutumista seurataan ja arvioidaan kaupunkitasoisen pedagogisen kehittämistiimin avulla sekä koulukohtaisesti päätetyllä tavalla.

Koulukohtaiset täsmennykset

Vantaalla on kaupunkitasoisen opetussuunnitelman lisäksi kirjattu koulukohtaisiin opetussuunnitelmiin tähän lukuun liittyvät seuraavat asiat:

  • Mitkä ovat perusopetuksen oppimiskäsitystä täydentävät koulukohtaiset näkökulmat tai painotukset?
  • Miten arvoperusta ja oppimiskäsitys toteutuvat koulun työssä ja opetuksen järjestämisessä?
  • Miten arvoperustan ja oppimiskäsityksen toteutumista seurataan ja arvioidaan?


2.1 Perusopetus yleissivistyksen perustana Viertolan koulussa

Arvoperustan ja oppimiskäsityksen toteutuminen koulumme työssä

Koulumme toimintakulttuuri rakentuu Vantaan perusopetuksen arvojen varaan. Huolehdimme oppilaiden ja koulun aikuisten hyvinvoinnista. Suunnittelemme yhdessä opetuksen ja koulun muun toiminnan siten, että kaikki voimme kokea oppimisen iloa ja tuntea sekä fyysistä että psyykkistä turvallisuutta.

Oppimiskäsityksemme mukaan oppilas on aktiivinen toimija, joka oppii asettamaan tavoitteita ja ratkaisemaan ongelmia sekä itsenäisesti että yhdessä muiden kanssa. Oppiminen on erottamaton osa ihmisenä kasvua ja yhteisön hyvän elämän rakentamista. Tunteiden ja kokemusten reflektointi on tärkeä osa oppimista. Myönteiset tunnekokemukset ja oppimisen ilo edistävät kaikkea oppimista ja hyvien perustaitojen kanssa synnyttävät luovuutta ja vahvistavat itsetuntoa.

Toimintamme tavoitteena on ohjata lasten kasvua turvallisessa ja positiivisessa yhteisössä tasapainoisiksi, tiedollisesti ja taidollisesti kykeneviksi sekä itseään ja ympäristöään ymmärtäviksi ja kunnioittaviksi yksilöiksi.

Olemme rakentaneet opetussuunnitelman arvopohjaa yhteistyössä huoltajien ja oppilaiden kanssa. Huoltajien näkemys tulevaisuuden tiedoista ja taidoista on yhteneväinen opetussuunnitelman perusteiden kanssa. Oppilaiden laatimat suunnitelmat tulevaisuuden koulusta kuvaavat monimuotoisia, joustavia ja toiminnallisia oppimisympäristöjä. Me kaikki Viertolan koulun toimijat voimme sitoutua samoihin arvoihin sekä oppimiskäsitykseen ja niiden toteuttamiseen koulun arjessa.

Arvoperustan ja oppimiskäsityksen toteutumista seuraamme ja arvioimme lukuvuosittain

- lukuvuosisuunnitelman ja toimintakertomuksen laadinnan yhteydessä - hyvinvointi- ja ilmapiirikyselyin - henkilöstön pedagogisissa keskusteluissa ja tiimityöskentelyssä - johtoryhmän ja koulun yhteisöllisen hyvinvointiryhmän tapaamisissa - oppilaskunnan, yhteisöllisen hyvinvointiryhmän ja johtoryhmän tapaamisissa - vanhempainyhdistyksen tapaamisissa - kehityskeskusteluissa - opettajien ja oppilaiden päivittäisissä vuorovaikutustilanteissa


3 Perusopetuksen tehtävä ja yleiset tavoitteet

Vantaalla korostetaan laaja-alaisissa osaamisalueissa opetuksen kokonaisuuden tarkastelua. Käsitys laaja-alaisesta osaamisesta syntyy kouluyhteisön yhteisessä keskustelussa. Avoimuus ympäröivään yhteisöön rikastuttaa laaja-alaisen osaamisen käsitettä. Oppimisen lähtökohtana ovat usein arjen tilanteet. Tavoitteena on, että oppilas oppii pitämään huolta itsestään, toisista sekä rakennetusta ja luonnon ympäristöstä.

Vantaalaisissa kouluissa ennakoidaan tulevaisuuden työelämässä tarvittavia taitoja. Opitaan ponnistelemaan ja arvostamaan työn tekemistä. Ahkeruutta ja luovaa ajattelua tuetaan. Oppilaille tarjotaan mahdollisuuksia uusien ideoiden tuottamiseen ja ongelmien ratkaisemiseen.

Vantaalla laaja-alaisen osaamisen tavoitteiden toteutumista seurataan ja arvioidaan kaupunkitasoisen pedagogisen työryhmän avulla sekä koulukohtaisesti päätetyllä tavalla.

Vantaalla laaja-alaisen osaamisen alueet arvioidaan oppilaan, huoltajan ja opettajan välisessä arviointikeskustelussa ja ne toimivat sen runkona.

Koulukohtaiset täsmennykset

Vantaalla on kaupunkitasoisen opetussuunnitelman lisäksi kirjattu koulukohtaisiin opetussuunnitelmiin tähän lukuun liittyvät seuraavat asiat:

  • Mitkä ovat opetussuunnitelman perusteissa määritellyn laaja-alaisen osaamisen koulukohtaiset painotukset?
  • Miten laaja-alaisen osaamisen tavoitteiden toteutumisesta opetustyössä huolehditaan ja miten tavoitteiden toteutumista seurataan?


3.1 Perusopetuksen tehtävä ja yleiset tavoitteet Viertolan koulussa

Viertolan koulun järjestelyt laaja-alaisen osaamisen toteutumiseksi

Eri oppiaineita yhdistävät seitsemän laaja-alaista osaamisaluetta liittyvät toisiinsa ja tukevat osaltaan oppilaiden ihmisenä kasvamista. Ne edistävät oppilaiden kiinnostusta osallisuuteen ja kestävän tulevaisuuden rakentamiseen. Rohkaisemme oppilaita tunnistamaan oman erityislaatunsa, omat vahvuutensa ja kehittymismahdollisuutensa sekä arvostamaan itseään.

1. Ajattelu ja oppimaan oppiminen 2. Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu 3. Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot 4. Monilukutaito 5. Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen 6. Työelämätaidot ja yrittäjyys 7. Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen

Ajattelemaan oppiminen sekä oppimaan oppiminen ovat koulutyömme perusta. Tunnistamme ja huomioimme erilaiset oppimistyylit, harjoittelemme ajattelemisen taitoja päivittäisessä arjen työssämme. Tuemme oppilasta omatoimisuuteen koulutyönsä suunnittelussa, toteuttamisessa ja arvioinnissa. Toiminnallisilla työtavoilla, yhdessä tekemisellä, fyysisellä aktiivisuudella, taito- ja taideaineilla sekä tieto- ja viestintäteknologian monipuolisella käyttämisellä tuemme monipuolisten ongelmanratkaisutaitojen kehittymistä.

Kasvatamme oppilaita arvostamaan muita ihmisiä ja noudattamaan hyviä tapoja. Opettelemme esittämään omat mielipiteemme rakentavasti ja muiden mielipiteitä kunnioittaen. Arvostamme jokaisen kouluyhteisön jäsenen kulttuuri-identiteettiä, kulttuurinen moninaisuus on Viertolan koulun voimavara.

Ohjaamme oppilaita itsestä huolehtimiseen ja arjen taitojen harjoitteluun yhteistyössä kotien kanssa. Harjoittelemme tunnetaitoja, kaveritaitoja ja opimme kohtaamaan myös muutoksia ja pettymyksiä.

Kehitämme oppilaiden monilukutaitoa käyttämällä ilmaisultaan monimuotoisia tekstejä, kuvia, graafeja ja ääntä. Opetuksemme ei tukeudu pelkästään oppikirjoihin.

Kestävä tulevaisuus huomioidaan opetustyössä ekologisesta, sosiaalisesta, kulttuurisesta ja taloudellisesta näkökulmasta. Oppilaita ohjataan toimimaan vastuullisesti kehitystasonsa mukaisesti.

Lukuvuosisuunnitelman laadinnassa täsmennämme kullekin lukuvuodelle sekä laaja-alaisten osaamisalueiden että monialaisten oppimiskokonaisuuksien painotukset, tavoitteet ja sisällöt. Viertolan koulussa toteutamme näitä sisältöjä mm. seuraavin tavoin:

  • Oppilaiden oppimiskokonaisuudet
  • Teematapahtumat (kulttuurivierailut, laulajaiset, liikuntaprojektit, KiVa-toiminta, monikulttuurisuus)
  • Kaveri- ja tunnetaito-ohjelmat
  • Joustavat opetusryhmät, palkki- ja jakotunnit
  • Monipuolinen arviointi
  • Valinnaiskurssit
  • Oppilaskunta, kummiluokat, monipuolinen välituntitoiminta
  • Kehittämishankkeet
  • Juhlat
  • Kodin ja koulun yhteistyö (luokkatoimikunnat, vanhempainyhdistys, kodin ja koulun yhteistyöpäivät, pedagoginen kahvila, arviointikeskustelut)
  • Yhteistyötahot

Laaja-alaisen osaamisen toteutumista arvioimme ja kehitämme osana koulun toiminnan arviointia

- lukuvuosisuunnitelman laadinnan ja sen toteutumisen arvioinnin yhteydessä

- oppimis- ja kehityskeskusteluissa oppilaiden ja huoltajien kanssa

- oppimiskokonaisuuksien toteutumisen seurannassa

- oppilaiden itsearviointeina


4 Yhtenäisen perusopetuksen toimintakulttuuri

Johtamisella on merkittävä rooli siinä, miten koulu omaksuu uusia toimintatapoja. Pedagoginen johtaminen on kaikkea johtamistoimintaa, joka tähtää opetussuunnitelman toteutumiseen, oppilaiden saaman opetuksen laadun kehittämiseen, oppimisen edellytyksistä huolehtimiseen ja tähän kannustavan, kestävän toimintakulttuurin luomiseen.

Kokonaisvaltaisella asioiden ja ihmisten johtamisella viestitään kouluyhteisölle siitä, mikä koulussa on tärkeää ja arvostettua. Päävastuu laajasta pedagogisesta johtamisesta on rehtorilla, mutta se kuuluu olennaisena osana myös koulujen johtoryhmien jäsenten työhön. Vantaalla koulun johtaminen edellyttää rehtorin ja koulun johtoryhmän jäsenten välistä yhteistyötä. Pedagogisen johtamisen lisäksi johtoryhmän tehtävänä on auttaa rehtoria tuomaan arvot, visio ja strategia osaksi jokaisen kouluyhteisön jäsenen arkea.

Vantaalla perusopetuksen toimintakulttuurissa korostuvat sekä koulujen välinen että ulkopuolisten toimijoiden kanssa tehtävä yhteistyö. Toimintakulttuuri näkyy joustavuutena, kehittämismyönteisyytenä ja yhdessä oppimisena. Dialogin kautta myös oppilaat tietävät, miksi ovat koulussa ja miksi asioita opitaan. Tällöin tavoitteiden saavuttaminen ja oppiminen itse koetaan palkitsevana.

Oppimisympäristöt tukevat toiminnallista oppimista ja oppilaiden osallisuutta. Oppimisympäristömme edistävät tieto- ja viestintäteknologian käyttöä, oppiainerajojen rikkomista ja ekososiaalisen sivistyksen sekä luontosuhteen kehittymistä.

Vantaalla noudatetaan Vantaan perusopetuksen tieto- ja viestintäteknologian taitotasoja.

Vantaalla koulut edistävät ja arvioivat toimintakulttuurin kehittymistä sekä toteutumista johtoryhmätyöskentelyn avulla.

Koulukohtaiset täsmennykset

Vantaalla on kaupunkitasoisten opetussuunnitelman lisäksi kirjattu koulukohtaisiin opetussuunnitelmiin tähän lukuun liittyvät seuraavat asiat:

  • Koulu täsmentää oman toimintakulttuurin, oppimisympäristöjen ja työtapojen kehittämisen tavoitteet.
  • Miten koulu edistää ja arvioi toimintakulttuurin kehittämisen periaatteiden toteutumista?
  • Miten koulussa seurataan, arvioidaan ja kehitetään oppimiskokonaisuuksien toteutumista ja oppilaiden osallistumista niiden suunnitteluun siten, että jokaisen oppilaan opintoihin sisältyy vähintään yksi monialainen oppimiskokonaisuus vuodessa?
  • Koulu määrittää eri oppiaineiden ja koulun muun toiminnan yhteistyötä ja työnjakoa koskevat toimintatavat.


4.1 Yhtenäisen perusopetuksen toimintakulttuuri Viertolan koulussa

Viertolan koulun toimintakulttuurin, oppimisympäristöjen ja työtapojen kehittäminen


Toimintakulttuuri

Viertolan koulun toimintakulttuuri perustuu kaupunkimme arvoihin; hyvinvointi, oppimisen ilo ja toisten kunnioittaminen. Nämä toteutuvat arjessamme henkilöstön hyvien vuorovaikutustaitojen, perustehtävän normien tuntemisen, yhteiskunnan monimuotoisuuden ymmärtämisen sekä positiivisen asenteen vahvistamisen avulla. Arvot näkyvät johtamisessa käytännön tekoina oppimisen edellytyksistä huolehtimisessa ja henkilöstön hyvinvoinnin tukemisessa. Johtajuus on jaettua ja osallistavaa kaikilla tasoilla koulun rakenteissa.

Me Viertolan koulun aikuiset kunnioitamme erilaisuutta, tunnistamme ammattiroolimme ja työskentelemme rakentavasti kotien rinnalla oman perustehtävämme näkökulmasta. Olemme ennakkoluulottomia ja kykenemme kehittämään osaamistamme ja ymmärrystämme yksilöinä ja yhteisönä. Asenteemme on positiivinen ja haluamme rakentaa tulevaisuutta yhdessä kaikkien kumppaniemme kanssa. Vaikutamme kaikkeen koulun toimintaan omalla esimerkillämme.

Oppilaat osallistuvat koulun arjen suunnitteluun ja toimimme yhteisönä oppilaslähtöisesti. Huomioimme työtapoja valitessamme erilaiset oppijat ja persoonallisuudet, jokaisella oppilaalla on mahdollisuus oppia vahvuuksiensa mukaisesti. Toimintakulttuurimme vahvistaa myönteistä vuorovaikutusta kaikkien välillä ja auttaa turvallisen ilmapiirin syntymistä.


Poliopetus

Tuemme oppilaiden kuntoutumista, kasvua ja kehitystä sekä turvaamme heidän koulunkäyntiään. Poliopetuksessa oppilaat opiskelevat omien kykyjensä ja edellytystensä mukaisesti. Huomioimme oppilaiden psyykkisen ja fyysisen toimintakyvyn tarjotessamme heille haasteita ja antaessamme onnistumista edistävää ohjausta ja tukea. Autamme oppilaita löytämään oman optimaalisen suoritustasonsa haastamalla heitä turvallisesti.

Toimintamme perustuu hyvään oppilaantuntemukseen sekä turvalliseen ja kunnioittavaan pedagogiseen ohjaamiseen. Opetuksen ja tuen järjestämisen lähtökohtana ovat sekä opetusryhmän että kunkin oppilaan vahvuudet sekä oppimis- ja kehitystarpeet. Tukiessamme oppilaiden oppimista ja koulunkäyntiä vastaamme sekä oppilaiden yksilöllisiin tarpeisiin että teemme yhteisöllisiä ja oppimisympäristöön liittyviä ratkaisuja. Opetusta ja tukea suunnitellessamme otamme huomioon, että oppilaiden tuen tarve voi vaihdella tilapäisestä jatkuvaan, vähäisestä vahvempaan tai yhden tukimuodon tarpeesta useamman tukimuodon tarpeeseen. Kokeilemme rohkeasti erilaisia ratkaisuja ja reagoimme tarkistamalla oppilaiden tuentarvetta heidän toimintakykynsä muuttuessa.

Pyrimme toiminnassamme positiivisen vuorovaikutuksen synnyttämiseen oppilaan ja aikuisen sekä oppilaan ja toisen oppilaan välille. Positiivisen vuorovaikutuksen avulla tuemme oppilaiden myönteistä minäkuvaa ja lisäämme oppilaiden itsetuntemusta. Oppilaiden tietoisuus itsestään ryhmän jäsenenä sekä yhteistyötaidot kehittyvät toimivan vuorovaikutuksen myötä.


Oppimisympäristömme ovat yhteisöllisiä

Viertolan koulussa vietetään yhteisiä juhlia, teematapahtumia ja laulajaisia. Kehitämme tapahtumia sellaisiksi, että yhteisössä piilevät taidot tulevat yhä paremmin esiin. Kannustamme oppilaita ja henkilökuntaa positiiviseen toimintaan kouluyhteisössä ja nostamme esiin onnistumiset.

Liikunta- ja urheilutapahtumamme ovat jokaisen yksilöllisiä ominaisuuksia kunnioittavia.

Välituntitoimintamme on monipuolista ja kannustamme oppilaita yhdessä liikkumiseen koulupäivän aikana.

Koulussamme toimii oppilaskunta, joka tekee yhteistyötä yhteisöllisen hyvinvointiryhmän ja vanhempainyhdistyksen kanssa. Oppilaiden yhteisöön kuulumista ja kouluviihtymistä tuetaan kummiluokkatoiminnalla ja lisäämällä kaikkien oppilaiden osallisuutta esim. mielipidekyselyjen avulla. Käytännössä oppilaiden osallisuus tulee esiin parhaiten arjessa, jossa oppilas on aktiivinen toimija.

Yhteistyöpäiväkotiemme esikouluryhmät osallistuvat vuotuisiin tapahtumiimme erillisen suunnitelman mukaisesti. Kullekin ensimmäiselle luokalle on sovittu yhteistyöryhmä päiväkodista. Vanhempia osallistetaan luokkien ja koko koulun toimintaan erityisesti luokkien omissa tapahtumissa sekä kodin ja koulun yhteistyöpäivän toteuttamisessa. Huoltajia osallistetaan myös Wilma-kyselyjen avulla.

Luokissamme on avoimet ovet, ja opettajat suunnittelevat ja työskentelevät yhdessä. Työjärjestyksellä mahdollistetaan palkkitoiminta luokka-asteiden sisällä. Yhteistoiminnalliset työtavat mahdollistavat aktiivisen osallistumisen sekä oppilaille että henkilökunnalle. Kehitämme pajatoimintaa luokka-asteiden välillä, sillä vaihtelevat ryhmäkokoonpanot kannustavat toimimaan kaikkien kanssa. Opetusryhmien sisäinen ja keskinäinen vuorovaikutus on hyvää ja vuorovaikutustaitoja harjoitellaan jatkuvasti. Oppilaiden joustava integrointi toimii monipuolisesti.


Oppimisympäristömme ja työtapamme ovat oppilaslähtöisiä ja monipuolisia

Koulurakennuksissamme on erilaisia, muunneltavia ja eriyttäviä tiloja. Luokat ja koulun muut tilat sekä ympäristö ovat viihtyisiä ja oppilaat ovat osallistuneet niiden suunnitteluun. Lähialueelle on helppo tehdä opintoretkiä. Koulun lähiympäristö on monipuolinen; se sisältää muun muassa jokiluonnon, runsaasti kulttuuritarjontaa ja liikuntapalveluja.

Monipuolinen tietotekniikka ja verkko-oppimisympäristöt laajentavat oppimisen mahdollisuuksia. Verkko on avoin kaikille ja oppilaat käyttävät sekä omia että koulun laitteita oppimisvälineinä. Koulun sisäinen viestintä toteutetaan verkossa. Monipuolinen tietotekniikan käyttö mahdollistaa oppimisen etäyhteydessä, yksin ja yhdessä sekä antaa mahdollisuuden vahvistaa kansallisia ja kansainvälisiä yhteistyömuotoja.

Tietotekniikan lisäksi käytämme konkreettisia, monipuolisia opetusvälineitä ja -materiaaleja niiden sopivuutta kuhunkin tilanteeseen arvioiden. Kokeilemme erilaisia ideoita rohkeasti ja haluamme tuottaa oppilaille onnistumisen elämyksiä. Yhdistämme oppiaineita kokonaisuuksiksi ja rakennamme oppilaiden kanssa heidän arjestaan nousevia oppimiskokonaisuuksia. Kuuntelemme oppilaita ja huomioimme heidät yksilöinä. Tavoitteenamme on luoda oppimisympäristömme ilmapiiristä iloinen, rento ja turvallinen.


Oppimisympäristömme ovat turvallisia ja kannustavia

Huolehdimme oppilaiden ja koulun aikuisten turvallisuudesta pitämällä turvallisuus- ja hyvinvointisuunnitelmamme ajan tasalla. Koulutamme henkilöstöämme ja harjoittelemme oppilaiden kanssa säännöllisesti vaara-, tapaturma-, ja kriisitilanteita varten. Seuraamme aktiivisesti koulutilojemme turvallisuutta yhteistyössä kaupungin terveysviranomaisten sekä kiinteistöistä vastaavien tahojen kanssa.

Seuraamme kouluympäristön liikennejärjestelyjä, ja ilmoitamme havaitsemistamme puutteista niistä vastaaville tahoille. Kiinnitämme erityistä huomiota oppilaiden kulkemiseen kahden opetuspisteemme välillä. Yhdessä kotien kanssa opimme turvallista liikenteessä kulkemista. Tuemme kotien liikenneturvallisuuskasvatusta.

Oppilaat viettävät välitunteja yhdessä turvallisesti useiden aikuisten valvonnassa. Koulujemme pihat ovat toimivat, viihtyisät ja toimintaan innostavat. Kannustamme oppilaita vastuullisuuteen. Käytössämme on toimintaohjelmia, joilla ehkäisemme kiusaamista ja tuemme oppilaiden vertaissovittelua. Tuemme oppilaiden sosiaalisten taitojen kehittymistä: taitoa kuunnella toisia, ilmaista itseään sekä toimia rakentavasti vuorovaikutustilanteissa.

Annamme runsaasti positiivista palautetta sekä oppilaille että aikuisille. Wilma-viestintäkanavaa käytämme aktiivisesti myös positiiviseen tiedonvälittämiseen. Kysymme kuulumisia ja kannustamme kaikkia tasapuolisesti.

Koulumme henkilöstö on osaava, innostava ja kannustava. Aikuiset ovat oppilaalle läsnä. Jokainen on jossakin hyvä, virheille ja epäonnistumisillekin on tilaa, ja niistä pyritään oppimaan.


Poliopetus

Ohjaamme oppilaiden oppimista ja käyttäytymistä yhteisöllisesti turvallisessa oppimisympäristössä. Luokkiemme käytössä on tällä hetkellä koko Viertolan koulun Jokirannan opetuspisteen ylin kerros. Poliopetuksen työskentelytilojen selkeärajaisuus rauhoittaa toimintaamme. Käytävillämme ei ole ohikulkijoita ja kaikki yläkerrassa työskentelevät ovat toisilleen tuttuja. Oppilaiden on helppoa saapua selkeärajaiseen kouluympäristöön. Tarvittaessa koulupäivää voidaan aikatauluttaa niin, että alempien kerrosten oppilaat ovat jo oppitunneillaan poliopetuksen oppilaiden saapuessa kouluun. Myös välituntiaikataulumme ovat joustavia.

Käytämme oppilaiden opetuksessa ja ryhmittelyssä joustavia opetusjärjestelyitä sekä tilapäisesti yksilöopetusta. Laadimme oppilaille yksilölliset lukujärjestykset, joiden toteuttamiseksi eriyttämistilat ovat välttämättömiä. Eriyttämistiloilla on suuri merkitys siihen, että oppimisympäristömme on turvallinen. Kahden luokan väliin sijoittuva eriyttämistila lisää turvallisuuden lisäksi myös luokkien välistä yhteisöllisyyttä.

Huomioimme oppilaamme erilaisina yksilöinä ja oppijoina, samalla painottaen yhteisöllistä toimintaa ja muiden huomioon ottamista. Vaikka rakennamme pienryhmämme pääsääntöisesti oman luokan oppilaista, ryhmittelemme esim. taito- ja taideaineissa oppilaita myös yli luokkarajojen. Eri-ikäisten ja eri tilanteessa olevien oppilaiden yhdessä työskenteleminen mahdollistaa niin vertaisoppimista kuin oppilaan toimimista toisen tutorina, ohjaajana. Teemme myös luokkarajat ylittäviä retkiä ja meillä on yhteistä pajatoimintaa.

Turvallisen oppimisympäristön ja yhteisöllisen toiminnan turvaamiseksi huolehdimme henkilökunnan riittävästä turvallisuuskoulutuksesta.


Opetuksen eheyttäminen ja monialaiset oppimiskokonaisuudet

Eheyttämällä opetusta autamme oppilaita ymmärtämään opiskeltavien asioiden välisiä suhteita ja keskinäisiä riippuvuuksia. Eheyttäminen yhdistää koulun sitä ympäröivään maailmaan ja tukee oppilaslähtöistä ja oppimiskeskeistä pedagogiikkaa. Teematapahtumat, opintoretket, vierailut ja työpajatyöskentelyt tukevat opetuksemme eheytymistä.

Opetusta eheyttämällä opetuksen tavoitteet ja sisällöt jäsentyvät oppimiskokonaisuuksiksi. Jokaisen oppimiskokonaisuuden tähtäimenä on arvopohjaamme nojautuva laaja-alainen osaaminen. Luonteeltaan oppimiskokonaisuudet ovat eri oppiaineiden ja opettajien yhteistyöhön perustuvia opiskelujaksoja. Opetuksen ja oppimiskokonaisuuksien toteuttamisessa teemme yhteistyötä myös koulun ulkopuolisten tahojen kanssa. Oppimiskokonaisuuksien teemat ja sisällöt täsmennetään vuosittain lukuvuosisuunnitelmassa.

Jokaisen oppilaan opintoihin sisältyy vähintään yksi monialainen oppimiskokonaisuus lukuvuodessa. Oppilas on aina mukana oman oppimiskokonaisuutensa suunnittelussa. Hän toteuttaa oppimiskokonaisuuden yksin tai yhdessä toisten oppilaiden kanssa. Oppilas laatii opettajien avustuksella työsuunnitelman joko valmiin kokonaisuuden pohjalta tai suunnitellen kokonaan oman kokonaisuutensa. Hän etenee oman ikä- ja taitotasonsa mukaisesti. Tuotos voi sisältää esimerkiksi suullisen tai kirjallisen osuuden, musiikkia, liikettä, kuvallista ilmaisua jne.

Opettajiemme tiivis yhteistyö tukee monialaisten oppimiskokonaisuuksien toteuttamista. Tavoitteena on, että oppilas saa kokemuksia luovasta prosessista ja siihen kuuluvasta suunnittelun, toteutuksen ja arvioinnin kokonaisuudesta. Hänellä on mahdollisuus tutkia ja toimia vuorovaikutuksessa useiden eri oppilaiden, opettajien ja yhteistyökumppaneiden kanssa.

Lukuvuoden alussa opettajatiimit suunnittelevat vähintään yhden oppimiskokonaisuusjakson teeman ja määrittelevät oppiaineet, joiden sisältöjä jaksossa hyödynnetään. Tämän jälkeen opettajat ja oppilaat yhdessä muokkaavat sovittua teeman sisältöä ja tavoitteita kunkin oppilaan mielenkiintoa ja kehitystasoa vastaavaksi oppimiskokonaisuudeksi. Oppimiskokonaisuudelle laaditaan oppilaiden kanssa yhdessä selkeät tavoitteet ja arviointikriteerit. Jaksojen teemat ja ajankohdat kirjataan lukuvuosisuunnitelmaan.

Monialaisten oppimiskokonaisuuksien toteutumista seurataan ja arvioidaan

- lukuvuosisuunnitelman laadinnan ja toimintakertomuksen yhteydessä

- oppimis- ja arviointikeskusteluissa oppilaiden ja huoltajien kanssa

- oppimiskokonaisuuksien tuotosten esittelyissä

- oppilaiden itsearvioinnin yhteydessä


5 Oppimista ja hyvinvointia edistävä koulutyön järjestäminen

5.1 Yhteinen vastuu koulupäivästä

Hyvä ja turvallinen koulupäivä alkaa kotoa. Koulumatkan turvallisuus on osa hyvää koulupäivää. Koulun tehtävänä on huolehtia oppilaan koulupäivästä siten, että oppilas voi kulkea koulumatkansa kotiin päin turvallisin mielin.

Koulun turvallista arkea määrittävät koulun toimintakulttuuri, johon koulun säännöt ja ohjeet kuuluvat. Järjestyssäännöt käsitellään yhdessä oppilaiden ja huoltajien kanssa, ja niiden noudattamista valvotaan. Kaikkia kouluyhteisön jäseniä kohdellaan arvostavasti ja tasapuolisesti. Arvostava ja tasapuolinen kohtelu ilmenee toisia kunnioittavana ja kohteliaana ilmapiirinä. Koulukiusaamista ennaltaehkäistään ja siihen puututaan aktiivisesti. Hyvä yhteistyö kotien kanssa edistää varhaista puuttumista kiusaamiseen. Yhteisöllisiä toimintatapoja kiusaamisen ehkäisyyn mietitään yhdessä oppilaiden ja huoltajien kanssa. Koulut tekevät hyvinvointikansion osana suunnitelman oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä.

Yhteinen vastuu koulupäivästä toteutuu koulun aikuisten yhteistyöllä. Kouluyhteisössä tuetaan avointa keskustelua ja uskallusta tuoda esiin omat mielipiteet. Kaikkien kouluyhteisön jäsenten keskinäistä vuorovaikutusta tuetaan.

Kaikki yhteisön jäsenet osallistuvat kouluviihtyvyyden parantamiseen. Vastuu on yhteinen. Oppilaat valtuutetaan ikä- ja kehitystason mukaisesti huolehtimaan kouluympäristön siisteydestä ja ympäristöstä. Koulun pihan tulee tarjota turvallinen ja virikkeellinen ympäristö sekä mahdollisuuksia monipuoliseen liikkumiseen. Koulut toimivat ympäristövastuullisesti.

Koulun aikuiset valvovat aktiivisesti välitunnin turvallisuutta. Oppilaiden mahdollisuutta liikkua välitunneilla tuetaan. Myös siirtymätilanteet ovat suunnitelmallisia koulupäivän osia. Niissä tulee olla riittävästi aikuisia paikalla, jotta niistä tulee turvallisia ja valvottuja.

5.2 Yhteistyö

5.2.1 Oppilaiden osallisuus

Oppilaan kasvaminen vaikuttamiseen ja osallisuuteen lähtee mahdollisuuksista olla aktiivinen omissa oppimisprosesseissa ja oman koulun jäsenenä. Oppilaskuntatoiminta sekä kunta- ja aluetasoiset vaikuttamisen foorumit tarjoavat tilaisuuden oppia edustuksellisen vaikuttamisen mekanismeja. Aikuisten tehtävänä on luoda mahdollisuuksia osallisuuteen ja vaikuttamiseen sekä tehdä vaikuttamisen tulokset näkyviksi. Oppilaan osallisuutta ja vaikutusmahdollisuuksia lisääviä rakenteita suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä nuorisopalveluiden, nuorisovaltuuston ja järjestöjen kanssa.

5.2.2 Kodin ja koulun yhteistyö

Koulun ja huoltajien välillä tehdään vuorovaikutuksellista yhteistyötä koko koulupolun ajan. Tärkeä osa yhteistyötä on viestiminen koulun asioista ja vuorovaikutus. Koulu tarjoaa huoltajille mahdollisuuksia osallistua luontevilla tavoilla oman lapsen asioiden käsittelyyn ja koulutyötä koskeviin asioihin sekä yhteiseen suunnitteluun. Koulu kutsuu aktiivisesti huoltajia mukaan yhteistyöhön. Kouluissa edistetään ja tuetaan tavoitteellista yhteistyötä koulun ja huoltajien kesken kunnassa kulloinkin voimassa olevien yhteistyömallien mukaisesti. Tavoitteellisen yhteistyön lisäksi tarvitaan myös matalan kynnyksen keskustelutilanteita. Onnistunut yhteistyö syntyy, kun huoltajat saavat osallistua keskusteluun. Tavoitteena on päästä aitoon koko kouluyhteisön väliseen vuorovaikutukseen ja dialogiin. Ihmisten ja perheiden moninaisuutta kunnioitetaan.

Koulut järjestävät tarvittaessa tulkkauksen vanhempainiltoihin tai opettajan ja huoltajan välisiin tapaamisiin, esimerkiksi arviointikeskusteluihin. Koulun tulee tiedottaa tulkin saamisen mahdollisuudesta sekä tiedustella tulkin tarvetta myös huoltajilta.

Vantaalaisiin kouluihin pyritään saamaan toimivia vanhempainyhdistyksiä. Mikäli sellainen on, voidaan yhdistykselle nimetä koulun henkilökunnasta yhdyshenkilö, jolla on mahdollisuus osallistua yhdistyksen kokouksiin.

Kodin ja koulun yhteistyöhön luodaan jatkuvuutta, jolloin uusia toimintatapoja ei tarvitse miettiä aina uudelleen, kun huoltajat vaihtuvat. Hyviä toimintamalleja jatketaan lukuvuoden vaihtuessa. Koulut voivat yhdistää voimavaransa tarvittaessa vanhempainiltojen suunnittelussa ja toteutuksessa. Kouluissa toteutetaan Vantaalla laadittua toimintaohjetta kodin ja koulun yhteistyöhön.

5.2.3 Aamu- ja iltapäivätoiminta

Aamu- ja iltapäivätoimintaa järjestävät yksityiset palveluntuottajat, järjestöt ja seurakunta. Koulupäivä ja iltapäivätoiminta muodostavat oppilaalle sujuvan jatkumon, jonka mahdollistaa koulun ja iltapäiväkerhon toimiva yhteistyö.

Koulun henkilöstö ja iltapäiväkerhon ohjaajat kohtaavat koulun arjessa. Koulun henkilöstö ja iltapäiväkerhonohjaajat keskustelevat koulun toimintakulttuurista, järjestyssäännöistä ja tila-asioista kahdesti lukuvuoden aikana. Koulun henkilöstö konsultoi tarvittaessa iltapäiväkerhonohjaajia. Koulun ja iltapäiväkerhon toiminta pohjautuvat yhteiseen oppimiskäsitykseen ja arvopohjaan. Iltapäiväkerhossa oppilaiden ryhmäytymiseen kiinnitetään erityistä huomiota. Iltapäiväkerhossa tapahtuva oppilaiden ryhmäytyminen tukee koulutyötä.

5.3 Kasvatuskeskustelut ja kurinpidollisten keinojen käyttö

Vantaalla kasvatuskeskusteluiden ja kurinpidollisten keinojen käyttöä ohjeistetaan erillisen asiakirjan (suunnitelma kasvatuskeskusteluista ja kurinpidollisten keinojen käytöstä) avulla.


5.4 Opetuksen järjestämistapoja

5.4.1 Vuosiluokkiin sitomaton opetus (VSOP)

Vantaalla käytetään vuosiluokkiin sitomatonta opetusjärjestelyä silloin, kun oppiainekohtainen eteneminen vuosiluokkatasoa hitaammin tai nopeammin on tarkoituksenmukaista oppilaan oppimisen ja koulunkäynnin kannalta. Etenkin opintojen keskeyttämistä ehkäisevänä opetusjärjestelynä vuosiluokkiin sitomaton opetus on perusteltu järjestely. Opetusjärjestelyyn päädytään yhteistyössä oppilaan ja hänen huoltajansa kanssa. Vuosiluokkiin sitomatonta opetusta käytetään yksittäisille oppilaille viranhaltijan päätöksen mukaisesti.

Eri oppiaineiden opinnoissa voidaan edetä vuosiluokkiin jaetun oppimäärän sijasta oppilaan oman opinto-ohjelman mukaisesti. Oppilaalle laaditaan oppimissuunnitelma tai erityisen tuen oppilaan ollessa kyseessä henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma (HOJKS). Suunnitelmassa mainitaan opintokokonaisuudet, jotka sisältyvät oppilaan opinto-ohjelmaan, ja määritellään niiden suorittamisjärjestys, aikataulu sekä mahdolliset erityistavoitteet. Suunnitelmaa päivitetään ja arvioidaan Vantaan ohjeistuksen mukaisesti. Vuosiviikkotunnit noudattavat oppilaan ikätason mukaista tuntimäärää. Oppilas siirtyy luku-vuoden koulutyön päätyttyä pääsääntöisesti seuraavalle vuosiluokalle. Oppilas luetaan kuitenkin yhdeksännen vuosiluokan oppilaaksi, kunnes hän on suorittanut perusopetuksen koko oppimäärän ja saa päättötodistuksen tai eroaa koulusta.

5.4.2 Yhdysluokkaopetus

Yhdysluokkaopetusta käytetään silloin, kun se on koulun opetusjärjestelyjen kannalta tarkoituksenmukaista oppilasmäärän vuoksi tai pedagogisista syistä. Lähikouluissa ja kaupunkitasoisissa erityisen tuen ryhmissä järjestettävä opetus toteutetaan usein yhdysluokkaopetuksena molemmista edellä mainituista syistä johtuen.

Vuorokurssiperiaatetta hyödynnettäessä huomioidaan nivelvaiheet ja siirtymät koulusta kouluun siten, että oppilaat saavat kouluvuosien aikana suoritetuksi johdonmukaisesti etenevän kokonaisuuden. Kursseja suunniteltaessa oppilaan ikäkausi ja erilaiset kiinnostuksen kohteet otetaan huomioon. Yhdysluokkaopetusta hyödyntävät koulut kuvaavat opetusjärjestelyt tarkemmin lukuvuosisuunnitelmissaan.

5.4.3 Etäyhteyksiä hyödyntävä opetus

Etäopetusta suunnitellaan ja toteutetaan oman kouluyhteisön sisällä, koulujen välillä sekä yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa. Etäopetuksella valinnaisten aineiden tarjontaa rikastetaan ja opetusta syvennetään. Etäopetus tukee yksilöllisiä koulupolkuja. Perusopetuksen aikana jokaisen oppilaan tulee saada kokemuksia etäyhteyksiä hyödyntävästä opetuksesta. Etäopetusta voidaan hyödyntää tarvittaessa esimerkiksi oppilaan ollessa sairauden vuoksi pitkään pois koulussa tai käydessä koulua sairaalakoulussa. Tavoitteena on tällöin säilyttää yhteys omaan luokkaan ja opettajaan.

Koulut kuvaavat lukuvuosisuunnitelmassa miten erilaisia oppimis- ja verkkoympäristöjä hyödynnetään oppimisessa.

5.4.4 Joustava perusopetus

Vantaalla joustavaa perusopetusta tarjotaan jokaisella oppilaaksiottoalueella. Joustava perusopetus on tarkoitettu toiminnallisuudesta hyötyville oppilaille, jotka eivät pysty osoittamaan omaa osaamistaan perusopetuksen ryhmässä, jolloin perusopetuksen loppuunsaattaminen on vaarassa. Oppilaalta edellytetään kykyä työpaikkaopiskeluun. Oppilaat ovat oppivelvollisuusikäisiä ja aloitusvuoden aikana vähintään 14-vuotiaita.

Oppilaat valitaan pienryhmään oppilaan ja huoltajien hakemusten perusteella ja moniammatillisesta oppilashuollollisesta suosituksesta. Oppilaat haastatellaan Vantaan yhteisellä haastattelukyselyllä, jonka perusteella oppilaat valitaan joustavaan perusopetuksen ryhmään.

Joustava perusopetus on toiminnallinen tapa suorittaa perusopetuksen viimeiset lukuvuodet. Opiskelussa vuorottelevat työpaikkaopiskelu ja koulussa tapahtuva opiskelu. Lisäksi opiskelussa hyödynnetään erilaisia oppimisympäristöjä, vieraillaan eri laitoksissa ja tapahtumissa sekä järjestetään leirikouluja. Työpaikkaopiskelujaksoja on lukuvuoden aikana noin 80 päivää. Oppilaan viikko-ohjelma muodostuu pääsääntöisesti kahdesta työpaikkaopiskelupäivästä ja kolmesta koulupäivästä. Ennen työssäoppimisjaksoa tehdään osapuolten kesken työsopimus, jonka yhteydessä selvitetään työturvallisuusmääräykset sekä tietosuojaan ja salassapitoon liittyvät asiat. Työpaikkaopiskelujaksoilla oppilaat saavat oppimistehtäviä, ja oppilas saa jakson aikana opettajalta ohjausta ja opetusta tehtäviin liittyen. Työpaikkaopiskelujakson päätteeksi työjakso arvioidaan yhdessä oppilaan, työpaikkaohjaajan ja opettajan kesken.

Joustavan perusopetuksen aikana tehdään tiiviistä yhteistyötä toisen asteen oppilaitosten kanssa ja työpaikkaopiskelupaikkojen kanssa etsitään mahdollisuuksia oppisopimuksen kautta ammattiin valmistumiseen.

Oppilaat ovat perusopetuksen oppilaita ja siten oikeutettuja oppimisen ja koulunkäynnin tukeen ja ohjaukseen sekä oppilashuoltoon. Opettajan lisäksi toimintaan osallistuu toinen aikuinen. Joustavan perusopetuksen oppilaille laaditaan oppimissuunnitelma tai erityisen tuen oppilaan ollessa kyseessä henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma (HOJKS) kahden kuukauden kuluessa opetuksen alkamisesta. Suunnitelmassa määritellään myös yksilöllinen valinnaisaineiden suorittamistapa.

Joustavan perusopetuksen toimintaa suunnittelee, organisoi, arvioi ja kehittää kaupunki-tasoinen ohjausryhmä.

5.4.5 Opetus erityisissä tilanteissa

Oppilaan sairastumisen tai muun vaikean elämäntilanteen estäessä koulunkäynnin opetus järjestetään oppilaan tarpeiden mukaan tilanteen vaatimalla tavalla. Jos oppilas ei tällöin voi osallistua kouluopetukseen, hänelle tehdään Perusopetuslain (PoL) 18§:n mukaan hallinto-päätös, jossa määritellään oppilaan opetusjärjestelyt. Oppilaan koulunkäynnin järjestelyjä koskeva suunnitelma kirjataan hänen oppimissuunnitelmaansa tai erityisen tuen oppilaan ollessa kyseessä hänen henkilökohtaiseen opetuksen järjestämistä koskevaan suunnitelmaansa (HOJKS).

Oppilaan siirtyessä sairaalaopetukseen ja palatessa sieltä takaisin omaan kouluunsa tehdään tiivistä yhteistyötä sairaalaopetuksen yksikön kanssa oppilaan nivelvaiheen onnistumiseksi. Nivelvaihe suunnitellaan aina yksilökohtaisesti. Nivelvaiheessa on tärkeää jakaa tietoa hyväksi todetuista käytänteistä sekä oppilaan erityisistä tarpeista. Erityisissä tilanteissa annettavassa opetuksessa voidaan myös hyödyntää etäyhteyksiä ja verkko-opiskelua.


5.5 Opetuksen ja kasvatuksen tavoitteita tukeva muu toiminta

Erilaiset tapahtumat, kurssit, projektit, työpajat ja vaihtoehtoiset oppitunnit kirjasto-, kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalveluiden sekä Vantaan luontokoulun ja seurakunnan kanssa rikastuttavat koulupäivää, syventävät ja tukevat oppimista. Yhteistyö tukee monialaisten oppimiskokonaisuuksien toteuttamista. Koulun opetushenkilöstö voi toteuttaa yhdessä muidenkin sidosryhmien kanssa vaihtoehtoisia ja elämyksellisiä tapoja järjestää opetusta. Vaihtoehtoiset tavat toteuttaa opetusta myös muualla kuin kouluympäristössä kasvattavat oppilaiden opiskelumotivaatiota.

5.5.1 Kirjastopalvelut

Kirjasto tarjoaa kouluille erilaisia tapoja, joiden avulla tietoa voidaan etsiä ja jäsentää osana oppimisprosessia sekä ohjatusti että omatoimisesti. Tavoitteena on tehdä kirjasto oppilaille tutuksi oppimisympäristöksi sekä innostaa oppilaita monilukutaidon kehittämisessä elämyksellisin keinoin.

Kirjasto tarjoaa koululle aineistoja, välineitä, ammatillista henkilöstöä sekä oppimisyhteisön, jossa on mahdollista opiskella asioita monialaisina kokonaisuuksina tutkivan oppimisen menetelmin. Kirjasto tukee koulua mediataitojen ja monilukutaidon oppimisessa.

Oppilaille tarjotaan perusopetuksen aikana mahdollisuus vähintään kolmeen kirjaston kanssa toteutettavaan yhteistyöhön seuraavasti:

  • Aineistovinkkausta jokaiselle luokalle kerran alakouluvuosien aikana. Tämä sisältää työtapoja, joissa oppilaat voivat osallistua vinkkauksen suunnitteluun ja omien aineistoesittelyjen tekemiseen.
  • Tiedonhallintataitojen ja tutkivan oppimisen ohjausta jokaiselle luokalle kerran alakoulu- ja kerran yläkouluopintojen aikana. Kirjasto tukee oppilaiden työskentelyä tarjoamalla mahdollisuuden työskennellä kirjastossa opiskeltavan aihealueen parissa.

5.5.2 Kulttuuripalvelut

Vantaan kaupunginmuseon ja taidemuseon, Taidetalo Pessin ja Toteemin, Vantaan kulttuuritalo Martinuksen sekä Vantaan kuvataidekoulun ja musiikkiopiston kouluille suunnatuissa kulttuuritarjonnoissa etsitään keinoja lasten ja nuorten identiteettien, kulttuurisen osaamisen ja yhteisöllisyyden vahvistamiseksi. Kulttuuripalveluiden taidepedagogiikalla vahvistetaan oppilaiden toimijuutta ja osallisuutta niin paikallisesti kuin globaalistikin.

Oppilaalle tarjotaan tasavertainen mahdollisuus vähintään kolmeen eri taiteenlajeja soveltavaan kulttuurikokemukseen perusopetuksen aikana seuraavasti:

  • Esittäviin taiteisiin ja kulttuuriin perehtyminen 1.–3. luokkien aikana
  • Visuaaliseen taiteeseen ja kulttuuriin perehtyminen 4.–6 .luokkien aikana
  • Mediaan ja digitaaliseen kulttuuriin perehtyminen 7.–9. luokkien aikana

Vantaan esi- ja perusopetuksen kulttuurikasvatussuunnitelmassa määritellään tarkemmin, kuinka perusopetuksen ja kulttuuripalveluiden yhteistoimintaa organisoidaan, seurataan ja kehitetään.

5.5.3 Liikuntapalvelut

Vantaan liikuntapalvelut tukee kouluja aktiivisen ja monipuolisen koulupäivän toteuttamisessa. Liikuntapalvelut järjestää uinninopetusta, liikunnallisia koulutuksia oppilaille ja opettajille sekä ylläpitävää liikuntavälinelainaamoa. Uimahallit, urheiluhallit, lähiliikuntapaikat ja ulkoilureitit toimivat oppimisympäristöinä.

Liikuntapalvelut järjestää koulujen kanssa yhteistyössä liikunnallisia teemapäiviä, jotka tukevat koulun yhteisöllisyyttä ja lisäävät koko kouluyhteisön fyysistä aktiivisuutta. Liikunnallisten teemapäivien ja tapahtumien suunnitteluun otetaan oppilaat ja huoltajat mukaan. Koulut voivat tehdä myös itsenäisesti yhteistyötä liikuntaseurojen kanssa. Seurat järjestävät lajiesittelytunteja, tapahtumia ja kerhotoimintaa.

5.5.4 Nuorisopalvelut

Vantaan nuorisopalvelut on koulun aktiivinen yhteistyökumppani alueellisella tasolla. Nuorisotilat tarjoavat turvallisen vapaa-ajan ympäristön koulupäivän jälkeen. Nuorisotyöntekijät ovat mukana koulun me-hengen luomisessa ja ylläpitämisessä erilaisten toimintojen kautta. Toiminnan lähtökohtana on osallisuuden lisääminen, eriarvoisuuden vähentäminen ja vuorovaikutussuhteiden parantaminen esimerkiksi pienryhmätoimintojen ja harrastusryhmien avulla. Toimintamuotoina ovat muun muassa luokkien ryhmäyttämispäivät, erilaisten tapahtumien järjestäminen yhdessä koulun kanssa sekä tieto- ja neuvontatyö.

Nuorisotyöntekijät tukevat JOPO -luokkien toimintaa ja ovat pyydettäessä mukana koulun yhteisöllisessä hyvinvointityöryhmässä.

Lasten ja nuorten alueellista osallisuutta kehitetään yhdessä koulujen, oppilaskuntien, nuorisovaltuuston, järjestöjen ja nuorisotilojen kanssa.

5.5.5 Vantaan luontokoulu

Vantaan luontokoulutoiminta tukee koulujen ympäristökasvatustyötä, kestävän elämäntavan vahvistamista ja ympäristövastuullista toimintaa. Luontokoulun kouluille suunnattuja toimintamuotoja ovat kummiluokkatoiminta, yksittäiset luonto-opetuspäivät ja kasvattajien kurssit. Luontokoulun kummiluokkatoimintaan voivat hakea kaikki perusopetuksen luokat. Luontokoulussa pääosa opetuksesta tapahtuu ulkona. Elävässä luonnossa luontosuhde syntyy itse kokemalla ja kokeilemalla. Opetuksessa käytettävät menetelmät ovat toiminnallisia ja käytännönläheisiä. Luontokoulupäivän aikana tutkitaan, leikitään, eläydytään, ratkaistaan arvoituksia, ja opetellaan havainnoimaan eri aistein ja harjoitellaan arjen ekotekoja. Vantaalaisilla on mahdollisuus osallistua myös pääkaupunkiseudun muiden luontokoulujen kursseille ja tapahtumiin. Vantaan luontokoululla on oma ympäristökasvatus- ja opetussuunnitelmansa.

5.5.6 Vantaan seurakunnat

Vantaan seurakunnat voivat olla koulujen tukena ryhmäyttämistoiminnassa, monikulttuurisuustyössä ja päivänavausten sekä juhlapyhiin liittyvien tilaisuuksien järjestämisessä osapuolten sopimalla tavalla. Perusopetus järjestää yhteistyössä evankelis-luterilaisten seurakuntien kanssa mahdollisuuden kolmansien luokkien oppilaille tutustua kotiseutu- ja kulttuurihistoriaan Pyhän Laurin kirkossa ja sen ympäristössä. Työskentelyn periaatteina ovat elämyksellisyys ja erilaisten oppimisympäristöjen hyödyntäminen. Seurakuntien nuorisotyöntekijät voivat myös toimia lasten ja nuorten tukena koulun arjessa koulun osoittamalla tavalla. Seurakuntien tarjoamaa tukea koulun kriisityölle kuvataan tarkemmin hyvinvointikansiossa.

Sidosryhmien kanssa toteutunutta yhteistyöstä seurataan kaupunkitasoisesti, suomenkielisen perusopetuksen tulosalueella.

5.5.7 Yrityskyläyhteistyö

Yrityskylä on Taloudellisen tiedotustoimiston (TAT) työelämän, yrittäjyyden ja yhteiskunnan oppimiskokonaisuus, johon vantaalaiset peruskoulun kuudennen vuosiluokan oppilaat osallistuvat.

Yrityskyläpäivään kuuluu Opetushallituksen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteisiin 2014 perustuva oppimateriaali, jonka avulla oppilaat oppivat muun muassa, mitä on työ ja miten sitä haetaan. Lisäksi he perehtyvät talouden ja yhteiskunnan perusteisiin sekä pyrkivät hahmottamaan omaa rooliaan Yrityskylässä työntekijänä, kuluttajana ja yhteisön jäsenenä.

5.5.8 Koulun kerhotoiminta

Vantaalla koulut voivat järjestää omien kerhojen lisäksi kerhoja yhteistyössä koulun ulkopuolisten toimijoiden kuten järjestöjen ja seurojen kanssa. Joustavilla kerhotoiminnan ratkaisuilla voidaan tukea oppilaiden päivän kokonaisuutta. Koulut kuvaavat kerhotoimintaansa vuosittain lukuvuosisuunnitelmassa.

5.5.9 Kouluruokailu

Koulussa tarjotaan laadukasta ja terveellistä kouluruokaa. Tavoitteena on, että oppilas oppii arvostamaan ruokaa ja tekemään terveellisiä valintoja. Ruokailutilanteessa tulee olla läsnä riittävä määrä aikuisia. Oppilaille varataan tarpeeksi aikaa miellyttävään ruokailuun ja tapakasvatus huomioidaan ruokailussa. Oppilailla on mahdollisuus osallistua ruokalistan ja ruokailutapahtuman suunnitteluun yhteistyössä koulun keittiöhenkilökunnan ja koulun henkilöstön kanssa. Vantaalla toimivat koulukohtaiset ruokaryhmät. Ruokalaa fyysisenä tilana kehitetään yhdessä oppilaiden kanssa toimivammaksi ja viihtyisämmäksi. Kulttuuriin tai terveyteen liittyvät eritystarpeet huomioidaan kouluissa tarjoamalla oppilaille erityistarpeita vastaava vaihtoehto päivän ruoalle. Terveydenhoitaja keskustelee tarvittaessa ruokailuun liittyvistä erityistarpeista huoltajien kanssa.

5.5.10 Koulumatkat ja koulukuljetukset

Koulu tukee oppilaan kotoa saamaa liikennekasvatusta. Koulun aikuiset edistävät oppilaan ikäkauden mukaista liikennevalmiuden kehittymistä. Tavoitteena on kyky toimia vastuullisesti ja turvallisesti liikenteessä muut liikkujat huomioiden.

Koulu kannustaa oppilaita omaehtoiseen liikkumiseen koulumatkoilla, mutta päätös siitä, miten ja millä kulkuvälineellä koulumatkaa kuljetaan, tehdään aina kotona. Koulussa tutustutaan keskeisiin liikennesääntöihin ja koulumatkoihin liittyviin erilaisiin liikenneympäristöihin sekä siihen, mitä turvallinen koulumatkapyöräily on. Omaehtoinen liikkuminen parantaa oppilaan kykyä havainnoida ja ymmärtää ympäristössä tapahtuvia asioita, ja se edistää oppilaan psyykkistä ja fyysistä jaksamista. Terveellisyyden ja turvallisuuden lisäksi koulumatkoissa huomioidaan tapakasvatus.

Oppilaan oikeus maksuttomaan koulukuljetukseen perustuu opetuslautakunnan päättämiin koulukuljetusperusteisiin sekä perusopetuslakiin. Koulun tulee järjestää sivistystoimen järjestämää koulukuljetusta odottaville oppilaille valvonta sekä mahdollisuus ohjattuun toimintaan. Sivistystoimi tiedottaa huoltajia koulukuljetuksen periaatteista.

5.6 Sidosryhmäyhteistyön toteutumisen seuranta

Sidosryhmien kanssa toteutunutta yhteistyöstä seurataan kaupunkitasoisesti, suomenkielisen perusopetuksen tulosalueella.

Koulukohtaiset täsmennykset

Vantaalla on kaupunkitasoisten opetussuunnitelman lisäksi kirjattu koulukohtaisiin opetussuunnitelmiin tähän lukuun liittyvät seuraavat asiat:

  • Millainen on hyvä ja turvallinen koulupäivä? Mistä hyvä koulupäivä koostuu? Välitunnit tulee huomioida yhtenä tärkeänä koulupäivän osana.
  • Miten koulu toimii oppivana yhteisönä hyvän kouluarjen toteuttamisessa?
  • Miten koulussa tuetaan hyvää ilmapiiriä ja ryhmäytymistä?
  • Miten kouluyhteisön jäsenten keskinäistä vuorovaikutusta tuetaan?
  • Mitä on osallisuus koulussa. Miten osallisuus näkyy kouluarjessa? Miten se toteutuu jokaisen oppilaan kouluarjessa?
  • Miten osallisuuden toteutumista arvioidaan?
  • Mitkä ovat kodin ja koulun yhteistyön muodot ja toteuttamisen keskeiset periaatteet?
  • Miten yhteistyötä mahdollisten koulun ulkopuolisten toimijoiden (esim. iltapäivätoiminnan palveluntuottajien) kanssa organisoidaan ja yhteistyötä kehitetään?
  • Miten ympäristövastuullinen toiminta näkyy koulussa?
  • Miten ja missä tilanteissa etäyhteyksiä hyödynnetään opetuksessa?
  • Koulu kuvaa kerhotoiminnan periaatteita ja niiden kytkeytymistä opetussuunnitelmaan.
  • Koulu kuvaa halutessaan miten oppilaat osallistuvat kouluruokailun ja ruokailuhetkien suunnitteluun, toteuttamiseen ja arviointiin.
  • Koulu tarkentaa kuvausta siitä miten koulu edistää liikennetaitojen oppimista.


5.7 Oppimista ja hyvinvointia edistävä koulutyön järjestäminen Viertolan koulussa

Hyvä ja turvallinen koulupäivä

Hyvä koulupäivä koostuu mielekkäästä, vaihtelevasta ja tavoitteellisesta toiminnasta sekä onnistumisen kokemuksista. Koulussamme on riittävästi turvallisia aikuisia, joiden puoleen oppilas voi kääntyä kaikissa tilanteissa. Kunnioittava suhtautuminen toiseen koskee niin aikuisia kuin lapsiakin. Jokaisella on kuulluksi ja nähdyksi tulemisen tarve. Kuuntelemme oppilaiden ajatuksia koulun kehittämisestä ja he ovat aktiivisesti osallisia kouluarjen suunnittelussa.


Koulu oppivana yhteisönä

Meillä on oppivana yhteisönä yhteinen tavoite, johon sitoudumme. Tähän pääsyä auttavat yhteiset pelisääntömme, hyvä suunnittelu sekä selkeät toimenkuvat ja käytänteet. Oppivana yhteisönä toimimme avoimesti ja opimme virheistämme. Toimiva tiedonkulku edistää avoimuutta. Arvioimme toimintaamme, opimme saamastamme palautteesta ja olemme valmiita muuttumaan. Emme pelkää epäonnistua.

Oppivana yhteisönä opimme yhdessä. Oppilaat ovat täysivaltaisia toimijoita koulun arjessa, emmekä unohda aikuisten esimerkkinä toimimisen tärkeyttä. Opimme yhdessä pitäen luokka- ja oppiainerajat joustavina erilaisuutta hyödyntäen. Jaamme kokemuksiamme ja osaamistamme toistemme kanssa. Iloitsemme tiedollisen ja taidollisen oppimisen lisäksi myös sosiaalisten, koululais-, ja opiskelutaitojen kehittymisestä.


Ilmapiiri ja kouluyhteisön vuorovaikutus

Aloitamme uuden lukuvuoden tietoisella ryhmäyttämisen tukemisella. Järjestämme vaihtelevia opetusryhmiä, esimerkiksi palkki-, paja- ja valinnaistunneilla. Tuemme myös vertaisoppimista, jossa oppilaat oppivat toisiltaan. Koulussa on mahdollista toteuttaa yhteistyökumppaneidemme kanssa erilaisia kerhoja ja välituntitoimintaa. Oppilaskunta toimii aktiivisesti. Luokkatasot ylittävää yhteistyötä on esim. musiikin, liikunnan ja KiVa-tunneilla. Koululla on yhteisiä pajoja, juhlia ja teemapäiviä.

Tiedostamme koulun johtamisen tärkeän roolin hyvän ilmapiirin kannalta. Koulun toiminta on demokraattista ja avointa. Viestintä on ajantasaista ja järjestelmällistä. Jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa. Uusien työntekijöiden perehdyttäminen on järjestelmällistä. Tiimityöskentelymme rakentuu arjen toiminnan tarpeista. Henkilökunta saa täydennyskoulutusta tarpeen mukaan. Haluamme tukea henkilöstön keskinäistä harrastustoimintaa.


Kouluyhteisön jäsenten keskinäisen vuorovaikutuksen tukeminen

Arvostamme hyviä käytöstapoja. Tervehdimme toisiamme ja kunnioitamme kaikkia koulussa työskenteleviä. Huomioimme toiminnassamme muut ihmiset ja lähiympäristön. Olemme mallina hyvistä tavoista ja vuorovaikutuksesta. Tuemme oppilaiden ja aikuisten sosiaalisia taitoja ja itsetuntemuksen kehittymistä. Hyväksymme erilaisuuden ja pidämme toisistamme huolta yhteistyön keinoin. Annamme rakentavaa palautetta, etenkin positiivista.


Osallisuus

Viertolan koulun toimintakulttuuri tukee yhteisöllisyyttä. Oppilaskunnalla on keskeinen rooli tämän toimintakulttuurin vahvistamisessa. Koulumme oppilaskuntaan kuuluvat kaikki koulun oppilaat, oppilaskunnan hallitus koordinoi työskentelyä yhdessä ohjaavien opettajien kanssa. Oppilaskuntatoiminta ohjaa oppilaitamme keskinäiseen yhteistyöhön ja kehittää oppilaittemme vastuuta yhteisten asioiden hoidosta. Oppilaamme osallistuvat oppimisympäristön ja oppimismenetelmien suunnitteluun. Oppilaat ja opettajat toimivat yhdessä kouluarjessa yli luokkataso- ja oppiainerajojen. Vanhemmat osallistuvat koulutyöhön luokkatoimikuntien ja vanhempainyhdistyksen kautta. Osallisuuden lisääntymistä seurataan vuosittain palautekyselyllä.


Kodin ja koulun yhteistyön muodot ja toteuttamisen keskeiset periaatteet

Teemme yhteistyötä kotien kanssa monin eri tavoin. Koulussamme järjestetään vanhempainiltoja, yhteistyöpäiviä ja oppilaskeskusteluja. Näiden lisäksi voimme järjestää retkiä, diskoja, myyjäisiä tai muita yhteisiä tilaisuuksia. Aktivoimme vanhempia osallistumaan yhteisiin tapahtumiin ja niiden toteuttamiseen. YHR tapaa lukuvuosittain vanhempien edustajia.

Koulussamme toimii vanhempainyhdistys. Vanhempainyhdistyksen kokouksissa on koulun edustaja mukana. Yhdessä vanhempainyhdistyksen kanssa tuemme aktiivisesti luokkatoimikuntien muodostamista. Tavoitteena on, että myös vanhemmat tapaavat toisiaan ja pääsevät vuorovaikutukseen toistensa kanssa.

Viestintä kotien ja koulun välillä tapahtuu kunnioittavassa hengessä pääosin Wilman ja puhelimen välityksellä. Tapaamme vanhempia säännöllisesti. Luomme toimivaa yhteistyötä kotien kanssa, jotta keskinäinen vuorovaikutus ja luottamus vahvistuvat. Muistamme viestiä myös positiivisista asioista.


Yhteistyö koulun ulkopuolisten tahojen kanssa

Henkilöstöstämme koostuva yhteistyöryhmä tekee seuraavaksi lukuvuodeksi ehdotuksen yhteistyökumppaneista osana lukuvuosisuunnitelmaa. Opettajat, oppilaat ja huoltajat osallistuvat suunnitelman tekemiseen. Pidämme huolta suunnitelman realistisuudesta. Yhteistyön tavoitteet nousevat opetussuunnitelmasta. Sovimme viestinnästä ja yhteisistä pelisäännöistä jo suunnitteluvaiheessa. Valitsemme koululle yhteyshenkilön yhteistyön koordinointiin.

Yhteistyö ulkopuolisten toimijoiden kanssa vaatii vuorovaikutusta, oma-aloitteisuutta ja suunnittelua, vastuunjakoa ja tilojen käytön taitavaa koordinointia. Hyödynnämme käytössä olevaa tekniikkaa ja muuntautuvaa oppimisympäristöä yhteistyössä. Toteutamme yhteistyötä sekä koulun tiloissa että sen ulkopuolella.


Ympäristövastuullinen toiminta koulussa

Huolehdimme yhdessä tilojen siisteydestä. Jokaisella on vastuu yhteisestä ympäristöstä. Materiaaleja kierrättämällä ja uudelleen käyttämällä säästämme luontoa. Ruokailussa pyrimme vähentämään jätteen määrää. Järjestämme vaihtotoreja, siivoustalkoita tai muita ympäristöön liittyviä tempauksia esimerkiksi yhteistyössä oppilaskunnan tai vanhempainyhdistyksen kanssa. Hyödynnämme esimerkiksi HSY:n sekä kaupungin tilakeskuksen tarjoamia yhteistyömahdollisuuksia.

Hankinnoissa huomioimme hinta-laatusuhteen, jotta materiaalit olisivat mahdollisimman pitkäikäisiä ja tarkoituksenmukaisia. Lisäämme sähköisten materiaalien käyttöä ja aineettomia sovelluksia. Huomioimme opetuksessa ympäristökasvatuksen ja näytämme omalla esimerkillämme mallia. Säästämme sähköä sammuttamalla valoja ja laitteita.


Etäyhteyksiä hyödyntävä opetus

Etäyhteyksiä hyödyntävä opetus täydentää koulussa tapahtuvaa opetusta, mutta ei korvaa sitä. Tuemme oppilaiden tasa-arvoisuutta ylläpitämällä koulun laitteistoa. Etäyhteyksien avulla voidaan syventää koulun tarjoamaa oppimisen ja koulunkäynnin tukea. Opetusta voidaan hyödyntää esimerkiksi oppilaan ollessa paljon poissa pitkäaikaisen sairauden vuoksi. Etäyhteyksiä hyödyntävää opetuksen tarkemmat periaatteet ja tavoitteet määritellään tarvittaessa oppilaan omassa opinto-ohjelmassa.


Opetuksen ja kasvatuksen tavoitteita tukeva muu toiminta

Järjestämme vammaisopetuksen oppilaillemme koulupäivän ulkopuolella päivätoimintaa, jonka tavoitteet ja sisällöt määritellään erillisessä suunnitelmassa. Päivätoiminnassa työskentelevät koulumme oppilashoitajat ja koulunkäyntiavustajat. Teemme yhteistyötä ja jaamme tiloja alkuopetuksen oppilaille iltapäivätoimintaa järjestävien tahojen kanssa.

Kehitämme koulun omaa kirjastotoimintaa ja teemme yhteistyötä kaupunginkirjaston kanssa. Käytämme myös sähköisiä kirjoja. Teemme yhteistyötä keittiön henkilökunnan kanssa. Keskustelemme etukäteen esimerkiksi teemaviikoista, jolloin teemaa voi integroida eri oppiaineiden opetukseen. Oppilaskunta osallistuu kouluruokailun suunnitteluun, toteuttamiseen ja arviointiin erilaisin tempauksin ja tapahtumin.

Oppilaskunta tekee yhteistyötä keittiön henkilökunnan kanssa ja nimeää keskuudestaan edustajan koulun ja ateriapalveluiden yhteiseen ruokaraatiin. Oppilaat osallistuvat ruokalan siisteyden ylläpitoon kykyjensä mukaisesti. Ylempien luokkien oppilailla voi olla ruokajärjestäjätehtäviä.

Järjestämme koululla monipuolista välituntitoimintaa sekä sisä- että ulkotiloissa. Oppilaat osallistuvat välituntitoiminnan suunnitteluun ja järjestämiseen. Teemme yhteistyötä alueellisten toimijoiden kanssa, esimerkiksi harrastusesittelyjen muodossa. Teemme liikennetaitojen kartuttamiseksi yhteistyötä muun muassa lähipoliisin kanssa.


Poliopetuksen oppilashuolto

Oppilaamme ovat hallinnollisesti Viertolan koulun oppilaita, minkä vuoksi he kuuluvat Viertolan koulun oppilashuollon palveluiden piiriin. Käytännössä oppilaidemme oppilashuolto on kuitenkin järjestetty yhdessä erikoissairaanhoidon (HUS) hoitopoliklinikoiden kanssa. Näitä toimijoita ovat mm. Tikkurilan lastenpsykiatrinen poliklinikka, Tikkurilan nuorisopsykiatrinen poliklinikka, Myyrmäen nuorisopsykiatrinen poliklinikka, Tutkimus-, arviointi-, ja kriisipoliklinikka (TAK), sekä kuntoutuspoliklinikka (KUPOLI).

Oppilashuollollisen työmme perusta on määräajoin hoitotahon koolle kutsumissa hoitoneuvotteluissa, joihin erityisluokanopettaja pääsääntöisesti osallistuu koulun edustajana. Näissä neuvotteluissa hoitotaho pyrkii löytämään oppilaillemme sopivat yksilölliset hoidolliset ratkaisut yhteistyössä perheen ja koulun kanssa. Tarpeen mukaan on neuvotteluissa voi olla mukana muita yhteistyötahoja, esim. lastensuojelun edustaja.

Hoitoneuvottelut toimivat myös oppilaidemme moniammatillisena asiantuntijaryhmänä. Tarvittaessa kokoamme moniammatillisen asiantuntijaryhmän Viertolan koulun YHR-jäsenistä. Ryhmä käsittelee pedagogiset asiakirja mm. nivelvaiheessa tai erityisopetuspäätöksen muuttuessa. Vastuu käsittelystä on apulaisrehtorilla.

Pidämme vähintään kerran lukukaudessa yhteistyöpalaverin kunkin lasten- ja nuorisopsykiatrian poliklinikan kanssa. Näihin osallistuvat luokkia opettavat opettajat sekä oppilaidemme hoitotiimit.

Yhteistyöpalaverien lisäksi opettaja tekee säännöllistä yhteistyötä hoitopoliklinikoiden kanssa esimerkiksi keskustelemalla oppilaiden vastuutyöntekijöiden kanssa kunkin oppilaan sen hetkisestä koulutilanteesta ja voimavaroista. Opettaja huolehtii, että yhteistyötä koulun ja hoitopoliklinikan välillä on säännöllisesti vähintään kaksi kertaa lukukaudessa.

Osana oppilaidemme hyvinvoinnista vastaa myös poliopetuksen ohjantaryhmä, jossa edustajina ovat poliopetuksen opettajat, sekä HUS:n poliklinikoiden edustus. Ohjantaryhmän tarkoituksena on kehittää rakenteita ja yhteistyötä kohti optimaalista tasoa.


6 Oppimisen arviointi

6.1 Vantaan arviointikulttuurin painopisteet

Arvioinnin kehittäminen on osa koulun toimintakulttuurin kehittämistä. Arviointikulttuuria kehitetään vuorovaikutuksessa oppilaiden, huoltajien ja koulun opetushenkilöstön kanssa. Koulun arviointikulttuuri on merkittävässä asemassa siinä, millaisen käsityksen oppilaat muodostavat itsestään oppijana ja ihmisenä.

Jokaisessa vantaalaisessa koulussa keskustellaan vuosittain koulun arviointikulttuurista ja koulukohtaiset tarkennukset kirjataan lukuvuosisuunnitelmaan. Vantaalla on erillinen perusopetuksen johtoryhmän hyväksymä arviointiohjeistus, jota päivitetään tarpeen mukaisesti.

Arvioinnin toteuttamiseen osallistuvat oppilaat, opettajat ja huoltaja vuorovaikutuksessa keskenään. Oppilasta tukeva ja kannustava arviointi perustuu kaikkien näiden osapuolten yhteistyöhön. Ohjaava palaute koulupäivän aikana on keskeisin osa arviointia. Arviointi ohjaa myös opetuksen toteutusta.

Vantaan arviointikulttuurin kehittämisen painopisteet ovat:

  • itsearviointi
  • arviointikeskustelu
  • monipuoliset tavat näyttää osaamista
  • arvioinnin avulla saatavan tiedon hyödyntäminen opetuksen suunnittelussa

Arvioinnin tulee kohdistua taitojen ja tietojen arviointiin, ei oppilaan persoonaan.

6.2 Arviointi lukuvuoden aikana

Jatkuva, koulun arjessa toteutuva monipuolinen arviointi ja vuorovaikutukseen perustuva ohjaava palaute ovat keskiössä. Tämän lisäksi Vantaalla annetaan lukuvuositodistus ja kaksi väliarviointia, joista toinen on kirjallinen väliarviointi ja toinen arviointikeskustelu.

Kirjallisessa väliarvioinnissa käytetään sanallista arviointia vuosiluokilla 1-5 ja numeroarviointia vuosiluokilla 6-9.

Vuosiluokilla 1-6 oppilaanarvioinnissa painottuvat kannustavuus ja ohjaavuus. Vuosiluokilla 7-9 arvioinnissa korostuu osaaminen suhteessa päättöarvioinnin kriteereihin.

Kaiken koulussa tapahtuvan arvioinnin tulee perustua opetussuunnitelmaan; määriteltyihin tavoitteisiin ja hyväksyttyihin arviointikriteereihin. Arviointi on osa koulupäivän arkea. Arvioinnin painopiste on oppilaan oppimisprosessissa. Kannustavaa, monipuolista ja ohjaavaa palautetta annetaan oppilaalle säännöllisesti oppimisprosessin kuluessa. Ohjaava palaute on tulevaan suuntautuvaa ja konkreettista. Oppilas ja opettaja asettavat tavoitteet ja suunnitelman tavoitteiden saavuttamiseksi. Koulussa arvioidaan niitä asioita, joita oppilas voi omalla työskentelyllään edistää, ja joihin opettaja voi opettamisellaan vaikuttaa.

Oppilasta ohjataan arvioimaan opiskeluaan ja oppimistaan. Arvioinnista saatua tietoa hyödynnetään opetuksen suunnittelussa. Oppilasta ohjataan löytämään itselleen sopivin tapa oppia. Oppilaalle tarjotaan monipuolisia mahdollisuuksia näyttää osaamistaan. Arvioinnissa käytetään menetelmiä, joiden avulla oppilas kykenee mahdollisimman hyvin osoittamaan osaamisensa; toiminnallisesti, suullisesti, ja/tai kirjallisesti ja mahdollisesti tarvittavin apuvälinein.

Tavoitteena on, että oppilaalle muodostuu arvioinnissa kuva omista vahvuuksistaan ja kehitettävistä osa-alueistaan.

Jos oppilas opiskelee painoalueittain jotain oppiainetta, tulee arviointi suhteuttaa asetettuihin tavoitteisiin.

6.2.1 Itse- ja vertaisarviointi

Oppilaan itsearviointi on osa oppimisprosessia. Oman opiskelun arviointia pitää opetella ja oppilaita ohjataan tekemään itsearviointia koulupolun alusta asti. Itsearviointi tukee motivaation syntymistä ja se perustuu oppilaan ja opettajan väliseen avoimeen vuorovaikutukseen. Itsearvioinnin pääpaino on oppilaan ja opettajan välisessä keskustelussa. Keskustelun tulee olla ohjaavaa, rohkaisevaa, realistista ja riittävän yksityiskohtaista.

Tavoitteet, joihin pyritään, määritellään yhteistyössä oppilaan ja opettajan kanssa ja tehdään näkyviksi. Tällöin oppilaalla on myös tiedossa, mitä ja miten arvioidaan. Oppilasta ohjataan ymmärtämään omaa oppimisprosessiaan. Häntä ohjataan arvioimaan omaa edistymistään ja kehittämisen tarpeitaan. Näin lisätään hänen omaa vastuuntunnettaan oppimisestaan.

Vertaisarvioinnilla oppilaat oppivat tukemaan ja kannustamaan toisiaan oppimisprosessissa. Oppilasta ohjataan arvioimaan ja tukemaan oman ryhmänsä työskentelyä ja oppimista. Häntä ohjataan antamaan toisille oppilaille myönteistä ja rohkaisevaa palautetta.

6.2.2 Arviointikeskustelu

Vuosittain järjestetään arviointikeskustelu, johon osallistuvat oppilas, huoltaja ja luokanopettaja/ luokanvalvoja. Arviointikeskustelu on osa monipuolista arviointia, joka ohjaa ja kannustaa opiskelua sekä kuvaa, miten hyvin oppilas on saavuttanut kasvulle ja oppimiselle asetetut tavoitteet. Oppilaan itsearviointi on keskeinen osa tätä arviointikeskustelua. Vantaalla laaja-alaisen osaamisen alueet arvioidaan arviointikeskustelussa ja ne toimivat sen runkona.

Ennen arviointikeskustelua oppilas täyttää itsearviointikaavakkeen, johon huoltajilla tulee olla mahdollisuus tutustua ennen keskustelua.

Koulut valitsevat arviointikeskustelujen ajankohdat ja kirjaavat ne lukuvuosisuunnitelmaan. Nivelvaiheiden (2. ja 6. vuosiluokka) arviointikeskustelujen ajankohdaksi suositellaan maalis-huhtikuuta ja yläkoulujen ajankohdaksi loka-maaliskuuta.

Erityisen tuen oppilaiden osalta arviointikeskustelu voidaan sisällyttää HOJKS:an päivitykseen.

Vantaalla arviointikeskustelu käydään tavoitteiden ja hyvinvoinnin hengessä – pääosassa on lapsi!

6.3 Lukuvuoden päätteeksi tehtävä arviointi

Jokaisen lukuvuoden päätteeksi oppilaat saavat lukuvuositodistuksen, jossa arvioidaan kaikki opetetut oppiaineet. Koulut käyttävät Vantaan yhteistä todistuspohjaa.

6.4 Opinnoissa etenemisen, luokalta siirtymisen ja luokalle jättämisen periaatteet ja käytännöt

Oppilaan oppimisen edistymistä seurataan ja edistymisestä käydään keskustelua oppilaan ja huoltajien sekä oppilaan opettajien kanssa.

Ennen luokalle jättämistä on tarkasteltava oppilaan kokonaistilannetta; miten oppilasta on tuettu ja miten hän hyötyisi mahdollisesta luokan kertaamisesta. Erityisen tuen oppilaan kohdalla luokan kertaamisen sijaan tulee arvioida vuosiluokkiin sitomattoman opetuksen järjestämistä. Oppilaalla, jolla on yksilöllistettyjä oppiaineita, ei luokan kertaamisen perusteena voi olla heikko koulumenestys yksilöllistetyissä oppiaineissa.

Mikäli näyttää siltä, että oppilas ei suorita oppiainetta hyväksytysti, hänelle tulee antaa mahdollisuus erikseen osoittaa saavuttaneensa hyväksyttävät tiedot ja taidot ennen lukuvuoden loppumista tai hänelle tulee järjestää mahdollisuus osoittaa ne lukuvuoden päätyttyä, ennen seuraavan lukuvuoden alkamista.

6.5 Valinnaisten aineiden arviointi

Taide- ja taitoaineiden valinnaisaineiden arviointi on osa kyseisen, kaikille yhteisen oppiaineen arviointia. Todistukseen ei tule erikseen mainintaa taide- ja taitoaineiden valinnaisten aineiden osalta, vaan arvosana kuuluu osaksi kaikille pakollisen taide- ja taitoaineen arviointia. Yläkoulun lyhyt valinnainen taide- ja taitoaineen valinnaiskurssi voi korottaa jo päättyneen aineen arvosanaa päättötodistukseen.

Muut kuin taide- ja taitoaineiden valinnaiset aineet, jotka ovat oppimäärältään alle kaksi vuosiviikkotuntia, arvioidaan sanallisesti. Lisäksi vuosiluokilla 7-9 vähintään kahden vuosiviikkotunnin valinnaiset aineet arvioidaan numeroin.

6.6 Päättöarviointi

Päättöarvioinnin tehtävänä on määritellä, miten oppilas on opiskelun päättyessä saavuttanut opetussuunnitelmassa (tai HOJKS:issa) määritellyt oppiaineen oppimäärän tavoitteet. Oppilaalle tulee taata monipuoliset ja riittävät mahdollisuudet osoittaa osaamistaan, jotta opettaja voi sitä arvioida. Päättöarvioinnissa tulee huomioida oppilaan oppimisen edistyminen ja osaamisen paraneminen. Oppilaalle tulee antaa riittävästi aikaa suoriutua jostakin tehtävästä, kokeesta tai muusta näytöstä, esimerkiksi erilaisilla uusinta- ja lisänäytöillä. Erityisen tärkeää oppilaan tilanteeseen sopivien näyttömahdollisuuksien järjestäminen on tapauksissa, joissa oppilaalla on oppimisvaikeuksia tai puutteellinen suomen/ruotsin kielen taito.

6.7 Todistukset

Todistukset ovat yksi osa arviointikokonaisuutta. Jatkuva, koulun arjessa toteutuva monipuolinen arviointi, ohjaava palaute ja arviointikeskustelut ovat keskiössä.

Lukuvuositodistuksissa 1-5 vuosiluokilla käytetään sanallista arviointia ja 6-9 vuosiluokilla numeroarviointia.

6.8 Käyttäytymisen arviointi

Vantaalla kukin koulu laatii käyttäytymisen tavoitteet.

Koulukohtaiset täsmennykset

Vantaalla on kaupunkitasoisten opetussuunnitelman lisäksi kirjattu koulukohtaisiin opetussuunnitelmiin tähän lukuun liittyvät seuraavat asiat:

  • Miten koulussa konkreettisesti tuetaan yhdenmukaisen arviointikulttuurin syntymistä ja miten sitä kehitetään vuorovaikutuksessa oppilaiden, huoltajien ja koulun opetushenkilöstön kanssa?
  • Miten huolehditaan, että arviointiperusteet ovat oppilaiden ja huoltajien tiedossa?
  • Miten varmistetaan se, että suurin osa arvioinnista tapahtuu ohjaavana palautteena koulupäivän aikana?
  • Millaisia ovat monipuoliset arviointimenetelmät ja miten niiden käyttöä edistetään?
  • Miten arviointi ohjaa pedagogisia ratkaisuja?
  • Miten arviointi koulussa edistää oppimista?


6.9 Oppimisen arviointi Viertolan koulussa

Laadimme yhdessä yhtenäiset ja yhdenmukaiset opetussuunnitelmaan perustuvat arviointikriteerit ja ohjeistukset kullekin vuosiluokkatasolle. Esittelemme huoltajille opetussuunnitelmaa sekä arvioinnin perusteita ja käytänteitä syksyisin vanhempainilloissa. Kehitämme arviointia kokemusten ja palautteiden pohjalta. Kerromme oppilaille lukuvuoden alussa, mitä arvioidaan ja mitkä seikat vaikuttavat arviointiin eri oppiaineissa, ja mitkä ovat käyttäytymisen ja työskentelyn arviointiperusteet.

Huomioimme oppilaita henkilökohtaisesti koulupäivän aikana ja annamme ohjaavaa palautetta sopivissa tilanteissa. Pienet oppilasryhmät tai jakotunnit mahdollistavat paremmin kohtaamisia. Luokan yhteiseen vertaisarviointiin sekä ohjaavan palautteen saamiseen oppilaat kasvavat ensimmäiseltä luokalta alkaen ja kokevat sen osaksi koulun arkea.

Arvioimme oppilaita oikeudenmukaisesti ja eettisesti. Käytämme arvioinnissa monipuolisia menetelmiä, joilla keräämme tietoa oppilaiden edistymisestä eri osa-alueilla ja erilaisissa oppimistilanteissa. Hyödynnämme oppilaan- ja ryhmäntuntemustamme sekä huomioimme oppilaan ikätason valitessamme menetelmiä. Arviointimenetelmämme ovat toiminnallisia, suullisia ja kirjallisia. Oppilas voi osoittaa osaamistaan mm. oppimispäiväkirjan avulla, portfolioissa, projekteissa ja ryhmätöissä. Hyödynnämme apuvälineitä sekä tieto- ja viestintäteknologiaa. Oppilaat osallistuvat arviointiin oppimisprosessin eri vaiheessa niin itsearvioinnin kuin pari- ja ryhmäarvioinnin keinoin. Arviointikeskustelussa käymme läpi oppilaan henkilökohtaiset tavoitteet.

Edistämme monipuolisten arviointimenetelmien käyttöä jakamalla tietoa ja kokemuksia työyhteisössämme sekä kehittämällä menetelmien käyttöä johdonmukaisesti. Myös oppilaiden ja vanhempien kanssa käydyt keskustelut ovat osa tätä kehitystyötä.

Saamme arvioinnin kautta palautetta pedagogisten ratkaisujen toimivuudesta. Helpotamme, muutamme, kertaamme tai monipuolistamme opetettavaa tietoainesta riippuen oppilaiden suoriutumisesta ja /tai opetettavaan tietoainekseen suhtautumisesta. Arviointi on koulussamme sekä oppilaan että opettajan työväline.


Käyttäytymisen arviointi

Ohjaamme oppilaita ottamaan huomioon muut ihmiset ja ympäristön sekä noudattamaan yhteisesti sovittuja toimintatapoja ja sääntöjä. Opetamme asiallista ja tilannetietoista käyttäytymistä sekä hyviä tapoja. Ohjaamme oppilaita kunnioittamaan omaa ja muiden työrauhaa. Kannustamme oppilaita yhteistyöhön toteuttamalla monipuolisia ja vuorovaikutuksellisia työtapoja.


Viertola kuva 1.JPG


7 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki

Vantaalla oppilaat saavat tarvitsemansa oppimisen ja koulunkäynnin tuen ensisijaisesti osoitteen mukaisessa lähikoulussaan. Kaupunkitasoisia erityisen tuen ryhmiä ovat vammaisopetuksen ryhmät sekä etappi-, paja- ja poliopetuksen ryhmät. Näitä ryhmiä kuvataan tämän luvun lopussa. Joustavaa perusopetusta kuvataan luvussa 5.4. Opetuksen järjestämistapoja.

Tuen järjestelyt suunnitellaan ja toteutetaan oppilaan yksilölliset tarpeet huomioiden. Tuen tarpeen varhainen tunnistaminen ja oikea-aikaisesti aloitetut tukitoimet ovat ratkaisevia oppilaan oppimisen, kehityksen ja hyvinvoinnin turvaamisessa.


7.1 Tuen järjestämistä ohjaavat periaatteet

Oppilaalla on oikeus saada laadukasta perusopetusta sekä tarvitsemaansa ohjausta ja tukea oppimiseensa ja koulunkäyntiinsä kaikkina työpäivinä omassa lähikoulussaan. Laadukkaalla perusopetuksella ehkäistään oppimisen ja koulunkäynnin vaikeuksia ja niiden kasautumista. Oppimista, koulunkäyntiä ja yhteisöllisyyttä tukeva toimintakulttuuri on lähikoulujen opetuksen järjestämisen perusta. Monipuolisten pedagogisten menetelmien ja oppimisympäristöjen hyödyntäminen ovat osa ennaltaehkäisevää toimintaa, samoin kuin sosiaalisia- ja tunnetaitoja tukevien menetelmien käyttäminen sekä joustavat opetusjärjestelyt.

Opetuksen ja tuen järjestämisessä ollaan aina yhteistyössä oppilaan ja huoltajien kanssa. Oppilaalle ja huoltajalle annetaan selkeää ja avointa tietoa tarvittavista perusopetuksen tukimuodoista. Oppilas osallistuu itseään koskevien asioiden käsittelyyn ikätasonsa ja edellytystensä mukaisesti siten, että oppilaan osuus kasvaa siirryttäessä ylemmille vuosiluokille. Tuki järjestetään oppilaiden yksilöllisten tarpeiden mukaisesti opettajien ja tarvittaessa moniammatillisena yhteistoimintyönä. Oppilaiden oppimista ja kouluhyvinvointia seurataan ja arvioidaan koulupäivän aikana tapahtuvana arviointina sekä Vantaalla sovittuja seulonta- ja arviointityökaluja määräajoin käyttäen. Saatua arviointitietoa hyödynnetään yksittäisen oppilaan tuen tarpeen havaitsemiseksi ja tuen järjestämiseksi sekä koko kouluyhteisön hyvinvoinnin kehittämiseksi.

Opetushenkilöstö arvioi oppilaan tuen tarvetta, suunnittelee tukea ja tukee oppimista yhteistyössä oppilaan asian edellyttämien oppilashuollon ammattihenkilöiden kanssa. (Oppilashuolto on kuvattu tarkemmin luvussa 8.) Oppilaan tuen tarpeen niin edellyttäessä kootaan yhteistyössä oppilaan ja hänen huoltajiensa kanssa monialainen asiantuntijaryhmä tukea tai oppilashuoltoa varten. Oppilaan saaman tuen portaan muuttuessa pedagogiset asiakirjat, pedagoginen arvio ja pedagoginen selvitys käsitellään tarvittavien oppilashuollon ammattihenkilöiden kanssa. Oppilaan oppimissuunnitelman tai HOJKS:n laadintaan ja päivittämiseen oppilashuollon ammattihenkilöt voivat osallistua tarpeen ja mahdollisuuksien mukaan oppilaan ja huoltajan kanssa sovitulla tavalla.

Siirtymävaiheiden yhteiset käytänteet; esiopetuksesta kouluun, koulusta kouluun ja perusopetuksesta toiselle asteelle, on kuvattu erillisissä suunnitelmissa ja kaupunkitasoisissa ohjeissa. Siirtymävaiheissa tehdään tiivistä yhteistyötä lähettävän ja vastaanottavan tahon kesken. Kaikista oppilaista järjestetään prosessikaavioiden mukainen tiedonsiirto nivelvaiheissa. Lähettävä koulu huolehtii erityisen tuen oppilaiden pedagogisen selvityksen teosta ja vastaanottava koulu kuulee oppilasta ja huoltajaa Vantaan sisällä koulusta kouluun siirryttäessä.

Perusopetuksessa järjestettävän tuen taso määrittyy oppilaan kokonaistilanteen mukaan ja se voi oppilaan tarpeen mukaan olla yleistä, tehostettua tai erityistä tukea. Opetuksen eriyttäminen on kaikkeen opetukseen kuuluva ensisijainen keino ottaa huomioon oppilaiden erilaisuus. Tällöin keskiössä ovat eri oppilaille ominaiset oppimistavat, työskentelyn rytmi, erilaiset valmiudet ja kiinnostuksen kohteet. Lisäksi huomioidaan itsetuntoon ja motivaatioon kytkeytyvät tarpeet. Opetusta voidaan eriyttää opiskelun laajuuden, syvyyden ja etenemisnopeuden vaihtelulla.

Yleisen, tehostetun ja erityisen tuen muotoja ovat muun muassa tukiopetus, osa-aikainen erityisopetus, erilaiset joustavat opetusjärjestelyt, koulunkäyntiavustajapalvelut ja erilaiset oppilashuollon palvelut. Tuki järjestetään yhteistyössä oppilaan ja hänen huoltajiensa kanssa. Koulut kuvaavat tuen järjestelyt lukuvuosisuunnitelmissaan ja koulukohtaisissa opetussuunnitelmissa.

7.2 Yleinen tuki

Yleinen tuki on ensimmäinen keino vastata oppilaan tuen tarpeeseen. Yleinen tuki järjestetään suunnitelmallisesti oppilaan edistymistä seuraten hänen omassa opetusryhmässään työjärjestykseen kuuluvien oppituntien aikana tai oppituntien ulkopuolella. Tuki suunnitellaan ja järjestetään yhteistyössä oppilaan, huoltajien, opettajien ja tarvittaessa muun henkilöstön kanssa.

Opetuksessa käytetään monipuolisia opetusmenetelmiä, -materiaaleja ja oppimisympäristöjä, ja opetusta eriytetään. Oppilas saa tarvittaessa tukiopetusta, osa-aikaista erityisopetusta tai oppilashuollon tukea. Osana yleistä tukea oppilaalle voidaan laatia oppimissuunnitelma. Oppimissuunnitelma tulee kuitenkin laatia, mikäli oppilaan tarvitsema tuki on hyvin säännöllistä ja kohdennettua. Yleisen tuen oppimissuunnitelmaa hyödynnetään arvioitaessa tehostetun tuen tarvetta ja laadittaessa pedagogista arviota.


7.3 Tehostettu tuki

Mikäli oppilas tarvitsee yleistä tukea laajempaa, pitkäaikaisempaa ja suunnitelmallisempaa tukea, hänen tukitoimiaan tehostetaan. Tehostetun tuen aloittaminen perustuu oppilaan opettajan tai opettajien laatimaan pedagogiseen arvioon, jossa kuvataan oppilaan oppimisen ja koulunkäynnin kokonaistilanne koulun, oppilaan sekä huoltajien näkökulmista. Tehostettuun tukeen siirtyminen käsitellään pedagogisen arvioin perusteella moniammatillisesti yhteistyössä oppilashuollon ammattihenkilöiden kanssa. Samoin menetellään palattaessa tehostetusta tuesta takaisin yleiseen tukeen. Yhteistyö oppilaan ja huoltajien kanssa on tärkeää sekä tarpeiden selvittämisen että tuen suunnittelun ja onnistuneen toteuttamisen kannalta.

Tehostetun tuen toteuttamiseksi laaditaan oppimissuunnitelma, jossa kuvataan oppilaan tarvitsema pedagoginen tuki ja sen järjestäminen. Suunnitelmaa arvioidaan ja tarkistetaan oppilaan ja hänen huoltajiensa kanssa aina tuen tarpeen muuttuessa, kuitenkin vähintään kerran lukuvuodessa. Oppimissuunnitelma kuvataan tarkemmin opetussuunnitelman perusteissa luvussa 7.3.2. Tehostetun tuen aikana osa-aikainen erityisopetus, opintojen yksilöllinen ohjaus ja kodin kanssa tehtävä yhteistyö korostuvat.

Elleivät tavanomaiset perusopetuksen tukimuodot riitä, voidaan oppilaan oppimissuunnitelmassa määritellä opiskelun erityiset painoalueet yhdessä tai useammassa oppiaineessa. Tavoitteena on auttaa oppilasta saavuttamaan opinnoissa etenemisen kannalta oppiaineen keskeiset sisällöt ja samalla vahvistaa oppimaan oppimisen taitoja. Erityiset painoalueet muodostetaan oppilaan oman vuosiluokan kaikkein keskeisimmistä sisällöistä.

Tehostettua tukea tulee toteuttaa riittävän pitkään, jotta oppilaalle annettujen tukitoimien vaikuttavuutta ja vahvuutta voidaan arvioida. Arvioinnissa otetaan kantaa tukimuotojen sopivuuteen ja oppilaan tarvitseman tuen tasoon jatkossa. Oppilas voi siirtyä takaisin yleiseen tukeen, jatkaa tehostetussa tuessa samoilla tai muunnelluilla tukitoimilla tai siirtyä erityiseen tukeen. Tehostetun tuen oppimissuunnitelmaa hyödynnetään arvioitaessa erityisen tuen tarvetta ja laadittaessa pedagogista selvitystä.


7.4 Erityinen tuki

Oppilas voi saada erityistä tukea, mikäli hän tarvitsee tehostettua tukea intensiivisempää ja pitkäkestoisempaa sekä useita tukimuotoja sisältävää tukea. Erityinen tuki järjestetään ensisijaisesti oppilaan lähikoulussa erilaisin joustavin järjestelyin tai erityisryhmässä. Tämän luvun lopussa kerrotaan Vantaan alue- ja kaupunkitasoisista erityisen tuen ryhmistä. Näitä järjestelyjä voivat olla samanaikaisopetus, integraatioryhmät ja osittainen tai kokoaikainen pienryhmäopetus. Yläkoulussa voidaan hyödyntää myös työharjoittelujaksoja ja työelämäpainotteista opiskelua erityisen tuen oppilaiden opetuksen järjestämisessä.

Erityisen tuen päätös edellyttää pedagogista selvitystä, josta selviää oppilaalle annettu tehostettu tuki ja suunnitelma siitä, millaisilla pedagogisilla, oppimisympäristöön liittyvillä, oppilashuollollisilla tai muilla tukijärjestelyillä oppilasta tulisi tukea. Pedagogisen selvityksen laatii oppilaan opettaja(t) yhteistyössä erityisopettajan kanssa. Selvitys käsitellään moniammatillisesti tarvittavien oppilashuollon ammattihenkilöiden kanssa. Pedagogista selvitystä täydennetään tarvittaessa psykologisella tai lääketieteellisellä asiantuntijalausunnolla tai vastaavalla sosiaalisella selvityksellä. Erityisen tuen päätöksen tekee perusopetuksen aluepäällikkö.

Ennen oppivelvollisuuden alkamista tehtävä erityisen tuen päätös ei edellytä pedagogista selvitystä eikä aiempaa tehostetun tuen antamista, vaan voi perustua psykologiseen tai lääketieteelliseen arvioon. Erityisen tuen valmistelusta ja siihen liittyvästä oppilaan ja huoltajan kuulemisesta vastaa rehtori. Päätöksen tekee perusopetuksen johtosäännön määrittelemä viranhaltija. Erityisen tuen oppilaiden osalta Pol18§:n mukaiset erityiset opetusjärjestelyt päätetään erityisen tuen päätöksessä.

Erityisen tuen päätös tarkistetaan 2. ja 6. vuosiluokan aikana sekä aina tuen tarpeen tai muun olennaisen muutoksen vuoksi. Vammaisopetuksen ryhmien oppilaiden erityisen tuen tarkistamisajankohdista kerrotaan luvussa 7.4.2. Mikäli todetaan, että erityinen tuki ei ole enää tarpeen, tehdään tuen lopettamisesta viranhaltijapäätös, joka perustuu moniammatillisesti käsiteltyyn pedagogiseen selvitykseen ja oppilaan ja huoltajan kuulemiseen. Oppilas siirtyy tällöin tehostettuun tukeen.

Oppilaan henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma (HOJKS) laaditaan kahden kuukauden kuluessa siitä, kun erityisen tuen päätös on tehty. Jatkossa oppilaan HOJKS laaditaan aina lukuvuoden alussa ja tarkistetaan vähintään kerran lukuvuoden aikana. Oppilaan opettajat laativat suunnitelman yhteistyössä oppilaan, huoltajien ja tarvittaessa muiden asiantuntijoiden kanssa. Suunnitelmassa hyödynnetään pedagogista selvitystä sekä erityisen tuen päätöksen sisältöä. Asiantuntijalausuntojen sisältöjä hyödynnetään siten, kuin se oppilaan oppimisen ja koulunkäynnin kannalta on pedagogisesti tarkoituksenmukaista.

7.4.1 Oppiaineen yksilöllistäminen

Oppilaan oppimista ja koulunkäyntiä tuetaan siten, että hänen on mahdollista suorittaa yleisen oppimäärän mukaiset tavoitteet kaikissa oppiaineissa. Mikäli annettu tuki ei riitä, sovitaan opiskelun erityisten painoalueiden mukaisesta opiskelusta yhdessä tai useammassa oppiaineessa. Tavoitteena on auttaa oppilasta ottamaan haltuun oppimisen kannalta välttämättömät sisällöt. Keskittymällä olennaiseen oppilaalle jää voimavaroja vahvistaa oppimaan oppimisen taitojaan. Opiskelun erityisiä painoalueita voidaan hyödyntää tehostetun ja erityisen tuen vaiheissa ja ne tulee kirjata oppimissuunnitelmaan tai HOJKS:an yhteistyössä oppilaan ja huoltajan kanssa. Erityisten painoalueiden mukaisesta arvioinnista kerrotaan tarkemmin luvussa 6.

Mikäli oppilas ei tuesta huolimatta suoriudu ydinsisältöihin liittyvistä tavoitteista hyväksytysti, voidaan oppiaineen oppimäärä yksilöllistää. Erityisten painoalueiden käyttöä edellytetään kuitenkin ennen oppiaineen yksilöllistämistä. Kunkin oppiaineen yksilöllistämisen tarve perustellaan pedagogisessa selvityksessä erikseen ja tehdään uusi erityisen tuen päätös. Tällöin myös jo aiemmin yksilöllistettyjen oppiaineiden jatkuminen yksilöllistettyinä tulee perustella. Yksilöllistämisestä sovittaessa selvitetään oppilaalle ja huoltajille yksilöllistettyjen oppimäärien mahdolliset vaikutukset opetuksen järjestämiseen ja jatko-opintoihin.

Yksilöllistettäessä oppilaan oppiaineita selvitetään oppilaan taitotaso tarkasti. Apuna käytetään opettajan tai erityisopettajan tekemää monipuolista arviointia, oppilaan koulutehtäviä sekä arjen havaintoja oppimistilanteissa. Lisäksi hyödynnetään mahdollisia asiantuntijalausuntoja. Oppilaan tavoitetaso määritellään oppimisen mahdollistavaksi ja oppimista eteenpäin vieväksi. Yksilöllistettyjen oppiaineiden tavoitteet, keskeiset sisällöt, oppilaan edistymisen seuranta ja arviointi kuvataan oppilaan HOJKS:ssa. Oppilaan arviointi tapahtuu tällöin suhteessa HOJKS:ssa asetettuihin yksilöllisiin tavoitteisiin.

7.4.2 Vantaan alue- ja kaupunkitasoiset erityisen tuen ryhmät

Ryhmämuotoinen tuki

Oppilaan opiskelu järjestetään pienemmässä oppilasryhmässä oppilaan omassa lähikoulussa tai kaupunkitasoisessa erityisryhmässä erityisopettajan johdolla silloin, kun hänen tuen tarpeensa tätä edellyttää. Lähikouluissa ryhmämuotoista tukea tarjotaan osa- tai kokoaikaisen erityisryhmän tai integraatioryhmän muodossa. Koulut kuvaavat järjestelyt omissa lukuvuosisuunnitelmissaan. Kaupunkitasoisia erityisen tuen ryhmiä ovat vammaisopetuksen ryhmät, etappi-, paja- ja poliopetuksen ryhmät.

Etappiopetus

Etappitoiminta tarjoaa vahvaa ja moniammatillista tukea 1. – 6. luokan oppilaille, joiden koulunkäyntiä käyttäytymis- ja tunne-elämän vaikeudet estävät tai olennaisesti vaikeuttavat. Etappijakson aikana arvioidaan oppilaan koulunkäynnin kokonaistilannetta sekä suunnitellaan ja toteutetaan tarvittavia tukitoimia. Jakso on määräaikainen, ja sen pituutta arvioidaan jakson aikana. Tavoitteena on pedagogisten tukitoimien järjestäminen, mahdollisten tutkimusten, hoidon ja sosiaalisen tuen tarpeen arviointi, verkostoyhteistyö sekä oppilaan lähikoulun osaamisen vahvistaminen.

Etappitoimintaa linjaa kaupunkitasoinen ohjausryhmä. Toiminta järjestetään alueellisena palveluna. Työmuotoja ovat jalkautuvan etapin tuki oppilaan omassa lähikoulussa ja etappiluokassa tapahtuva ryhmämuotoinen opetus. Tapauskohtaisesti arvioidaan, kumpi työmuodoista valikoituu. Toiminnasta vastaa moniammatillinen tiimi, johon kuuluu opetushenkilöstön lisäksi sosiaali- ja terveystoimen työntekijöitä. Etappiluokassa työskentelevät erityisopettaja ja koulunkäyntiavustaja / oppilashoitaja. Toinen erityisopettaja on jalkautuvassa työssä oppilaan lähikoululla. Sosiaali- ja terveystoimen työntekijät toimivat opettajien työpareina joko etappiluokassa tai jalkautuvassa työssä. Oppilaan etappihakemuksen tekee monialainen asiantuntijaryhmä yhteistyössä huoltajien ja aluekoordinaattorin kanssa. Perusopetuksen aluepäällikkö ottaa oppilaat etappitoimintaan. Oppilaalla tulee olla erityisen tuen antamista koskeva päätös ennen etappijakson aloittamista.

Oppilaan HOJKS laaditaan ja päivitetään yhdessä oppilaan, hänen huoltajansa, oppilashuollon ja tarvittavien tukiverkostojen asiantuntijoiden kanssa. Etappiluokassa opiskeleva oppilas voi jakson aikana osallistua lähikoulunsa opiskeluun HOJKS:an kirjatulla tavalla. Oppiaineiden opettamisen ohella etappijaksolla opetetaan ja vahvistetaan oppilaan sosio-emotionaalisia taitoja. Etappijakson tavoitteiden saavuttamista seurataan ja arvioidaan säännöllisesti jakson kuluessa. Lähikoulun kanssa tehtävä yhteistyö on toiminnan edellytys.

Etappijakson aikana tehdään tiivistä yhteistyötä perheen, lähettävän koulun ja muiden yhteistyötahojen kanssa. Tavoitteena on sekä lapsen että perheen omien voimavarojen vahvistaminen ja mahdollisista jatkotoimenpiteistä sopiminen yhteistyössä huoltajien ja muun verkoston kanssa. Jokaisella oppilaalla on monialainen asiantuntijaryhmä, minkä lisäksi oppilaalla on oikeus myös koulun muihin oppilashuollollisiin palveluihin jakson aikana.

Pajaopetus

Pajaopetuksella tarkoitetaan vahvaa erityisen tuen pienryhmää, jossa korostuu oppilaan kokonaisvaltainen elämänhallinnan tukeminen. Opetus järjestetään alueellisena palveluna, jota linjaa kaupunkitasoinen ohjausryhmä. Pajaopetus on tarkoitettu perusopetuksen päättövaiheessa olevalle nuorelle, jolle oman koulun ja verkoston suunnitelmallinen tuki ei ole riittänyt, ja tilanteessa, jossa vaikeudet ovat kasautuneet ja huolena on syrjäytyminen. Opiskelun tavoitteena on auttaa oppilasta kiinnittymään koulunkäyntiin, tukea häntä elämänhallintataitojen kehittämisessä, päättötodistuksen saavuttamisessa ja toisen asteen opintoihin sijoittumisessa. Lisäksi tavoitteena on verkostoyhteistyön ylläpitäminen ja sen vahvistaminen.

Hakemuksen pajalle tekee oppilaan monialainen asiantuntijaryhmä yhteistyössä oppilaan, huoltajien ja aluekoordinaattorin kanssa. Oppilaalla tulee olla erityisen tuen antamista koskeva päätös ennen pajalla aloittamista. Perusopetuksen aluepäällikkö ottaa oppilaan pajaopetukseen. Pajaluokan toiminnasta vastaa moniammatillinen tiimi, johon kuuluu niin opetus- kuin sosiaali- ja terveystoimen henkilöstöä. Luokassa työskentelee kaksi erityisopettajaa ja koulunkäyntiavustaja / oppilashoitaja. Pajatiimin jäsenenä ja oppilaiden tukena toimii myös sosiaali- ja terveystoimen työntekijä. Pajan toiminta perustuu moniammatilliseen tavoitteelliseen yhteistyöhön. Opetus toteutetaan pääosin luokkatyöskentelynä.

Pajalla oppilas etenee opinnoissaan vuosiluokkiin sitomattoman opetussuunnitelman (VSOP) ja hänelle laaditun henkilökohtaisen opetuksen järjestämistä koskevan suunnitelman (HOJKS) mukaisesti. Suunnitelma tehdään yhteistyössä oppilaan, huoltajien ja oppilaan yhteistyöverkostojen kanssa. Siinä painotetaan oppilaan edistymistä oppimisen, koulunkäynnin ja elämänhallinnan osa-alueilla. Vuorovaikutustaidot, arjen hallinta ja kyky ottaa vastuuta opiskelusta ovat keskiössä. Huoltajien ja moniammatillisen verkoston tuki on välttämätön oppilaan kokonaisvaltaisen kasvun ja elämänhallinnan edistämisessä. Jokaisella pajan oppilaalla on moniammatillinen asiantuntijaryhmä, johon kuuluvat pajatiimi ja aluekoordinaattori. Ryhmää täydennetään muilla tarvittavilla asiantuntijoilla. Oppilaat ovat oikeutettuja myös koulun muihin oppilashuollollisiin palveluihin.

Poliopetus

Poliopetus on tarkoitettu vantaalaisille lasten- tai nuorisopsykiatrista tukea tarvitseville perusopetusikäisille oppilaille, joiden koulunkäynti ei tukitoimista huolimatta onnistu oppilaan omassa koulussa. Työ perustuu tiiviiseen yhteistyöhön oppilaan, huoltajien, koulun ja hoitotahon välillä. Tavoitteena on turvata oppilaan koulunkäynti sekä tukea hänen kuntoutumistaan, kasvuaan ja kehitystään. Opetus järjestetään kaupunkitasoisena palveluna, jonka toimintaa suunnittelee, arvioi ja kehittää kaupunkitasoinen ohjausryhmä yhteistyössä poliopetuksen tiimin kanssa. Vantaan polikliinisen opetuksen yksikkö toimii Viertolan koulun yhteydessä. Poliopetuksen oppilaaksiottoprosessissa oppilaat otetaan hallinnollisesti Viertolan koulun oppilaiksi. Oppilailla on erityisen tuen päätös ja aktiivinen hoitosuhde lasten- tai nuortenpsykiatrisen hoitotahoon. Oppilaaksi haetaan hoitavan tahon lähetteellä. Moniammatillinen oppilaaksiottokokous järjestetään vuosittain keväällä, ja täydentävä haku mahdollisille vapaille oppilaspaikoille joulukuussa. Oppilaaksiottokokouksissa arvioidaan aiemmin oppilaaksi otettujen oppilaiden tarve jatkaa poliopetuksessa. Arvio perustuu hoitavan tahon ja huoltajien kanssa käytyihin keskusteluihin. Päätöksen oppilaaksiotosta tekee perusopetuksen aluepäällikkö. Oppilaaksioton yhteydessä tehdään oppilaan, huoltajien ja koulun kesken koulusopimus, jossa määritellään yhteistyön periaatteet.

Polikliinisella luokalla oppilas opiskelee omien kykyjensä ja edellytystensä mukaisesti yleisen opetussuunnitelman tai yksilöllisten tavoitteiden mukaan. Tarvittaessa hyödynnetään vuosiluokkiin sitomatonta opiskelua ja opiskelun erityisiä painoalueita oppilaan etenemisen turvaamisessa. Suunnitelmia tehdään ja tarkistetaan yhteistyössä oppilaan, hänen huoltajiensa ja hoidon kanssa. Opetus järjestetään mahdollisimman suurelta osin erityisluokkaopetuksena yhdysluokissa. Lisäksi oppilaiden opetuksessa ja ryhmittelyssä voidaan käyttää joustavia opetusjärjestelyitä ja tilapäisesti yksilöopetusta.

Oppilaat huomioidaan erilaisina yksilöinä ja oppijoina, samalla painottaen yhteisöllistä toimintaa ja muiden huomioon ottamista. Oppilaiden oppimista ja käyttäytymistä ohjataan yhteisöllisesti turvallisessa oppimisympäristössä pienistä asioista alkaen. Tavoitteena on, että oppilaat löytävät oman optimaalisen suoritustasonsa. Jokaiselle oppilaalle laaditaan yksilöllinen lukujärjestys ja henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma (HOJKS). Tavoitteena on noudattaa oppilaan oman luokka-asteen mukaista viikkotuntimäärää, kuitenkin oppilaan voimavarat, yksilölliset tarpeet ja haasteet huomioiden. Mikäli oppilas opiskelee vuosiluokkansa tuntimäärästä poikkeavaa tuntimäärää, sovitaan erityisistä opetusjärjestelyistä yhteistyössä huoltajien ja hoidon kanssa (PoL §18). Polikliinisen opetuksen opetushenkilöstö on tiiviissä yhteydessä hoitavaan tahoon. Tarvittaessa hoitava taho jalkautuu luokkiin oppilaan koulunkäynnin edistämiseksi.

Koulupäivän runko poliopetuksessa rakentuu opetussuunnitelmassa määritellyistä oppiaineista ja monialaisista oppimiskokonaisuuksista. Opetustoiminta perustuu hyvään oppilaan tuntemukseen sekä turvalliseen ja kunnioittavaan pedagogiseen ohjaamiseen. Oppiaineiden opiskelun ohella painotetaan onnistumisen elämyksiä, pettymysten sietokyvyn kasvattamista, oman vastuun ottamista, itsetunnon vahvistumista sekä koululaisen identiteetin ja motivaation kasvamista. Opetuksessa kiinnitetään huomiota oppilaan käyttäytymis- ja vuorovaikutustaitoihin, ja tunne-elämän taitoja sekä ongelmanratkaisukykyä vahvistetaan. Oppilaita ohjataan tarkkailemaan ja ymmärtämään omaa käyttäytymistään sekä oman käyttäytymisen vaikutusta muihin oppilaisiin, ja heitä tuetaan löytämään myönteisiä ratkaisumalleja eri tilanteisiin.

Koulun aikuiset pyrkivät toiminnassaan positiivisen vuorovaikutuksen synnyttämiseen lapsen ja aikuisen sekä lapsen ja toisen lapsen välille. Tällä rakennetaan oppilaan kokemusta siitä, miten toimitaan yhdessä. Oppilaan siirtymistä pois polikliinisestä opetuksesta tuetaan tutustumisjaksolla, jonka aikana polikliinisen tiimin jäsen on tarpeen mukaan seuraamassa ja ohjaamassa lähikouluun paluuta. Oppilaan siirtyminen omaan kouluun tapahtuu siten asteittain, yksilöllisen nivelvaihesuunnitelman mukaisesti, perustuen moniammatilliseen arviointiin yhteistyössä oppilaan, huoltajien, hoidon, perusopetuksen aluekoordinaattorin ja koulujen kanssa.

Vammaisopetus

Vantaalla kehitysvammaisten ja autististen oppilaiden opetus järjestetään pääsääntöisesti alueellisissa erityisryhmissä. Nämä alueelliset ryhmät toimivat yleisopetuksen koulujen yhteydessä, jolloin oppilaan on mahdollista integroitua monipuolisesti omien taitojensa sekä ikä- ja kehitystasonsa mukaisesti muihin ryhmiin. Oppilaan opetus voidaan järjestää erityisin perustein myös oman asuinalueen lähikoulussa, mikäli oppilaan tarvitsema tuki voidaan siellä toteuttaa.

Kaikilla vammaisopetuksen piiriin kuuluvilla oppilailla on erityisen tuen päätös, joka tarkistetaan 3.luokan syksyllä ja 6. vuosiluokan aikana sekä aina tuen tarpeen muuttuessa tai muun olennaisen muutoksen vuoksi. Näissä ryhmissä opetus järjestetään oppilaan kannalta tarkoituksenmukaisella tavalla oppiaineittain perustuen erilaajuisiin oppimääriin, kokonaan toiminta-alueittain tai näiden yhdistelmänä. Oppilas voi mahdollisuuksien mukaan osallistua oman äidinkielen opetukseen. Toiminta-alueittain tapahtuvan opetuksen opetussuunnitelman mukaan opiskeleva oppilas voi suorittaa kykyjensä mukaan jostakin oppiaineesta erilaajuisia oppimääriä. Hänet luetaan tällöin edelleen toiminta-alueittain tapahtuvan opetuksen oppilaaksi.

Oppilaalle asetetut tavoitteet kirjataan hänelle laadittavaan henkilökohtaiseen opetuksen järjestämistä koskevaan suunnitelmaan (HOJKS). Suunnitelmassa määritellään oppiaineittain opiskeleville oppilaille kuhunkin oppiaineeseen oppilaan tavoitteet ja toiminta-alueittain opiskeleville oppilaille toiminta-alueisiin liittyvät tavoitteet. Mikäli oppilas opiskelee edellisten yhdistelmänä, kirjataan molempien osa-alueiden tavoitteet HOJKS:an. Toiminta-alueittain opiskelevien oppilaiden arvioinnista kerrotaan luvussa 7.6.4, oppiaineittain opiskelevien oppilaiden arvioinnista luvussa 6. Vammaisopetuksessa tavoitteena on oppilaan tasapainoisen kokonaiskehityksen turvaaminen yhteistyössä opettajien, opetusta avustavan henkilökunnan, huoltajien, eri asiantuntijoiden ja erityistyöntekijöiden kanssa. Opetusta avustava henkilökunta tukee oppilaiden kokonaiskehitystä koko koulupäivän ajan, mukaan lukien aamu- ja päivätoiminnan.

Vammaisopetuksessa opetus on konkreettista, eri aistikanavia hyödyntävää, asioita kertaavaa ja strukturoitua. Opetus jäsennetään ajan, paikan, tilan ja henkilöiden suhteen. Opetuksessa sanallisten ohjeiden lisäksi käytetään vaihtoehtoisia kommunikaatiomenetelmiä; kuten kuvat, viittomat, fyysinen ohjaus, eleet, osoittaminen sekä kirjoitetut ohjeet ja tekniset apuvälineet. Oppilaat opiskelevat henkilökohtaisten päivä- ja viikko-ohjelmien mukaisesti. Opetuksen tavoitteena on oppilaiden osallisuuden vahvistaminen.

Menolippu

Menolippu –toimintamalli tarjoaa peruskoulun loppuun suorittamisen mahdollisuuden niille oppivelvollisuusiän ylittäneille vantaalaisille nuorille, joiden peruskoulu on jäänyt kesken. Menolippu –toimintaa toteutetaan Vantaan nuorten työpajalla. Opiskelijoita otetaan aloittamaan opintoja ympäri vuoden. Menolipussa opiskelijalle laaditaan henkilökohtainen etenemissuunnitelma ja tarjotaan tukea omaan elämäntilanteeseen. Nuorelta saattaa puuttua vain muutama suoritus tai muutaman vuoden suoritukset peruskoulun päättötodistuksen saamiseksi. Opiskeluaika määräytyy yksilöllisesti ja siihen vaikuttavat myös opiskelijan terveydellinen, taloudellinen ja sosiaalinen tilanne. Menolipussa nuorten kanssa työskentelee erityisopettaja ja kaksi ohjaajaa. Lisäksi nuorille tarjotaan psykososiaalista ja terveydenhoidollista tukea yksilöllisten tarpeiden mukaan. Opiskelijat ohjautuvat Menolippuun usein TE-toimiston tai etsivän nuorisotyön kautta taikka omatoimisesti.

Menolipussa noudatetaan Vantaan nuorten tai aikuisten perusopetuksen opetussuunnitelmaa opiskelijan yksilöllinen tarve ja ikä huomioiden.

Menolipun toiminnan ja opetuksen järjestämisestä on laadittu erillinen kuvaus, joka löytyy Vantaan ammattiopisto Varian internet –sivuilta.

7.4.3 Pidennetty oppivelvollisuus

Pidennetyn oppivelvollisuuden piiriin kuuluvat vaikeasti vammaiset lapset. Myös vaikea sairaus voi olla syynä pidennettyyn oppivelvollisuuteen. Pidennetty oppivelvollisuus tarkoittaa oppivelvollisuuden alkamista vuotta säädettyä aiemmin. Oppivelvollisuus ei pidenny perusopetuksen keskeltä tai lopusta. Päätös pidennetystä oppivelvollisuudesta tehdään pääsääntöisesti ennen esiopetuksen alkamista. Lisäksi oppilaalle tehdään erityisen tuen päätös. Pidennetyn oppivelvollisuuden päätöksen tekeminen harkitaan aina tapauskohtaisesti.

Pidennettyä oppivelvollisuutta harkittaessa toimitetaan asiantuntijalausunto perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen vastuuhenkilöille arvioitavaksi. Arvion jälkeen päiväkotien esimiehet kuulevat lasta ja huoltajaa pidennettyyn oppivelvollisuuteen ja erityiseen tukeen liittyen. Asiasta tekee päätöksen perusopetuksen aluepäällikkö. Esiopetuksen järjestämisestä vastaa varhaiskasvatus.

Pidennetyn oppivelvollisuuden oppilaille tehdään päiväkodissa ennen koulunaloitusta pedagoginen selvitys, jonka laatii esiopetuksen opettaja. Pedagoginen selvitys tarvitaan perusopetuksessa oppilaan erityisen tuen päätöstä varten. Opetus järjestetään oppilaan yksilöllisten tarpeiden mukaan joko oppiaineittain tai toiminta-alueittain (luku 7.4.4). Oppilasta ja huoltajaa kuullaan opetusjärjestelyistä. Pidennetyn oppivelvollisuuden oppilaiden tuen tarve tulee tarkistaa säädetyissä kohdissa ja aina kun tapahtuu jokin olennainen muutos tuen tarpeessa tai opetuksen järjestämisessä. Tällöin arvioidaan myös pidennetyn oppivelvollisuuden jatkotarve.

7.4.4 Toiminta-alueittain järjestettävä opetus

Opetus järjestetään toiminta-alueittain, kun se on oppilaan kannalta tarkoituksenmukaista. Toiminta-alueittain tapahtuvasta opetuksesta tehdään pedagogiseen selvitykseen ja asiantuntijalausuntoon pohjautuva hallintopäätös. Toiminta-alueittain annettavan opetuksen tavoitteena on antaa oppilaalle jatko-opinnoissa ja itsenäisessä elämässä tarvittavia tietoja ja taitoja. Oppilaan vahvuudet huomioidaan tavoitteita ja sisältöjä suunniteltaessa. Tärkeää on luoda oppilaille turvallinen ja oppilaskohtaisesti optimaalinen oppimisympäristö. Toiminta-alueet ovat oppilaan elämässä tiiviisti limittäisiä osa-alueita. Yhden osa-alueen harjoittamisella on siirtovaikutusta aina useampaan muuhun osa-alueeseen.

7.5 Perusopetuslaissa säädetyt tukimuodot

7.5.1 Tukiopetus

Tukiopetusta voidaan antaa oppimisen, kasvun ja koulunkäynnin edistämiseen tuen kaikilla tasoilla. Tehostetun tuen oppilaiden osalta tukiopetus kirjataan oppimissuunnitelmaan ja erityisen tuen oppilaiden osalta HOJKS:aan. Tukiopetus tulee aloittaa mahdollisimman pian tarpeen havaitsemisen jälkeen tai jo tuen tarvetta ennakoiden vaikeuksien ehkäisemiseksi. Oppilasta opettavat opettajat arvioivat tukiopetuksen tarpeen, mutta myös oppilas ja hänen huoltajansa voivat tehdä aloitteen tukiopetuksesta. Oppilas voi tarvita tukiopetusta esimerkiksi oppiainesisältöjen omaksumiseen, oppimaan oppimisen ja työskentelytaitojen edistämiseen tai sosio-emotionaalisten taitojen hallintaan. Tukiopetusta voidaan tarvittaessa antaa myös oppilaan omalla äidinkielellä.

Tukiopetusta annetaan joko oppilaan koulupäivän aikana tai oppituntien ulkopuolella samanaikaisopetuksena oppilaan omassa opetusryhmässä, pienryhmässä, täysin yksilöllisesti tai erilaisia joustavia ryhmittelyjä käyttäen. Tukiopetuksen järjestämisessä käytetään monipuolisia ja oppilasta motivoivia menetelmiä ja materiaaleja, joiden avulla voidaan löytää uusia tapoja lähestyä opittavaa asiaa. Huoltajille tiedotetaan tukiopetuksen järjestämisestä koulun lukuvuosisuunnitelmassa, vanhempainilloissa sekä koulun tiedotteissa ja viesteissä.

7.5.2 Osa-aikainen erityisopetus

Osa-aikainen erityisopetus on oppilaan kasvua, kehitystä ja oppimista tukevaa työtä, johon jokaisella oppilaalla on tuen tasosta riippumatta oikeus sitä tarvitessaan. Pyrkimyksenä on vaikuttaa myönteisesti oppilaan opiskelutottumuksiin, työskentelytapoihin ja koulumotivaatioon. Suunnittelun ja järjestelyjen lähtökohtana ovat oppilaiden yksilölliset tarpeet. Osa-aikainen erityisopetus on joko ennaltaehkäisevää tai jo ilmenneitä vaikeuksia kuntouttavaa. Opetus voi kohdentua kielellisten ja matemaattisten taitojen tukemiseen, sosioemotionaalisten taitojen tai toiminnanohjaus- ja opiskelutaitojen kehittämiseen. Erityisopettaja kartoittaa yhdessä luokanopettajien tai aineenopettajien kanssa, ketkä tarvitsevat osa-aikaista erityisopetusta. Osa-aikainen erityisopetus suunnitellaan ja oppilaan oppimista arvioidaan opettajien yhteistyönä. Opetuksen järjestämisen suunnittelussa tehdään tarvittaessa yhteistyötä myös monialaisen asiantuntijaryhmän kanssa.

Osa-aikaista erityisopetusta järjestetään muun opetuksen yhteydessä samanaikaisopetuksena, palkeissa pienryhmässä tai erityisestä syystä yksilöopetuksena. Lisäksi erityisopettaja konsultoi muita koulun opettajia tuen järjestämiseen liittyvissä kysymyksissä. Osa-aikaisen erityisopetuksen käyttäminen tukimuotona kirjataan tehostetun tuen oppilaiden osalta oppimissuunnitelmaan ja erityisen tuen oppilaiden osalta HOJKS:an. Osa-aikaisen erityisopetuksen toteuttamistavoista tiedotetaan oppilasta ja huoltajia. Resurssin kohdentumista tarkoituksenmukaisesti tarkastellaan koulun sisällä säännöllisesti ja muutoksia tehdään tarpeen mukaan joustavasti.

7.5.3 Opetukseen osallistumisen edellyttämät palvelut ja apuvälineet

Avustaja- ja tulkitsemispalvelut

Koulut saavat resurssin avustajapalveluiden järjestämiseen. Rehtori päättää avustajapalveluiden kohdentumisesta koulun sisällä konsultoituaan opetus- ja oppilashuollon henkilöstöä. Palvelun kohdentumista tarkoituksenmukaisesti tarkastellaan koulussa säännöllisesti ja oppilaiden tuen tarpeen muuttuessa tarvittavia muutoksia tehdään lukuvuoden mittaan joustavasti. Avustajapalveluiden tarvetta arvioitaessa otetaan huomioon oppilaan oppimisen, kasvun ja koulunkäynnin tukitoimien kokonaisuus. Oppilaalle turvataan hänen tarvitsemansa tulkitsemispalvelut koulupäivän aikana. Tulkitsemispalvelut on mahdollista järjestää avustajapalvelun yhteydessä.

Erityisen tuen oppilaan saamista avustaja- ja tulkitsemispalveluista päätetään oppilaan erityisen tuen päätöksessä, ja palvelun kohdentuminen kirjataan oppilaan HOJKS:an. Oppilaita ja huoltajia informoidaan avustajapalveluista koulun lukuvuosisuunnitelmassa ja oppilaan pedagogisia asiakirjoja yhteistyössä kodin kanssa laadittaessa.

Apuvälineet

Oppilas on oikeutettu saamaan opetukseen osallistumisen kannalta välttämättömät apuvälineet. Apuvälineiden tarve voi liittyä näkemiseen, kuulemiseen, liikkumiseen tai oppimisen erityistarpeisiin. Apuvälineitä käytetään suunnitelmallisesti ja niiden käyttö ja hyödyllisyys arvioidaan oppilaan pedagogisissa asiakirjoissa. Tarvittavat apuvälineet hankitaan joko koulun toimesta tai erillisellä hakemuksella keskitetysti sivistysvirastosta.

Koulukohtaiset täsmennykset

Vantaalla on kaupunkitasoisen opetussuunnitelman lisäksi kirjattu koulukohtaisiin opetussuunnitelmiin tähän lukuun liittyvät seuraavat asiat:

  • Oppimisen ja koulunkäynnin tuen käytännön järjestämiseen liittyvät keskeiset paikalliset linjaukset
  • Miten koulun tasolla näkyy ennaltaehkäisevän työn ja varhaisen puuttumisen toimintamallit sekä toiminta kaikissa nivelvaiheissa?
  • Miten koulun tasolla näkyy kotien kanssa tehtävän yhteistyön keskeiset toimintaperiaatteet oppimisen ja koulunkäynnin tuen kysymyksissä?

Yleinen tuki

Koulun tehtävänä on kuvata:

  • Yleisen tuen käytännön järjestäminen
  • Yhteistyö, vastuut ja työnjako eri toimijoiden kesken
  • Yhteistyö oppilaan ja huoltajan kanssa

Tehostettu tuki

Koulun tehtävänä on kuvata:

  • Tehostetun tuen käytännön järjestäminen
  • Toimintatavat oppilaan tehostetun tuen aloittamisessa, toteuttamisessa ja päättämisessä
  • Oppimisssuunnitelman laadintaan, arviointiin ja tarkistamiseen liittyvät käytänteet
  • Yhteistyö, vastuut ja työnjako eri toimijoiden kesken pedagogisen arvion ja oppimissuunnitelman laadinnassa, tehostetun tuen järjestämisessä sekä tuen vaikutusten seurannassa ja arvioinnissa
  • Menettelytavat ja yhteistyö oppilaan ja huoltajan kanssa pedagogisen arvion ja oppimissuunnitelman laadinnassa, tehostetun tuen järjestämisessä sekä tuen vaikutusten seurannassa ja arvioinnissa

Erityinen tuki

Koulun tehtävänä on kuvata:

  • Erityisen tuen käytännön järjestäminen
  • Toimintatavat, kun erityinen tuki päätetään lopettaa ja tuki jatkuu tehostettuna tukena
  • HOJKSin laadintaan, arviointiin ja tarkistamiseen liittyvät käytänteet
  • Yhteistyö, vastuut ja työnjako eri toimijoiden kesken pedagogisen selvityksen ja HOJKSin laadinnassa, erityisen tuen järjestämisessä sekä tuen vaikutusten seurannassa ja arvioinnissa
  • Menettelytavat mahdollisten asiantuntijalausuntojen käytössä
  • Menettelytavat ja yhteistyö oppilaan ja huoltajan kanssa pedagogisen selvityksen ja HOJKSin laadinnassa, erityisen tuen järjestämisessä sekä tuen vaikutusten seurannassa ja arvioinnissa
  • Oppimäärän yksilöllistämiseen liittyvät toimintatavat osana pedagogisen selvityksen laadintaa, erityisen tuen päätöstä ja HOJKSin laatimista.
  • Perusopetuslaissa säädetyt tukimuodot

Koulun tehtävänä on kuvata:

  • Käytännön järjestäminen
  • Yhteistyö, vastuut ja työnjako eri toimijoiden kesken
  • Oppilaalle ja huoltajille tiedottamiseen ja oppilaan ja huoltajan kanssa tehtävään yhteistyöhön liittyvät toimintatavat


7.6 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki

Viertolan koulun toimintakulttuuri perustuu kaupunkimme arvoihin; hyvinvointi, oppimisen ilo ja toisten kunnioittaminen. Nämä toteutuvat arjessamme henkilöstön hyvien vuorovaikutustaitojen, perustehtävän normien tuntemisen, yhteiskunnan monimuotoisuuden ymmärtämisen sekä positiivisen asenteen vahvistamisen avulla. Arvot näkyvät johtamisessa käytännön tekoina oppimisen edellytyksistä huolehtimisessa ja henkilöstön hyvinvoinnin tukemisessa. Johtajuus on jaettua ja osallistavaa kaikilla tasoilla koulun rakenteissa.


Hyvinvointiin tähtäävä ennaltaehkäisevä työ

Rehtorin ja apulaisrehtorin työn tukena koulussamme toimii johtoryhmä, jonka jäsenet ovat koulun opettajia. Johtoryhmän tehtävänä on tuoda opettajien arjen näkökulma johtamiseen ja vastata omalta osaltaan koulun johtamistyöstä arjessa. Opettajat osallistuvat seuraavan lukuvuoden suunnitteluun johtoryhmän laatiman vuosikellon avulla. Osallistamalla opettajat oman työnsä suunnitteluun, johtoryhmä tukee työyhteisön motivaatiota ja työssä jaksamista. Osallistamisen menetelmät ovat vuorovaikutteisia ja toiminnallisia, jotta jokaisen on mahdollista vaikuttaa.

Koulussa toimii yhteisöllinen hyvinvointiryhmä, YHR, jonka jäseniä ovat rehtori ja apulaisrehtori, erityisopettajat, terveydenhoitaja, koulukuraattorit ja koulupsykologit. Se tapaa opettajat luokkatasotiimeinä, tiimit voivat valita itse keskusteluaiheet tapaamiseen. Luokissa tehdään ilmapiirikysely ennen tiimitapaamista. Opettajien osallisuutta vahvistetaan YHR-työn suunnittelussa, tiimeiltä pyydetään toiveita ja ajatuksia yhteisöllisestä työstä.

Ilmapiirikyselyn tavoitteena on saada tietoa luokan vuorovaikutussuhteista. Mikäli ilmapiirikyselystä nousee huolta herättäviä asioita, YHR:n jäsenet suunnittelevat yhteistyössä opettajan kanssa toiminnallisia keinoja luokan ilmapiirin ja vuorovaikutustaitojen parantamiseksi. Sopivia toimintamalleja antavat esim. Hyvää mieltä yhdessä -aineisto, KiVa-koulu, Lions Quest, Forum-teatteri.

Viertolan koulussa jokaisella opettajalla on vastuu oppilaan kasvun ohjaamisessa. Oppilaanohjauksen tehtävänä on tukea oppilaan edellytyksiä hyvään oppimiseen ja oppijana kehittymiseen. Ohjauksella tuemme oppilaan kasvua oman toiminnan säätelyyn, vahvistamme osallisuutta, kannustamme vastuunottoon ja rakentavaan toimintaan yhteisössä. Tavoitteena on auttaa oppilasta ymmärtämään oppimistaan, harjaantumaan opiskelun taidoissaan, arvioimaan omaa toimintaansa sekä löytämään keinoja selviytyä oppimisessaan. Yläkoulun luokillamme opinto-ohjaus on tärkeä osa ohjaustyötä, siinäkin erityisluokanopettajien oppilaantuntemuksella on suuri merkitys. Opintojen ohjausta toteutetaan yläluokilla valtakunnallisesti sovitun tuntijaon mukaan. Lisäksi oppilaiden on mahdollista saada henkilökohtaista ohjausta.

Luokanopettajat, YHR ja oppilaskunnasta vastaavat opettajat edistävät oppilaiden osallisuutta, tavoitteena saada kaikkien koulun oppilaiden ääni kuuluviin kaikissa koulun arkeen liittyvissä asioissa. Oppilaiden osallistamisen avulla vahvistamme oppilaan aktiivista toimijuutta ja tuemme vaikutusmahdollisuuksien oppimista ja aktiiviseksi kansalaiseksi kasvamista.

Koulussamme on kaikille yhteiset järjestyssäännöt. Kaikki kouluyhteisön jäsenet osallistuvat järjestyssääntöjen laatimiseen ja sitoutuvat niiden noudattamiseen. Yhteiset säännöt luovat perustan hyvään ja turvalliseen koulupäivään.


Nivelvaiheen yhteistyö Viertolan koulussa

Oppilaan aloittaessa koulunsa teemme yhteistyötä alueen esikouluryhmien kanssa hyvän tiedonsiirron turvaamiseksi. Uusille oppilaille ja huoltajille järjestetään tutustumispäivä. Erityistä tukea tarvitsevien koulutulokkaiden huoltajat tavataan tarvittaessa henkilökohtaisesti.

Yläkouluun siirryttäessä nivelvaihe tehdään yhteistyössä alueemme yläkoulujen kanssa. Keväällä huhti-toukokuussa pidämme tiedonsiirtopalaverit oppilaista. Erityisen tuen oppilaille laaditaan pedagogiset selvitykset tammikuun loppuun mennessä.


Valmistavasta opetuksesta siirtyminen

Koulumme valmistavan opetuksen oppilaat ovat pääsääntöisesti Viertolan koulun oppilasalueelta. Jokaiselle oppilaalle on sovittu opetusryhmä, johon hän siirtyy valmistavan opetuksen jälkeen. Oppilaat aloittavat tutustumisen omaan tulevaan luokkaansa heti, kun heillä on siihen alustavia valmiuksia. Kun taidot vahvistuvat, integraation määrää lisätään kunnes he ovat valmiita siirtymään omaan ryhmäänsä pysyvästi. Valmistavan luokan opettaja, suomi toisena kielenä opettaja ja vastaanottavat opettajat tekevät tiivistä yhteistyötä siirtoprosessin aikana. Kaupungin muista valmistavan opetuksen ryhmistä tulevien oppilaiden kohdalla järjestetään tutustumiskäyntejä ja -jaksoja ennen lopullista siirtymistä.


Polikliinisen opetuksen oppilaiden nivellys

Oppilaaksioton jälkeen oppilaalle suunnitellaan yksilöllinen nivellys Viertolan kouluun yhteistyössä lähettävän koulun ja huoltajien kanssa. Mikäli oppilas kykenee palaamaan omaan lähikouluunsa, käynnistetään nivellyksen suunnittelu hyvissä ajoin. Koordinattorit ovat nivellyksessä mukana. Oppilaat tulevat kaikkialta Vantaan alueelta ja yhteistyö räätälöidään vastaamaan oppilaan kuntoa ja tarpeita.


Vammaisopetuksen yhteistyöverkosto

Oppilaat ohjautuvat Viertolan vammaisopetuksen luokille koordinattoreiden kautta useimmiten joko kouluuntulo- tai yläkouluun siirtymisvaiheessa. Nivellystyö tehdään tiiviissä yhteistyössä lähettävän päiväkodin tai koulun kanssa. Oppilaalle sovitaan tarvittaessa yksilöllinen tutustuminen kouluun.


Yleinen tuki

Yleinen tuki on keino vastata oppilaan tuen tarpeeseen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Sitä annetaan pääasiassa luokan arjessa. Se voi koostua pedagogisista ratkaisuista sekä ohjaus- ja tukitoimista. Yleisen tuen aloittamiseen ei tarvita erityisiä tutkimuksia tai päätöksiä. Yleisen tuen tavoite on tukea oppilaan kykyä työskennellä omassa ryhmässä. On tärkeää tehdä tiivistä yhteistyötä kotien kanssa ja edesauttaa lapsen oppimaan oppimisen taitoja.

Koulun henkilöstö järjestää yleistä tukea yhteistyönä. Yleinen tuki painottuu luokanopettajan antamaan tukeen. Tukiopetusta annetaan yleisen tuen tasolla aina pienelle ryhmälle ja sitä voi antaa kuka tahansa opettaja. Erityisopettajan apu painottuu luokkatyöskentelyyn esisijaisesti palkkituntien aikana ja opettajan konsultaatioon.

Esimerkkejä yleisestä tuesta ovat ennakoiva tukiopetus, tukiopetus, eriyttävät tehtävät, oppituntien palkittaminen, monipuoliset oppimisen apuvälineet ja opetusvälineet, tukisanalistat sekä avustajan tuki ryhmässä.

Mikäli oppilaan tuen tarve on hyvin säännöllistä ja kohdennettua, teemme yleisestä tuesta oppimissuunnitelman yhdessä oppilaan ja hänen huoltajiensa kanssa. Oppimissuunnitelmaan kirjataan yleisessä tuessa käytetyt opetusjärjestelyt, -menetelmät ja tukitoimet. Oppimissuunnitelman sisältö selvennetään oppilaalle tämän ikä ja kehitystaso huomioiden. Mikäli opettaja arvioi, ettei yleisen tuen keinoista ole ollut riittävää apua, hän laatii pedagogisen arvion (erillinen lomake), joka perustuu oppimissuunnitelmaan. Oppimissuunnitelma tulee siis olla tehtynä, jos halutaan, että oppilas siirtyy tehostetun tuen piiriin. Siirtymävaiheessa tehdään tiivistä yhteistyötä huoltajien kanssa. Heidän kanssaan sovitaan, miten tukea arvioidaan. Kun oppilas siirtyy tehostettuun tukeen, asiaa käsittelee myös moniammatillinen ryhmä. Tarvittaessa oppilas voidaan ohjata koulupsykologin tutkimuksiin.


Tehostettu tuki

Mikäli oppilas tarvitsee oppimisessaan tai koulunkäynnissään säännöllistä tukea tai samanaikaisesti useita tukimuotoja, hänelle pitää tehostaa tukitoimia. Tehostetun tuen aloittaminen perustuu oppilaan opettajan/opettajien laatimaan pedagogiseen arvioon, jossa kuvataan oppilaan oppimisen ja koulunkäynnin kokonaistilanne koulun, oppilaan sekä huoltajien näkökulmista. Pedagogisen arvion pohjana on yleisen tuen oppimissuunnitelma.

Tehostettuun tukeen siirtyminen käsitellään pedagogiseen arvioon perustuen moniammatillisesti yhteistyössä oppilashuollon ammattihenkilöiden kanssa. Samoin menetellään, kun palataan tehostetusta tuesta takaisin yleiseen tukeen. Yhteistyö oppilaan ja huoltajien kanssa on tärkeää sekä tarpeiden selvittämisen että tuen suunnittelun ja onnistuneen toteuttamisen kannalta.

Tehostetun tuen oppimissuunnitelma arvioidaan vähintään kerran lukuvuodessa. Oppimissuunnitelmaan kirjataan päivämäärä, jolloin tehostetun tuen tarvetta arvioidaan uudelleen. Oppilaan tehostetun tuen toteuttamisesta laaditaan oppimissuunnitelma, jossa kuvataan, millaista tukea oppilas saa ja miten sitä toteutetaan. Oma opettaja ja erityisopettaja voivat antaa tehostettua tukea, joten yhteissuunnittelu on tärkeää. Tuen menetelmät ovat samoja kuin yleisessä tuessa, mutta ne painottuvat yksilöllisempään suuntaan oppilaan tarpeisiin pohjautuen. Esimerkkejä tehostetusta tuesta ovat mm. osa-aikainen pienryhmäopetus laaja-alaisen erityisopettajan kanssa, opintojen yksilöllinen ohjaus sekä eriyttävät tehtävät.

Tehostetussa tuessa oppilaan oppimissuunnitelmassa voidaan määritellä opiskelun erityiset painoalueet yhdessä tai useammassa oppiaineessa, elleivät tavanomaiset perusopetuksen tukimuodot riitä. Tavoitteena on auttaa oppilasta saavuttamaan opinnoissa etenemisen kannalta oppiaineen keskeiset sisällöt ja samalla vahvistaa oppimaan oppimisen taitoja. Erityiset painoalueet muodostetaan oppilaan oman vuosiluokan kaikkein keskeisimmistä sisällöistä.

Tehostettua tukea toteutetaan riittävän pitkään, jotta oppilaalle annettujen tukitoimien vaikuttavuutta ja vahvuutta voidaan arvioida. Arvioinnissa otetaan kantaa, miten tukimuodot ovat toimineet oppilaan arjessa ja millainen on oppilaan tuen tarve jatkossa. Oppilas voi siirtyä takaisin yleiseen tukeen, jatkaa tehostetussa tuessa samoilla tai muunnelluilla tukitoimilla, tai siirtyä erityiseen tukeen.

Mikäli oppilaan tuen tarve lisääntyy, moniammatillinen ryhmä suunnittelee luokanopettajan johdolla uusia tapoja toteuttaa tukea tai tarvittaessa käynnistää erityisen tuen prosessin.


Erityinen tuki

Viertolan koulussa erityistä tukea annamme oppilaalle, joka tarvitsee tehostettua tukea intensiivisempää ja pitkäkestoisempaa tukea. Teemme oppilaalle pedagogisen selvityksen, jonka käsittelemme moniammatillisessa ryhmässä. Kuulemme huoltajaa kirjallisesti ja täydennämme selvitystä tarvittaessa asiantuntijalausunnoin. Näiden pohjalta aluepäällikkö tekee oppilaalle erityisen tuen päätöksen.

Laadimme oppilaalle henkilökohtaisen tuen järjestämistä koskevan suunnitelman (HOJKS), jonka mukaisesti annamme hänelle erityisopetusta. Annamme erityistä tukea erilaisin joustavin järjestelyin, kuten samanaikaisopetuksena, integraatioryhmissä ja osittain tai kokoaikaisesti luokkamuotoisena. Laadimme HOJKSin yhdessä oppilaan ja huoltajan sekä tarvittaessa muiden asiantuntijoiden kanssa kahden kuukauden kuluessa siitä, kun erityisen tuen päätös on tehty sekä lukuvuosittain syyslukukaudella. Päivitämme sekä arvioimme sitä aina tarvittaessa tai vähintään kerran kevätlukukauden aikana.

Käytämme tarvittaessa monimuotoisesti joustavia opetusjärjestelyjä (esim. lyhennetty koulupäivä), joihin haemme esityksen perusteella erillisen päätöksen. Järjestämme oppilaalle erityistä tukea joko yleisen tai pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä. Oppilas opiskelee joko oppiaineittain tai toiminta-alueittain. Mikäli oppilas opiskelee oppiaineittain, hän opiskelee eri oppiaineissa joko yleisen tai yksilöllistetyn oppimäärän mukaisesti. Ennen oppiaineen yksilöllistämistä tuemme oppilasta käyttämällä erityisiä painoalueita. Oppiaineen oppimäärän voidaan yksilöllistää, mikäli oppilas ei tuesta huolimatta suoriudu ydinsisältöihin liittymistä tavoitteista hyväksytysti. Yksilöllistämisen tarpeen perustelemme pedagogisessa selvityksessä jokaisen oppiaineen osalta erikseen. Pedagogisen selvityksen perusteella haemme uutta erityisen tuen päätöstä.

Järjestämme oppilaalle erityistä tukea ensisijaisesti oppilaan lähikoulussa. Haemme tarvittaessa oppilaalle paikkaa kaupunkitasoisesta erityisryhmästä (etappi-, paja-, poli- tai vammaisopetus). Viertolan koulussa tarjoamme erityistä tukea alueellisesti vammaisopetuksen- sekä kaupunkitasoisesti poliopetuksen ryhmissä.

Mikäli oppilas ei enää tarvitse erityistä tukea tai oppiaineen yksilöllistämistä, aloitamme näiden päättämiseen liittyvän prosessin. Laadimme oppilaalle pedagogisen selvityksen, kuulemme huoltajaa kirjallisesti ja käsittelemme paluun tehostetun tukeen tai yleisiin oppimäärien opiskeluun moniammatillisessa ryhmässä. Päätöksen erityisen tuen päättymisestä sekä oppiaineen yksilöllistämisen päättymisestä tekee aluepäällikkö.

Kaikissa oppilaan tuen prosesseissamme korostuu oppilaan ja huoltajan ensisijaisuus. Kun opettajalla tai muulla koulun aikuisella herää huoli lapsen hyvinvoinnista, hän pohtii ensin, minkä asteinen huoli on ja tekee tilanteesta oman arvionsa. Opettaja keskustelee lapsen kanssa ja ottaa puhelimitse yhteyden huoltajaan. Opettajille on jaettu konkreettiset ohjeet huolen puheeksi ottamisesta ja yhteydenpidosta kotiin. Mikäli koetaan tarpeellisena, että oppilashuollon työntekijä/työntekijöitä otetaan mukaan, pyydetään huoltajalta suostumus tähän. Perustetaan monialainen asiantuntijaryhmä, joka kootaan yhdessä lapsen ja huoltajan kanssa. Ryhmään voidaan kutsua myös muita lapsen asioissa mukana olevia tahoja. Ryhmässä päätetään, kuka on vastuuhenkilö lapsen asioissa. Vastuuhenkilö laatii monialaisen asiantuntijaryhmän kokoontumisesta oppilashuollon kertomuksen.

Kun opettajalla herää huoli oppilaan oppimisesta, hän keskustelee lapsen kanssa ja ottaa yhteyden huoltajaan. Mikäli on tarpeen tehdä oppimissuunnitelma, pedagoginen arvio tai pedagoginen selvitys, kokoamme yhdessä huoltajan kanssa pedagogisen asiantuntijaryhmän, jossa suunnittelemme yhdessä oppilaan tuen ja laadimme suunnitelmasta asiakirjan.


8 Oppilashuolto

Vantaalla kaikki koulussa työskentelevät aikuiset huolehtivat oppilaiden hyvinvoinnista ja oppimisesta yhteistyössä huoltajien kanssa. Oppilaan kouluhyvinvointiin vaikuttavat kouluympäristön turvallisuus ja terveys sekä riittävä oppimisen ja koulunkäynnin tuki. Hyvinvointityö on oppilaan kohtaamista, kannustamista, auttamista sekä oppilaan osallisuuden vahvistamista.

Oppilashuoltotyö on oppilaan ja koko kouluyhteisön tukemista. Oppilaalla on oikeus oppilashuoltoon esiopetuksessa, perusopetuksessa sekä myös toisella asteella. Tavoitteena on toimia ennaltaehkäisevästi ja puuttua varhain mahdollisiin koulunkäynnin vaikeuksiin.

Aktiiviseksi kansalaiseksi kasvamista voidaan tukea kokemuksella vaikuttamisesta ja siitä, että omilla mielipiteillä on merkitystä. Lasten ja nuorten pitää saada tulla kuulluiksi ja heille on annettava aito mahdollisuus vaikuttaa. Oppilaan tulee saada osallistua häntä itseään koskevien asioiden käsittelyyn ikätasonsa ja edellytystensä mukaan. Näin hän pääsee vaikuttamaan omiin asioihinsa ja tietää, mitä yhteisesti on sovittu ja päätetty.

Vantaalla oppilashuoltoa toteutetaan lähtökohtaisesti yhteistyössä huoltajien kanssa. Tärkeää on luoda kodin ja koulun välille hyvä ja luottamuksellinen yhteistyö, joka edesauttaa oppilaan hyvinvointia ja arjen sujumista sekä koulussa että kotona. Koulun tehtävänä on huolehtia siitä, että oppilaat, huoltajat, koulun henkilöstö ja muut yhteistyötahot saavat tarvitsemansa tiedon oppilashuollon palveluista ja toiminnasta. Koulun oppilailla tulee olla riittävä tieto siitä, mitä oppilashuolto on, mitä oppilashuollon palveluita oppilailla on käytössä ja miten palveluihin halutessaan pääsee.

8.1 Monialainen oppilashuollon yhteistyö

Vantaan perusopetuksessa oppilashuollon ohjausryhmänä toimii kaupunkitasoisesti nimetty oppilashuollon koordinaatiotyöryhmä. Tämä ohjausryhmä vastaa oppilashuollon yleisestä suunnittelusta, kehittämisestä, ohjauksesta ja arvioinnista Vantaalla.

Vantaalla oppilashuoltoa toteutetaan yhteistyössä sosiaali- ja terveystoimen sekä muiden hoitavien ja kuntouttavien tahojen kanssa. Oppilashuoltoon osallistuvat soveltuvin osin myös muut yhteistyötahot.

Oppilashuollon toteuttaminen kuuluu kaikille kouluyhteisössä työskenteleville aikuisille ja oppilashuoltotyöstä vastaaville viranomaisille.

Iltapäivätoiminta ja koulun kerhotoiminta tukevat lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia ja koulunkäyntiä. Aamu- ja iltapäivätoiminnan henkilöstö voi osallistua tarpeen mukaan lasta koskeviin koulun neuvotteluihin huoltajien luvalla.

Kuva 1, oppilashuolto.JPG

8.2 Yhteisöllinen oppilashuolto

Vantaalla koulukohtainen oppilashuoltoryhmä on nimeltään yhteisöllinen hyvinvointiryhmä (YHR).

Vantaalaisen koulun yhteisöllisen hyvinvointiryhmän peruskokoonpano on:

  • rehtori/apulaisrehtori
  • koulupsykologi
  • koulukuraattori
  • kouluterveydenhoitaja
  • erityisopettaja
  • oppilaanohjaaja (7.-9.-vuosiluokilla)

Näiden em. henkilöiden lisäksi yhteisöllisen hyvinvointiryhmän toimintaan kutsutaan mukaan oppilaiden, huoltajien, koulun henkilökunnan ja yhteistyötahojen edustajia asian ja toiminnan kannalta mielekkäällä tavalla ja aikataululla.

Opettaja osallistuu yhteisöllisen hyvinvointiryhmän kokoukseen silloin kun hänen luokkansa asiaa käsitellään yleisellä tasolla. Luokan tilannetta voidaan käsitellä esim. ilmapiirin tai kiusaamisen näkökulmasta niin, että yksittäisten oppilaiden asiat ja nimet eivät nouse esille. Mikäli ko. luokassa työskentelee koulukäyntiavustaja/ oppilashoitaja, myös hän voi olla mukana yhteisöllisen hyvinvointiryhmän kokouksessa.

Rehtori johtaa koulunsa oppilashuoltoa ja yhteisöllistä hyvinvointiryhmää.

Yhteisöllisen hyvinvointiryhmän keskeisiä tehtäviä ovat:

  • koulukohtaisen oppilashuoltosuunnitelman laadinta
  • yhteisöllisen hyvinvointityön kehittäminen ja koordinointi
  • oppilaiden ja huoltajien osallistumisen mahdollistaminen koulukohtaisen oppilashuoltosuunnitelman laadintaan ja oppilashuolto- ja hyvinvointityöhön yleensä
  • yhteistyön koordinointi koulun ulkopuolisten tahojen kanssa
  • oppimisympäristön kehittäminen
  • koulun lukuvuosisuunnitelman valmistelu oppilashuollon osalta
  • kodin ja koulun välisen oppilashuollollisen yhteistyön kehittäminen ja seuranta
  • lakisääteisten hyvinvointiin liittyvien muiden mahdollisten suunnitelmien laadinta


Vantaalla yhteisöllisessä hyvinvointiryhmässä ei käsitellä yksittäisten oppilaiden asioita tunnisteellisesti, vaan siellä voidaan käsitellä esim. kouluterveyskyselyn tuloksia, oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistamista tai luokan ilmapiiriasioita. Oppilaita on hyvä kuulla esim. kyselyllä tietyistä teemoista kuten kiusaaminen ja tulosten perusteella koulussa suunnitellaan miten kiusaamista ehkäistään ja siihen puututaan.

Perusopetuksen oppilashuollon käsikirjassa on esimerkkejä yhteisöllisestä hyvinvointityöstä.


Oppilashuollon arviointi koulun tasolla

Vantaalla oppilashuoltoa arvioidaan koulussa seuraavasti:

  • yhteisöllinen hyvinvointiryhmä (YHR) suunnittelee omaa toimintaansa vähintään kerran lukuvuodessa
  • yhteisöllinen hyvinvointiryhmä (YHR) arvioi omaa toimintaansa vähintään kerran lukuvuodessa
  • koulun henkilökunta arvioi koulunsa oppilashuollon toteutumista säännöllisesti vähintään kerran lukuvuodessa
  • koulut osallistuvat arviointeihin, jotka tehdään koulutuksen järjestäjän (Vantaan kaupunki) tai muun sellaisen tahon toimesta, jolla on lakisääteinen oikeus arvioinnin toteuttamiseen.


Yhteistyö oppilaan ohjauksessa sekä jatko-opintojen suunnittelussa

Oppilashuollon näkökulmasta oppilaan ohjauksen tavoitteena on, että oppilaat saavat tarvitsemansa tuen ja ohjauksen opintojen eri vaiheissa.

Oppilashuolto tukee yhteisöllisesti oppilaiden opintojen edistymistä koko koulun tasolla ja miettii tarvittavia resursseja erityisesti ennaltaehkäisyn ja oppilaitosyhteisön hyvinvoinnin kannalta.

Yksittäisen oppilaan kohdalla monialainen asiantuntijaryhmä tukee tarvittaessa oppilasta koulunkäynnissä ja opintoja koskevissa valinnoissa ja tulevaisuuden suunnittelussa. Perusopetuksesta jatko-opintoihin siirtymisen asioita voidaan pohtia myös konsultatiivisesti opetushenkilökunnan ja oppilashuollon henkilökunnan kanssa niiltä osin kuin se on opetuksen järjestämisen kannalta välttämätöntä.

Yhteishaun tulosten julkaisemisen jälkeen oppilaanohjaaja ottaa yhteyttä nuoreen, joka ei ole saanut opiskelupaikkaa. Nuoren tuen tarpeesta riippuen nuoren yhteyshenkilöksi on voitu sopia myös koulun oppilashuollon muu asiantuntijajäsen. Ilman opiskelupaikkaa jäänyt nuori ohjataan hakemaan lisäopetukseen, ammattistarteille taikka ammatillisiin opintoihin valmistaviin ryhmiin, yhteishaussa vapaiksi jääneisiin paikkoihin tai hänet ohjataan muuhun tuen tarpeen mukaisiin palveluihin.


Koulutukselliset siirtymävaiheet

Kun oppilas siirtyy esiopetuksesta kouluun, perusopetuksen sisällä koulusta kouluun tai perusopetuksesta toiselle asteelle tuetaan hänen siirtymävaihettaan turvallisuuden tunteen ja oppilashuollollisen jatkuvuuden varmistamiseksi. Siirtymävaiheissa on turvattava, että tieto oppilaan tarvitsemasta tuesta siirtyy uuteen kouluun. Näin oppilaan tarvitsemaa tukea voidaan suunnitella ja toteuttaa heti myös hänen uudessa koulussa. Siirtymävaiheissa on tarkoituksenmukaista välittää tietoa myös oppilaan vahvuuksista.

Vantaalla on käytössä yhtenäiset siirtymävaiheen mallit, joista on laadittu erilliset asiakirjat ja ohjeistukset. Tiedonsiirto tapahtuu yhteistyössä oppilaan ja huoltajien kanssa. Tiedonsiirrossa saatua tietoa koulut voivat käyttää tarvittaessa esim. ryhmien muodostamiseen, oppilaan tukitoimien suunnitteluun ja oikeaan kohdentamiseen sekä muiden oppilashuollollisten palvelujen järjestämiseen.


Yhteistyö ja käytänteet kouluympäristön terveellisyyden ja turvallisuuden sekä kouluyhteisön hyvinvoinnin tarkastuksissa

Oppilaan terveyden edistämiseksi kouluyhteisön ja opiskeluympäristön terveellisyys ja turvallisuus tarkastetaan säännöllisesti ja Vantaalla sitä kutsutaan opiskeluympäristön arvioinniksi. Tarkastus tehdään yhteistyössä koulun ja sen oppilaiden, kouluterveydenhuollon, terveystarkastajan, henkilöstön työterveyshuollon, työsuojeluhenkilöstön ja tarvittaessa muiden asiantuntijoiden kanssa. Tarkastuksessa todettujen puutteiden korjaamista on seurattava vuosittain. Tarkemmin tarkastuksista on ohjeistettu koulun hyvinvointikansiossa.


Yhteistyö terveysneuvonnan ja terveystiedon opetuksen välillä

Terveysneuvonta toteutetaan yksilöllisesti, ryhmässä ja yhteisöllisesti. Neuvontatyöhön osallistuvat kouluterveydenhuolto, koulun terveystiedon opettajat ja muut sovitut opettajat ja yhteistyötahot.


Järjestyssäännöt

Koulun järjestyssäännöt tai muut koulussa sovellettavat järjestysmääräykset laaditaan yhdessä oppilaiden kanssa.


Poissaolojen seuraaminen, niistä ilmoittaminen ja niihin puuttuminen

Koulun opettajien tulee seurata säännöllisesti oppilaiden poissaoloja. Kun huoli poissaoloista herää, opettaja ottaa huolen puheeksi oppilaan, hänen huoltajiensa ja oppilashuollon henkilökunnan kanssa mahdollisimman varhain. Yhdessä pohditaan tarvittavia tukitoimenpiteitä ja seurataan niiden vaikutuksia suunnitelmallisesti. Koulu tiedottaa huoltajia siitä, miten koulu ilmoittaa oppilaan poissaoloista huoltajille ja ohjeistaa huoltajia miten heidän tulee ilmoittaa/selvittää lapsensa poissaolot.

Poissaolojen seuraamiseen ja puuttumiseen on lisäohjeistusta Vantaan oppilashuollon käsikirjassa.


Tapaturmien ehkäiseminen sekä ensiavun järjestäminen ja hoitoonohjaus

Koulutapaturmien ehkäisyssä kouluympäristön terveellisyyden ja turvallisuuden huomioiminen on ensisijaista. Tavoitteena on ennakoida ja hallita riskitilanteita. Koulutapaturmia seurataan, arvioidaan ja niistä kertynyttä tietoa hyödynnetään tapaturmien ehkäisyssä. Opettajien, koulun muun henkilöstön ja oppilaiden on oltava selvillä siitä, miten toimitaan tapaturman sattuessa, minne oppilas ohjataan hoitoon ja kenelle tästä on ilmoitettava. Koulutapaturmien ja äkillisesti sairaan oppilaan ensiapu, hoidon tarpeen arvio ja hoitoonohjaus kuuluvat terveydenhoitajalle silloin, kun hänellä on vastaanottopäivä koululla ja vamman tai sairauden laatu vaatii terveydenhoitajan arviota. Jokaisessa koulussa tulee olla tarkoituksenmukainen ensiapuvälineistö ja sen kunnosta ja täydentämisestä huolehtivat koulu- ja terveydenhuoltohenkilöstö yhdessä. Koulun rehtorin tulee varmistaa, että koulun henkilökunnassa on riittävästi ensiaputaitoista henkilökuntaa.


Tupakkatuotteiden, alkoholin ja muiden päihteiden käytön ehkäiseminen ja käyttöön puuttuminen

Koulun aikuisten tulee puuttua koululaisten päihteiden käyttöön ja tehdä asiassa tarvittaessa yhteistyötä oppilashuoltohenkilöstön kanssa. Painopisteenä tulee olla ennalta ehkäisevä työ.

Tupakkatuotteet ja päihteet otetaan puheeksi jo alakoulussa, oppilaiden kehitysasteen mukaisesti. Oppilaiden päihteiden käyttö kartoitetaan 8. luokan laajassa terveystarkastuksessa.

Mikäli alaikäinen oppilas käyttää päihteitä, terveydenhoitaja ja/tai lääkäri puuttuvat alaikäisen päihteiden käyttöön, tekevät tarvittaessa lastensuojeluilmoituksen ja ohjaavat jatkohoitoon.

Vantaan oppilashuollon käsikirjassa on lisäohjeistusta päihteiden käytön ehkäisemiseksi ja käyttöön puuttumiseksi.


Koulukuljetusten odotusaikoja ja turvallisuutta koskevat ohjeet

Turvallinen koulumatka: Oppilaalla on oikeus turvalliseen koulumatkaan. Koulu tukee oppilaan ikäkauden mukaisien valmiuksien kehittymistä, tavoitteena kyky toimia vastuullisesti ja turvallisesti liikenteessä muut liikkujat huomioiden. Lisäksi koulussa käydään läpi keskeiset liikennesäännöt ja koulumatkaan liittyvät erilaiset liikenneympäristöt sekä perustelut esimerkiksi sille, miksi pyörällä kulkevien oppilaiden tulee käyttää pyöräilykypärää.

Koulun tulee ryhtyä suunnitelman mukaisiin toimiin tietoonsa tulleesta koulussa tai koulumatkalla tapahtuneesta häirinnästä, kiusaamisesta tai väkivallasta sekä ilmoittaa niihin syyllistyneen ja niiden kohteena olevan oppilaan huoltajalle.

Koulun liikennejärjestelysuunnitelma: Kouluissa noudatetaan Vantaan kaupungin liikenneturvallisuussuunnitelmaa. Sen mukaan koulujen tulee laatia liikennejärjestelysuunnitelma, jossa kartoitetaan alueen liikennejärjestelyihin liittyvät riskit sekä niiden poistamiseen tähtäävät toimenpideehdotukset. Liikennejärjestelysuunnitelmaan merkitään turvalliset nouto- ja tuontipaikat autolla kuljetettaville oppilaille.

Koulut tiedottavat syyslukukauden alkaessa huoltajille koulun liikennejärjestelyistä, pyöräilyohjeista sekä muista turvalliseen koulumatkaan liittyvistä ohjeista. Koulut tiedottavat liikennejärjestelyistä myös taksiyhtiöille, jotka hoitavat koulukuljetukset.


Suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä


Kiusaamisen, väkivallan ja häirinnän ehkäiseminen ja siihen puuttuminen

Kiusaamisen, väkivallan ja häirinnän ehkäiseminen sekä siihen puuttuminen kuuluu kaikille kouluyhteisössä työskenteleville aikuisille. Jokaisella on oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön, ja siksi jokaisen koulussa työskentelevien aikuisen on sitouduttava kiusaamisen, väkivallan ja häirinnän tunnistamiseen ja niihin puuttumiseen. Tämä edellyttää:

  • yhteisiä keskusteluja, joissa pohditaan koulun tärkeitä arvoja, jaetaan kokemuksia

ja rakennetaan kouluun parhaiten sopivia toimintatapoja

  • huomion kiinnittämistä koulun työskentelyilmapiiriin, kasvatuskulttuuriin ja esim.

toisten hyväksymiseen ja kiusaamiseen liittyviin asenteisiin

  • koulun yhteisöllisyyden tukemista

Jos kiusaamista, väkivaltaa tai häirintää esiintyy, on koulun suhtauduttava tilanteeseen vakavasti ja ryhdyttävä selvittämään asiaa ja puututtava siihen. Tämä tapahtuu joko koulun omin voimin tai koulun ja ulkopuolisten tahojen yhteistoimin tai ilmoittamalla asiasta lastensuojeluviranomaisille tai poliisille. Minkäänlaista kiusaamista, häirintää tai väkivaltaa ei koulussa hyväksytä.

Toimintaohjeet tilanteisiin, joissa epäillään väkivalta- ja seksuaalirikoksen tapahtuneen, löytyvät Vantaan oppilashuollon käsikirjasta.


Kiusaamisen ehkäiseminen ja siihen puuttuminen

Kiusaamista voidaan ennaltaehkäistä keskustelemalla asiasta säännöllisesti oppilaiden kanssa. Myös huoltajien ja eri yhteistyötahojen kanssa on hyvä keskustella asiasta. Sekä oppilaiden että huoltajien on tiedettävä, kehen ottaa yhteyttä kiusaamistilanteissa, ja mitkä ovat koulussa sovitut toimintatavat kiusaamistilanteiden selvittämisessä ja puuttumisessa.


Väkivallan ehkäiseminen ja siihen puuttuminen

Väkivaltatilanteissa koululle ja sen oppilashuollolle ja kriisiryhmälle antavat tukea tarvittaessa myös sivistysviraston turvallisuusasiantuntija ja koulun oma poliisi/lähipoliisi. Vanhempainilloissa on hyvä käsitellä myös väkivaltaan ja aggressiiviseen käyttäytymiseen liittyviä teemoja.


Häirinnän ehkäiseminen ja siihen puuttuminen

Häirintä voi näyttäytyä epäasiallisena kohteluna tai puheena, joka voi sisältää sukupuolisuuteen liittyviä vihjailevia ilmeitä, eleitä tai kaksimielistä puhetta tai ei-toivottuna fyysisenä kosketuksena. Kaikkien koulun aikuisten tulee puuttua häirintään ja häirinnän kokemuksiin kouluyhteisössä. Mikäli tapahtumaa selvitettäessä herää huoli lapsesta, tehdään lastensuojeluilmoitus. Mikäli epäillään, että on tapahtunut rikos, tulee asia saattaa poliisiviranomaisen selvitettäväksi.


Kiusaamisen, väkivallan ja häirinnän käsittely yhteisö-, ryhmä- ja yksilötasolla

Vantaalla yhteisöllinen hyvinvointiryhmä suunnittelee koulussa kiusaamisen, väkivallan ja häirinnän käsittelyn malleja niin yhteisö-, ryhmä- kuin yksilötasolla. Mikäli yksittäinen oppilas tarvitsee tukea ja asian yksilökohtaista käsittelyä, perustetaan hänen asioilleen monialainen asiantuntijaryhmä. Vantaan oppilashuollon käsikirjassa on lisää ohjeistusta asioiden käsittelyyn koulussa.


Yksilöllinen tuki, tarvittava hoito, muut toimenpiteet ja jälkiseuranta sekä teon tekijän että sen kohteena olevan osalta

Kiusaamista, väkivaltaa tai häirintää kokeneen tai niihin osallistuneen oppilaan tukena on ensisijaisesti oma luokanopettaja tai -valvoja. Oppilaiden, huoltajien ja opettajien tukena ovat oppilashuollon asiantuntijat.

Kiusaamiseen puuttumisessa on käytössä erilaisia toimintamalleja. Seuranta on tärkeää kiusaamisen, väkivallan ja häirinnän ennaltaehkäisyssä ja puuttumisessa.


Yhteistyö huoltajien kanssa

Yhteistyössä huoltajien kanssa on tavoitteena luottamuksen ja turvallisuuden tunteen vahvistaminen. Sekä oppilaille että huoltajille korostetaan, että minkäänlaista kiusaamista, häirintää tai väkivaltaa ei koulussa hyväksytä. Huoltajia kannustetaan keskuste-lemaan lasten kanssa kiusaamisesta, häirinnästä ja väkivallasta ja osaltaan kannustaa oppilai ta kertomaan niistä sekä kotona että koulussa jos sellaista on kokenut tai nähnyt.


Yhteistyö tarvittavien viranomaisten kanssa

Koulun yhteistyötahoja kiusaamis-, häirintä- ja väkivalta -asioissa voivat olla esim. sosiaali- ja terveystoimi, lastensuojelu, lähipoliisi, sivistysviraston turvallisuusasiantuntija, nuorisotoimi, mielenterveyspalvelut, perheneuvola ja erilaiset yhdistykset ja järjestöt. Jo kiusaamista ehkäisevässä työssä toimivien yhteistyöverkostojen luominen on erittäin tärkeää.

Vantaan perusopetuksen, poliisin ja lastensuojelun yhteistyöhön on tehty oma erillinen ohjeistus joka on oppilashuollon käsikirjan liitteenä.


Suunnitelmaan perehdyttäminen ja siitä tiedottaminen henkilöstölle, oppilaille, huoltajille ja yhteistyötahoille

Koulu kuvaa, miten se tiedottaa väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä suojaamisen suunnitelmasta oppilaita, huoltajia ja eri yhteistyötahoja. Rehtori vastaa henkilökunnan perehdyttämisestä suunnitelmaan.


Suunnitelman päivittäminen, seuranta ja arviointi

Tämä suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä sisältyy koulun hyvinvointikansioon. Suunnitelma päivitetään vuosittain hyödyntäen seurannasta ja arvioinnista saatuja tietoja. Koulut täydentävät suunnitelmaan oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä konkreettisia kuvauksia siitä, miten koulussa toimitaan ennaltaehkäisyn, puuttumisen ja seurannan näkökulmasta.


Toiminta äkillisissä kriiseissä ja uhka- ja vaaratilanteissa


Kriisitilanteiden ehkäisy, niihin varautuminen ja toimintatavat äkillisissä kriisitilanteissa

Avoin ja luottamuksellinen vuorovaikutus sekä toimiva yhteistyö kouluyhteisössä, kodin ja koulun sekä muidenkin tahojen kanssa ennaltaehkäisee kriisitilanteiden syntymistä. Varautuminen kriisitilanteisiin luo turvallisuutta yhteisöön. Kaikkien koulun tiloissa toimivien tahojen ja henkilöiden tulee olla perehtyneitä koulun kriisi- ja pelastusohjeisiin riittävässä määrin. Koulun rehtori vastaa siitä, että toimintaohjeet on saatettu tiedoksi kaikille koulun tiloissa toimiville tahoille ja henkilöille.

Jokaisella Vantaan koululla toimii kriisiryhmä. Koulun kriisiryhmä päivittää vuosittain koulun kriisisuunnitelman.

Äkillisissä kriisitilanteissa koulun rehtorin on huolehdittava siitä, että koulun kriisiryhmän jäsenet saavat tiedon tapahtuneesta kriisistä mahdollisimman pian ja kriisiryhmä kutsutaan koolle arvioimaan, miten kriisitilanteessa toimitaan. Kriisiryhmä arvioi esim. jälkipuinnin tarpeen ja tarvittavan oppilashuollollisen tuen oppilaille ja koulun henkilöstölle. Kriisitilanteiden jälkipuinnissa on aina arvioitava myös koulussa toimivien yhteistyötahojen tarve siihen (esim. aamu- ja iltapäivätoimijat ja koulun kerhonohjaajat).

Perusopetuksen johto, sivistystoimen turvallisuusasiantuntija, työsuojeluhenkilöstö ja työterveyshuolto tukevat tarvittaessa kouluyhteisöä erilaisissa kriisitilanteissa. Kriisityössä sosiaali- ja terveystoimen työntekijät (koulukuraattorit, kouluterveydenhoitajat ja – lääkärit, sosiaali- ja kriisipäivystys) ja esim. seurakunnat ovat usein keskeisiä kriisityön organisoimisessa ja käytännön toteuttamisessa.


Johtamisen periaatteet, yhteistyö sekä työn- ja vastuunjako kriisitilanteissa ja niihin varautumisessa

Kriisitilanteissa toimitaan normaaliolojen johtamisjärjestelmän mukaisesti. Tilanteen niin vaatiessa sivistystoimen johtoryhmästä muodostettava kriisiryhmä kokoontuu tilannekuvan muodostamiseksi ja tarvittavien tukitoimien käynnistämiseksi.


Sisäisen ja ulkoisen sekä koulun ja opetuksen järjestäjän välisen tiedottamisen ja viestinnän periaatteet

Koulun hyvinvointikansiossa sekä toimialan valmiussuunnitelmassa on tarkemmat ohjeistot häiriö- ja poikkeusolojen viestintää varten.


Viestintätoimet käynnistetään välittömästi kriisin havaitsemisen jälkeen

Viestintää johtaa se viranomainen, jolla on vastuu toiminnan johtamisesta. Kaupunki vastaa omia palveluitaan koskevasta tiedottamisesta myös näissä tapauksissa.

Toimialatasoisesta viestinnästä vastaa apulaiskaupunginjohtaja ja tulosaluetasoisesta perusopetuksen johtaja. Rehtori vastaa koulun toimintaan liittyvästä viestinnästä ja sen järjestämisestä. Rehtori tai hänen sijaisensa ilmoittaa asiasta välittömästi aluepäällikölle, turvallisuusasiantuntijalle tai viestintäpäällikölle, joista tiedon saanut vastaa tiedon levittämisestä ko. ryhmälle sekä muille tarpeellisille tahoille. Rehtori vastaa tiedon jakamisesta henkilöstölle ja paikallistason toimijoille.

Kriisissä viestintävastuu tulee keskittää määritellyille henkilöille yhdenmukaisen tiedon varmistamiseksi. Kriisin kohdatessa sovitaan selkeästi, kuka vastaa kustakin kohderyhmästä.

Asianmukaisesti hoidettu viestintä voi vähentää kriisin aiheuttamia haittoja ja estää väärien tietojen sekä huhujen leviämisen.

Vantaalla sivistystoimen viestintäpäällikkö auttaa vaikeiden asioiden viestinnässä medialle, huoltajille sekä henkilöstölle ja konsultoi tarvittavien toimenpiteiden suhteen.


Psykososiaalisen tuen ja jälkihoidon järjestäminen

Vantaalla kriiseihin liittyvän oppilaiden psykososiaalisen tuen ja jälkihoidon alkuarvioinnin järjestää koulun kriisiryhmä ja oppilashuolto. Jälkihoidon järjestämisen jälkeen on tärkeää turvata myös kriisityötä tehneiden oppilashuoltotyöntekijöiden mahdollisuus kriisin läpikäymiseen. Vantaalla koulupsykologit, koulukuraattorit ja kouluterveydenhoitajat tekevät kriisityötä omilla kouluillaan. Lisäksi Vantaalla toimii kriisityön tukiryhmä, joka on koottu em. ammattiryhmien kriisityön osaajista ja jotka tarvittaessa tulevat tueksi kriisityön hoitamisessa kriisikoululle..

Työntekijöiden jälkipuinnista vastaa työterveyshuolto. Esimiehet organisoivat jälkipuinnin työntekijöilleen.

Kouluyhteisöä kohdanneen järkytyksen jälkeen joku kriisiryhmän jäsenistä nimetään seuraamaan toipumista ja jatkohoidon toteutumista vähintään lukuvuoden loppuun.


Suunnitelmaan perehdyttäminen ja siitä tiedottaminen henkilöstölle, oppilaille, huoltajille ja yhteistyötahoille

Koulu kuvaa, miten se tiedottaa toiminnastaan kriiseissä ja uhka- ja vaaratilanteissa oppilaita, huoltajia ja eri yhteistyötahoja. Rehtori vastaa henkilökunnan perehdyttämisestä suunnitelmaan.


Toimintavalmiuksien harjoittelu sekä suunnitelman arviointi ja päivittäminen

Vantaalla koulun kriisiryhmä kokoontuu ilman akuuttia kriisiä vähintään kaksi kertaa lukuvuodessa, jolloin myös toimintavalmiuksia harjoitellaan kriisiryhmän kesken ja sovitusti koko koulussa.

Koulun kriisiryhmä arvioi ja päivittää suunnitelman vuosittain.

Tämä suunnitelma toiminnasta äkillisissä kriiseissä ja uhka- ja vaaratilanteissa sisältyy koulun hyvinvointikansioon. Koulut täydentävät suunnitelmaan toiminnasta äkillisissä kriiseissä ja uhka- ja vaaratilanteissa konkreettisia kuvauksia siitä, miten koulussa toimitaan ennaltaehkäisyn, akuutin tilanteen ja seurannan näkökulmasta.

8.3 Yksilökohtainen oppilashuolto

Yksilökohtaisen oppilashuollon järjestäminen lapsen ja nuoren kehityksen, hyvinvoinnin ja oppimisen seuraamiseksi ja edistämiseksi sekä yksilöllisen tuen toteuttamiseksi

Vantaalla yksilökohtaista oppilashuoltoa ovat koulupsykologin, koulukuraattorin ja kouluterveydenhuollon palvelut. Näiden lisäksi yksittäisen opiskelijan tai tietyn oppilasryhmän tuen tarpeen selvittämiseen ja oppilashuollon palvelujen järjestämiseen liittyvät asiat käsitellään tapauskohtaisesti koottavassa monialaisessa asiantuntijaryhmässä.

Asiantuntijaryhmään voidaan nimetä asiantuntijoita jäseneksi vain opiskelijan tai ellei hänellä ole edellytyksiä arvioida annettavan suostumuksen merkitystä, hänen huoltajansa suostumuksella. Asiantuntijaryhmä nimeää keskuudestaan vastuuhenkilön.

Alaikäinen voi painavasta syystä kieltää huoltajaansa tai muuta laillista edustajaansa osallistumasta itseään koskevan asian käsittelyyn. Arvion oppilaan edun toteutumisesta tällaisessa tilanteessa tekee oppilashuollon henkilöstöön kuuluva sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilö.

Yksilökohtaisen oppilashuollon järjestäminen on kuvattu tarkemmin Vantaan oppilashuollon käsikirjassa.

Oppilashuollon palvelut

Vantaalla oppilashuollon palvelut (sisältävät koulupsykologi-, kuraattori- ja kouluterveyden-huollon palvelut) resursoidaan ja kohdennetaan kaupunkitasoisesti. Koulun rehtori suunnittelee yhdessä yhteisöllisen hyvinvointiryhmän kanssa koulun saaman resurssin käytön ja arvioi sen kohdentumisen tarkoituksenmukaisuuden.

Vantaalla on 20.9.2015 seuraava mitoitus oppilashuollon palveluissa koulupsykologin, koulu-kuraattorin, kouluterveydenhoitajan ja koululääkärin osalta:

  • koulupsykologi: n. 943 oppilasta / työntekijä. Yhdellä koulupsykologilla on keskimää-rin 2 toimipistettä.
  • koulukuraattori: n. 780 oppilasta /työntekijä. Yhdellä koulukuraattorilla on keskimäärin 2 toimipistettä.
  • kouluterveydenhoitaja: n. 606 oppilasta/ työntekijä. Yhdellä terveydenhoitajalla on keskimäärin 2 toimipistettä.
  • koululääkäri: n. 4000 oppilasta/työntekijä. Yhdellä lääkärillä on useita toimipisteitä.

Vantaan oppilashuollon palveluiden sisällöistä (koulupsykologin, koulukuraattorin ja koulu-terveydenhoitajan ja -lääkärin palvelut) on kerrottu oppilashuollon käsikirjassa.

Yhteistyö kouluterveydenhuollon laajoissa terveystarkastuksissa

Ennen laajoja terveystarkastuksia luokanopettaja/ryhmänohjaaja on yhteydessä huoltajiin, jos hänellä on huoli oppilaan terveydentilasta. Tällöin huoltajien kanssa sovitaan mitä oppi-laan terveydentilasta on hyvä välittää kouluterveydenhuoltajalle. Luokanopetta-ja/ryhmänohjaaja voi siirtää terveydenhoitajalle opetuksen järjestämisen kannalta välttämättömän tiedon myös ilman huoltajien suostumusta.

Kouluterveydenhuolto tekee laajoista terveystarkastuksista luokkayhteenvedot, jotka käsitellään yhdessä luokanopettajan/ryhmänohjaajan kanssa. Tarvittaessa luokan tilanteesta keskustellaan yleisten ilmiöiden tasolla myös yhteisöllisessä hyvinvointiryhmässä. Yksittäisen oppilaan asioita ei luokkayhteenvedosta nosteta käsittelyyn YHR:ssä vaan tarvittaessa oppilaan asioille kootaan monialainen asiantuntijaryhmä. Monialaisen asiantuntijaryhmän vastuuhenkilö voi olla myös kouluterveydenhoitaja tai koululääkäri.

Oppilaan sairauden vaatiman hoidon, erityisruokavalion tai lääkityksen järjestäminen koulussa

Hoito, erityisruokavalio tai lääkityksen järjestäminen oppilaalle sovitaan tapauskohtaisesti. Kouluterveydenhuolto osallistuu tarpeen mukaan oppilaan sairauden, erityisruokavalion tai lääkityksen vaatimien tukitoimien arviointiin ja tarvittaessa osaltaan niiden järjestämiseen.

Yhteistyö tehostetun ja erityisen tuen, joustavan perusopetuksen sekä sairaalaopetuksen yhteydessä

Perusopetuslain mukaan kolmiportainen tuki on käsiteltävä moniammatillisesti oppilashuollon kanssa. Vantaalla tämä tarkoittaa sitä, että käsittelyssä on mukana sosiaali- ja terveystoi-men työntekijä opetushenkilökunnan lisäksi. Käytännössä koulun koulupsykologi, kouluku-raattori, kouluterveydenhoitaja ja/tai koululääkäri ovat useimmiten mukana oppilashuollon edustajina kun kolmiportaista tukea käsitellään.

Vantaalla moniammatillisuus kolmiportaisen tuen käsittelyssä toteutetaan konsultatiivisena yhteistyönä. Oppilaan tarpeista riippuen konsultoidaan psykologia, kuraattoria tai terveydenhoitajaa, tarvittaessa kaikkia edellä mainittuja. Samaa mallia käytetään kaikissa erityisen tuen rakenteissa. Ohjeistuksissa pedagogisten asiakirjojen laadinnasta ja oppilashuollon käsikirjassa on tarkemmin kuvattu yhteistyötä tehostetun ja erityisen tuen yhteydessä.

Kuva 2, oppilashuolto.JPG


Oppilashuollon tuki kurinpitorangaistuksen tai opetukseen osallistumisen epäämisen yhteydessä

Oppilaalle, jolta on evätty opetus jäljellä olevan koulupäivän ajaksi, jolle on annettu kirjallinen varoitus tai joka on erotettu määräajaksi, on järjestettävä tarvittava oppilashuolto. Kun oppilas on määrätty poistumaan opetustilasta tai opetus on evätty, oppi-lasta ei saa jättää ilman valvontaa. Rehtorilla ja opettajalla on oikeus poistaa koulun alueelta oppilas, joka ei poistu saatuaan tiedon opetuksen epäämisestä. Tässäkään tilanteessa oppilasta ei saa jättää ilman valvontaa.

Asiantuntijaryhmän kokoaminen ja suostumuksen hankkiminen sekä ryhmän yhtenäiset menettelytavat yksittäistä oppilasta koskevan asian käsittelyssä

On tärkeää, että opettajat ottavat huolensa oppilaasta varhaisessa vaiheessa esille oppilaan ja huoltajien ja sitä kautta koulun oppilashuollon työntekijöiden kanssa. Näin oppilaan asialle voidaan tarvittaessa koota mahdollisimman varhain monialainen asiantuntijaryhmä häntä tukemaan.

Yksittäisen oppilaan asiaa käsitellään monialaisessa asiantuntijaryhmässä, joka kootaan yhteistyössä oppilaan ja huoltajien kanssa. Asiantuntijaryhmä nimeää keskuudestaan vastuuhenkilön. Ryhmään osallistuu oppilaan asian kannalta keskeiset koulun työntekijät ja mahdolliset ulkopuoliset tahot ja oppilaan läheiset. On tärkeää, että oppilas osallistuu aktiivisesti oman asiansa käsittelyyn. Huoltajalle varataan mahdollisuus osallistua lapsensa asian käsittelyyn, mikäli se on asian kannalta perusteltua. Oppilaalla on ikänsä ja kehitystasonsa mukaisesti oikeus kieltää huoltajan osallistuminen asiansa käsittelyyn. Tällöin sosiaali- ja terveystoimen työntekijä arvioi onko oppilaan asia sellainen, että oppilas voi kieltää huoltajiensa osallistumisen asiaansa. Oppilaan asian vireille tuloa monialaiseen asiantuntijaryhmään, sen kokoamista ja menettelytapoja suostumuksineen on kuvattu tarkemmin Vantaan oppilashuollon käsikirjassa.

Oppilashuoltokertomusten laatiminen ja säilytys

Vantaan perusopetuksessa on käytössä yhteinen malli oppilashuollon kertomukselle. Oppilashuollon kertomusten laadintaa ja säilytystä on avattu perusopetuksen oppilashuollon käsikirjassa.

Yhteistyö koulun ulkopuolisten palvelujen ja yhteistyökumppaneiden kanssa kuten nuorisotoimi, lastensuojelu, erikoissairaanhoito ja poliisi

Oppilashuollon yhteistyötä Vantaan, alueen ja koulun tasolla on kuvattu tämän asiakirjan kuvassa 1. Oppilashuollon käsikirjassa ja sen liitteissä on kuvattu kaupunkitasoisesti yhteistyötä mm.:

  • lastensuojelun ja koulun
  • poliisin ja koulun kanssa.

Lisäksi ohjeistuksia on tehty erikoissairaanhoidon ja koulun välille esim. lähetekäytänteisiin liittyen.

Yhteisöllisessä hyvinvointityössä on tärkeää tehdä ja kehittää yhteistyötä myös alueen nuorten kanssa toimivien tahojen kuten nuorisotoimen, seurakuntien ja järjestöjen kanssa.

8.4 Oppilashuoltosuunnitelmat

Vantaan oppilashuollon opetussuunnitelma muodostuu viidestä kokonaisuudesta:


1. Vantaan kaupunkitasoiset oppilashuollon opetussuunnitelman osuudet sisältävät ne kaupunkikohtaiset opetussuunnitelman sisällöt ja linjaukset jotka koskevat kaikkia kouluja. Kaupunkitasoisen oppilashuollon opetussuunnitelman sisältöjä konkretisoidaan Vantaan perusopetuksen oppilashuollon käsikirjassa.


2. Lastensuojelulain edellyttämä lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaan (Vantaalla HYVIS) sisällytetään oppilas- ja opiskelijahuoltolaissa ja valtakunnallisessa opetussuunnitelman perusteissa määritellyt asiat.

Näitä ovat:

  • opiskeluhuollon tavoitteet ja paikallisen toteuttamistavan keskeiset periaatteet
  • arvio opiskeluhuollon kokonaistarpeesta, käytettävissä olevista opiskeluhuoltopalveluista ja avustajapalveluista sekä tuki- ja erityisopetuksesta
  • toimet, joilla vahvistetaan yhteisöllistä opiskeluhuoltoa ja opiskelijoiden varhaista tukea
  • tiedot suunnitelman toteuttamisesta, seurannasta sekä opiskeluhuollon laadunarvioinnista.


3. Koulut täydentävät koulukohtaiseen oppilashuoltosuunnitelmaan sellaiset asiat, joita ei ole kuvattu ja linjattu kaupunkitasoisesti. Tämä koulukohtainen oppilashuoltosuunnitelma on osa koulun lukuvuosisuunnitelmaa.


4. Vantaalla koulun hyvinvointikansio sisältää asiakirjoja, jotka opetussuunnitelman valtakunnallisissa perusteissa määrätään sisällytettäväksi koulukohtaiseen oppilashuoltosuunnitelmaan. Näitä ovat:

  • toiminta äkillisissä kriiseissä ja uhka- ja vaaratilanteissa
  • suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä
  • koulun järjestyssäännöt tai muut koulussa sovellettavat järjestysmääräykset
  • suunnitelma päihteiden käytön ehkäisemiseksi ja päihteiden käyttöön puuttumiseksi
  • koulun pelastussuunnitelma
  • koulutapaturmien ehkäisyyn ja ensiapuun liittyvä ohjeistus
  • lääkehoidon suunnitelma


5. Vuosittaiseen koulun lukuvuosisuunnitelmaan kirjataan sellaisia opetussuunnitelman asioita, joita ei ole tarkoituksenmukaista kirjata opetussuunnitelmaan koska niitä päivitetään vuosittain tai niiden sisällöt vaihtuvat.

Kuva 3, oppilashuolto.JPG

Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma (HYVIS) hyväksytään kaupunginvaltuustossa ja tarkistetaan vähintään kerran neljässä vuodessa.

Vantaan oppilashuollon kaupunkitasoisia asioita täsmennetään ja konkretisoidaan oppilashuollon käsikirjassa, joka ei kuitenkaan ole varsinainen opetussuunnitelma-asiakirja. Oppilashuollon käsikirja päivitetään kaupunkitasoisesti vuosittain aina uuden lukuvuoden alkuun mennessä.

Koulut ilmoittavat koulukohtaisten suunnitelmien päivittämisestä lukuvuosisuunnitelman yhteydessä.

Oppilashuoltosuunnitelman toteuttaminen ja seuraaminen

Vantaalla oppilashuollon koordinaatiotyöryhmä linjaa miten oppilashuollon omavalvonta toteutetaan perusopetuksessa kaupunki- ja koulutasoisesti.


Koulukohtaiset täsmennykset

Vantaan koulukohtainen oppilashuoltosuunnitelma (koulu täyttää osana lukuvuosisuunnitelmaa) sisältää seuraavat asiat:

  • Mitä asioita koulu kehittää yhteisöllisessä hyvinvointityössä?
  • Yhteisöllisen hyvinvointiryhmän toimintatavat, käytännöt ja kehittämistarpeet
  • Miten koulu vahvistaa oppilaiden ja huoltajien osallisuutta oppilashuollossa?
  • Miten oppilaan ja huoltajan osallisuus toteutetaan yhteisöllisen ja yksilökohtaisen oppilashuollon suunnittelussa, toteuttamisessa ja arvioinnissa ?
  • Keiden ulkopuolisten tahojen kanssa koulu tekee yhteistyötä ja millä tavalla yhteisöllistä oppilashuoltoa kehitetään heidän kanssaan? Yhteistyökumppaneina ajatellaan esim. nuorisotoimi, *lastensuojelu, erikoissairaanhoito, poliisi jne.
  • Miten oppilashuollon palvelut kohdennetaan yksittäisiin oppilaisiin, kouluyhteisöön ja yhteistyöhön liittyviin tehtäviin sekä oppilashuollon kehittämiseen ja seurantaan?
  • Miten koulu seuraa, ilmoittaa ja puuttuu poissaoloihin sekä ohjeistaa niistä huoltajia?
  • Miten koulun henkilöstö, lapset ja huoltajat sekä tarvittavilta osin yhteistyötahot perehdytetään koulukohtaiseen oppilashuoltosuunnitelmaan ja miten suunnitelmasta tiedotetaan? Miten *toteuttamista seurataan ja arvioidaan? (seurannasta vastuussa olevan taho koulussa, seurattavat asiat, käytettävät menetelmät tietojen kokoamiseksi, seurannan aikataulu, seurantatietojen *käsittely ja hyödyntäminen koulun oppilashuollon kehittämisessä sekä keskeisistä tuloksista tiedottaminen oppilaille, huoltajille ja tarvittaville yhteistyötahoille)
  • Koulukohtaiset oppilashuollon kehittämiskohteet


9 Kieleen ja kulttuuriin liittyviä erityiskysymyksiä

Koulu on osa kulttuurisesti muuntuvaa ja monimuotoista yhteiskuntaa, jossa erilaiset identiteetit, kielet ja katsomukset elävät rinnakkain ja vuorovaikutuksessa keskenään. Koulun tehtävänä on kehittää yksilöiden ja ryhmien välistä ymmärrystä ja kunnioitusta sekä vastuullista toimintaa ja kaikkien kouluyhteisön jäsenten osallisuutta. Kulttuurinen moninaisuus antaa mahdollisuuden keskustella opetettavasta aineksesta eri näkökulmista. Koulujen toimintakulttuurissa huomioidaan kielitietoisuus eli kielen merkitys kaikessa kanssakäymisessä ja opettamisessa. Monikielisyys tehdään näkyväksi kouluympäristössä ja erilaisissa oppimistilanteissa. Jokainen opettaja on myös opettamansa oppiaineen kielen opettaja ja kielellinen malli. Kielitietoiset työtavat hyödyttävät koulun kaikkia oppilaita.

Vantaalla järjestetään perusopetukseen valmistavaa opetusta, joka toteutetaan erillisessä valmistavan opetuksen ryhmässä tai inklusiivisesti perusopetuksen ryhmässä. Perusopetuksen aluekoordinaattori keskustelee sopivasta toteutusmuodosta oppilaan ja huoltajien kanssa perheen tavatessaan. Valmistavan opetuksen päätöksen tekee perusopetuksen aluepäällikkö. Valmistavassa opetuksessa noudatetaan Vantaan kuntakohtaista valmistavan opetuksen opetussuunnitelmaa. Valmistavassa opetuksessa oppilaalle laaditaan aina oppimissuunnitelma tavoitteineen ja sisältöineen. Oppimissuunnitelmaa edellytetään vielä vähintään vuoden ajan oppilaan siirryttyä perusopetukseen. Oppimissuunnitelmapohja on yhteinen perusopetuksen kanssa. Oppimissuunnitelmassa kuvataan myös tarkemmin oppilaskohtaisesti joustavat ja monipuoliset arviointimenetelmät, joilla oppilas voi osoittaa osaamisensa, kun otetaan huomioon oppilaan kehittyvä kielitaito ja kokonaistilanne. Tavoitteena on mahdollisimman nopeasti pyrkiä arvioimaan oppilaan osaamista yleisten arviointikriteerien perusteella, jotta oppilaalle ja hänen huoltajilleen muodostuu realistinen kuva oppilaan osaamisesta. Yläkouluikäisenä maahan tulleet luku- ja kirjoitustaidottomat oppilaat on huomioitu erikseen Vantaan valmistavan opetuksen opetussuunnitelmassa.

Suomi toisena kielenä -opetusta järjestetään Vantaalla suomi äidinkielenä -opetuksen yhteydessä, samanaikaisopetuksena, erillisessä ryhmässä tai edellisten yhdistelmänä. Oppiaineen oppimäärä kuvataan tarkemmin tarkemmin Suomi toisena kielenä ja kirjallisuus – oppiaineen opetussuunnitelmassa. Oppilaan oman äidinkielen opetus on perusopetusta täydentävää opetusta, ja sitä annetaan kaksi vuosiviikkotuntia. Oman äidinkielen opetus tukee oppilaan kielellistä ja kulttuurista identiteettiä ja suomen kielen oppimista sekä luo pohjaa toimivalle monikielisyydelle. Oppilaan oman äidinkielen opetuksessa tehdään yhteistyötä äidinkielen eri oppimäärien sekä muiden aineiden opetuksen kanssa. Vantaalla järjestetään oman äidinkielen opetusta tarpeen ja mahdollisuuksien mukaan. Oppilaan oman äidinkielen opetussuunnitelma on liitteenä. Oppilaan omalla äidinkielellä annettavaa tukiopetusta pyritään myös järjestämään mahdollisuuksien ja oppilaiden tarpeiden mukaan.

Romanikielen ja saamen kielen opetus ovat perusopetusta täydentävää opetusta. Saamen kielen opetuksen järjestämisessä voidaan hyödyntää etäopetusmahdollisuuksia. Romanikielen opetuksella pyritään tukemaan oppilaiden koulunkäyntiä ja monikielisyyttä. Romanikielen opetussuunnitelma on liitteenä. Viittomakielen opetusta järjestetään tarpeen ja mahdollisuuksien mukaan Vantaalla omana ryhmänä tai yhteistyössä Helsingin kanssa. Kuulovammaisten lasten opetusjärjestelyt suunnitellaan yhteistyössä oppilaan, huoltajien, perusopetuksen aluekoordinaattorin ja muiden tarvittavien asiantuntijoiden kanssa. Opetus järjestetään oppilaan lähikoulussa hyödyntäen tarvittaessa viittomakielen tulkkia tai viittomakielentaitoista avustajaa. Mahdollisuuksien mukaan ja oppilaan tarpeen näin vaatiessa voidaan opetus järjestää kuulovammaisille oppilaille järjestettävässä opetuksessa Pitäjänmäen peruskoulussa Helsingissä.

Koulukohtaiset täsmennykset

Vantaalla on kaupunkitasoisten opetussuunnitelman lisäksi kirjattu koulukohtaisiin opetussuunnitelmiin tähän lukuun liittyvät seuraavat asiat:

  • Miten kielitietoista toimintakulttuuria edistetään koulussanne ja miten sen kehittymistä seurataan?
  • Kuinka oppilaiden äidinkielet näkyvät kouluympäristössä, opettamisessa ja oppimisessa?
  • Kuinka valmistavasta opetuksesta perusopetukseen siirtyvien oppilaiden järjestelyt on suunniteltu?


9.1 Kieleen ja kulttuuriin liittyviä erityiskysymyksiä Viertolan koulussa

Kielitietoisen toimintakulttuurin edistäminen Viertolan koulussa

Kielitietoisessa opetuksessamme tuemme oppilaiden erilaisia oppimisstrategioita. Suomen kieltä opetetaan eri oppiaineiden yhteydessä. Koulumme monenlaisista oppijoista johtuen kiinnitämme erityistä huomiota sanavaraston kehittymiseen ja oikeiden käsitteiden käyttämiseen. Eri oppiaineilla on oma kieli ja omat kielelliset ominaisuutensa ja käsitteensä, joista poimitaan keskeisimmät ja selvennetään ne oppilaille monikanavaisesti. Opettaja voi esim. käyttää arkikieltä, kuvia, videoita, piirroksia ja konkreettisia esineitä. Avainkäsitteet kootaan yhdessä luokan seinille, yhteisiin tiloihin tai sähköisiksi tallenteiksi. Myös erilaiset käsite- ja ajatuskartat tukevat oppimista.

Opetuksemme on vuorovaikutteista. Luomme turvallisia kielenkäyttötilanteita, joihin jokainen oppilas voi osallistua puhuen, kuunnellen, lukien ja kirjoittaen. Rohkaisemme oppilaita ilmaisemaan itseään myös erilaisilla kompensoivilla tavoilla, ilmeillä ja eleillä ja omien ilmaisutapojen käyttämisellä.

Luokan- ja aineenopettajat tekevät tiivistä yhteistyötä suomea toisena kielenä opettavan opettajan kanssa. Huomioimme oppilaiden äidinkielet kodin ja koulun välisessä viestinnässä. Käännätämme mahdollisuuksien mukaan tärkeät tiedotteet, käytämme arkitiedotteissamme selkeää kieltä ja helpotamme tiedotteiden ymmärtämistä korostamalla pääasioita. Käytämme monipuolisia viestikanavia.

Olemme kiinnostuneita erilaisista kielistä. Tutustumme monikielisten oppilaiden omiin kieliin ja kulttuurisiin tapoihin kuten erilaisiin juhliin. Harjoittelemme eri kielillä vuorovaikutustilanteita, kuten tervehtimistä, lauluja ja leikkejä. Hyödynnämme opetuksessa oppilaiden juuria ja asiantuntijuutta. Pyrimme osallistamaan myös oppilaiden perheet mukaan oman kielen ja kulttuurin esiin tuomiseen koulussa.


10 Kaksikielinen opetus

Vantaalla annetaan laajamittaista kaksikielistä opetusta englannin kielellä Kaivokselan ja Rekolanmäen alakouluissa. Äidinkielen ja kirjallisuuden tunneilla oppilaat puhuvat ja työskentelevät suomen kielellä, muuten opetuskielenä on englanti. Englannin kielen opetukseen tarvittavat tunnit on siirretty valinnaisaineiden tunneista. Lisäksi tunteja on siirretty äidinkieli- ja kirjallisuus – oppiaineesta englannin kieleen. Kaivokselan ja Rekolanmäen koulut kuvaavat koulukohtaisissa opetussuunnitelmissaan englannin kielen tavoitteet ja sisällöt vuosiluokilla 1-6. Tuntijako noudattaa Opetuslautakunnan hyväksymää tuntijakoa, joka on liitteenä.

Kaivokselan ja Rekolanmäen koulujen oppilaat valitaan ensimmäiselle luokalle kielellisen valmiuden arvioinnin kokeen perusteella. Myöhemmille vuosiluokille haettaessa oppilaan täytyy osoittaa osaavansa luokkatason mukaista englanninkieltä. Rekolanmäen koulussa opetus alkaa lukuvuoden 2016 alkaessa yhdellä ensimmäisellä luokalla ja laajenee vuosittain seuraavalle vuosiluokalle oppilaiden kasvaessa. Laajamittaisessa kaksikielisessä opetuksessa opiskelleiden oppilaiden on mahdollista pyrkiä Vantaan Kansainväliseen kouluun yläkouluun siirtymisvaiheessa.

Vantaalla annetaan laajamittaista kaksikielistä opetusta saksan kielellä Länsimäen koulussa vuosiluokilla 1-9. Jos suomi-saksa opetukseen hakee ensimmäiselle vuosiluokalle enemmän kuin kaksikymmentäviisi oppilasta, teetetään oppilaille kielellisen valmiuden arvioinnin koe. Laajamittaisessa kaksikielisessä opetuksessa opiskelevat saksankieliset luokat noudattavat Vantaan kaupungin yleistä tuntijakoa. Saksan kielellä annetun opetuksen määrä on 1-2 vuosiluokilla 50% ja vuosiluokilla 3-9 vähintään 25% annetun opetuksen määrästä. Saksan kielellä opetettavat aineet määritellään vuosittain lukuvuosisuunnitelmassa.

Ruotsin kielen kielikylpyopetusta annetaan Uomarinteen ja Kilterin sekä Viertolan ja Peltolan kouluissa. Jos ruotsin kielikylpyluokille hakee ensimmäiselle vuosiluokalle enemmän kuin kaksikymmentäviisi oppilasta, teetetään oppilaille kielellisen valmiuden arvioinnin koe.

Ruotsin kielellä annetun opetuksen määrä on kaikilla vuosiluokilla noin 25% tuntimäärästä. Uomarinteen alakoulussa ruotsin kielikylpyluokalla aloittaneet oppilaat jatkavat osittaista kielikylpyopetusta (kielirikasteinen opetus) 7. - 9. luokilla Kilterin koulussa. Viertolan koulussa ruotsin kielikylpyluokalla aloittaneet jatkavat osittaista kielikylpyopetusta Peltolan koulussa. Yläkouluun siirryttäessä voidaan kouluihin ottaa uusia oppilaita, jotka ovat olleet kielikylpyopetuksessa muualla tai jotka osoittavat vastaavat tiedot kielikokeen perusteella.

Ruotsin kielikylpyopetuksessa noudatetaan Vantaan kaupungin yleistä tuntijakoa. Kielikylpyruotsia ja muita ruotsin kielellä opiskeltavia oppiaineita on noin neljännes opinnoista. Ruotsin kielellä opiskeltavat oppiaineet määritellään vuosittain lukuvuosisuunnitelmassa. Ruotsin kielellä opiskeltavissa oppiaineissa varmennetaan suomen kielen sanaston hallinta muun muassa jatko-opintojen turvaamiseksi.

Vantaan kansainvälisessä koulussa opetus annetaan englannin kielellä. Äidinkielen ja kirjallisuuden tunneilla käytetään suomen kieltä. Kaksikielisellä opetuksella pyritään saavuttamaan hyvä ja monipuolinen kielitaito sekä opetuskielessä että suomen kielessä. Oppilaat valitaan kielitestin perusteella. Kouluun voi pyrkiä mille vuosiluokalle tahansa. Englannin kielen opetukseen tarvittavia tunteja on siirretty valinnaisista tunneista sekä äidinkieli ja kirjallisuus -oppiaineen tunneista. Vantaan kansainvälisen koulun tuntijako poikkeaa yleisestä tuntijaosta myös 7. vuosiluokkien ja 8. vuosiluokkien liikunnassa ja oppilaanohjauksessa. Tuntijako on liitteenä. Koulu kuvaa koulukohtaisessa opetussuunnitelmassaan englannin kielen tavoitteet ja sisällöt vuosiluokilla 1 - 9.

Lyhytaikaisesti Suomessa asuvien oppilaiden opetus järjestetään valmistavan opetuksen kautta suomenkielisessä perusopetuksessa, ellei oppilas pääse kielitestin kautta englanninkieliseen opetukseen.

10.1 Kaksikielinen opetus Viertolan koulussa

Yleistä

Viertolan koulun varhainen täydellinen ruotsin kielen kielikylpy on tarkoitettu vantaalaisille lapsille, joiden äidinkieli on suomi. Kielikylpyopetukseen hakeville järjestetään kielellisen valmiuden arvioinnin koe. Varhaisen täydellisen kielikylvyn jälkeen oppilaalla on mahdollisuus jatkaa peruskoulun loppuun Peltolan koulun kielikylpyopetuksessa.

Kielikylpyluokat noudattavat kaikissa oppiaineissa valtakunnallisia perusopetuksen opetussuunnitelman perusteita (2014), Vantaan opetussuunnitelmaa sekä Viertolan koulun omaa opetussuunnitelmaa ja oppimistavoitteita. Koulun yleisestä tuntijaosta poiketen kielikylvyssä noudatetaan kotimaisten kielten osalta kielikylpyopetuksen omaa tuntijakoa, jossa huomioidaan ruotsin kielen opetuksen osuus.

Opetus tapahtuu pääsääntöisesti ruotsin kielellä. Koulun lukuvuosisuunnitelmassa voidaan täsmentää, mitkä oppiaineet opetetaan ruotsin kielellä ja mitkä koulun opetuskielellä. Oppilaat voivat käyttää omaa äidinkieltään kunnes heillä on valmius ruotsin kielen puhumiseen. Kielikylvyssä ruotsin kieli on sekä oppimisen väline että sen kohde. Peruskoulun päättötavoitteena on toiminnallisen kaksikielisyyden saavuttaminen.

Kuudennella luokalla alkavan B-ruotsin sijaan kielikylpyoppilaat opiskelevat A-ruotsia. Kielikylpyopetusta toteutetaan monialaisten oppimiskokonaisuuksien avulla. Kielikylpyopetuksessa suunnitellaan monialaisia, pidempikestoisia oppimiskokonaisuuksia, joissa yhdistyy useampia oppiaineita. Opiskellessaan samaa aihetta useasta eri näkökulmasta samanaikaisesti oppilas kehittää ja syventää ruotsin kielen taitoaan sekä oppimaansa laaja-alaisesti. Monialaisia oppimiskokonaisuuksia opiskellessaan oppilas kehittää monipuolisesti kaikkia kielen oppimisen osa-alueita: kuullun ymmärtämistä, puhumista, tekstin ymmärtämistä sekä kirjoittamista.


Tavoitteet

Oppilasta rohkaistaan ja tuetaan puhumaan, kuuntelemaan, lukemaan sekä kirjoittamaan ruotsin kieltä. Peruskoulun päättötavoitteena on oppilaan toiminnallisen kaksikielisyyden saavuttaminen puheen, puheen ymmärtämisen, tekstin ymmärtämisen sekä kirjoittamisen alueilla. Tavoitteena on tutustuttaa oppilas myös suomenruotsalaiseen, ruotsalaiseen sekä pohjoismaiseen kulttuuriin avartaen siten oppilaan valmiuksia pohjoismaiseen yhteistyöhön arkikielen tasolla.


1. VUOSILUOKKA

SISÄLLÖT

Ensimmäisellä luokalla opetetaan kaikki oppiaineet ruotsin kielellä ja oppilaat opettelevat myös lukemaan ja kirjoittamaan kielikylpykielellä. Keskeisenä sisältönä ovat oppilasta itseään koskettavat koulun, kodin ja arjen tapahtumat.

TAVOITTEET


Kuullun ymmärtäminen

Oppilas ymmärtää

  • päivittäisissä tilanteissa tarvittavia sanoja, tervehdyksiä, nimiä, lukuja ja käskyjä.
  • jokapäiväisiä ohjeita, pyyntöjä ja kieltoja.
  • hidasta ja selkeää puhekieltä.


Puhuminen

Oppilas

  • osaa vastata kielikylpykielellä häntä koskeviin yksinkertaisiin kysymyksiin yksittäisin

sanoin tai lyhyin lausein.

  • hallitsee suppean perussanaston ja toistuvia, arkisia ilmaisuja.
  • osaa kertoa lyhyesti itsestään.
  • pystyy muotoilemaan helppoja kysymyksiä.
  • pystyy ilmaisemaan välittömiä tarpeitaan.


Tekstin ymmärtäminen

Oppilas

  • osaa lukea lyhyitä sanoja ja yksinkertaisia lauseita kielikylpykielellä sekä ymmärtää

lukemansa pääpiirteittäin.

  • osaa vastata helposta tekstistä tehtyihin kysymyksiin.
  • pystyy lukemaan helppolukuisia lastenkirjoja.


Kirjoittaminen

Oppilas

  • osaa kirjoittaa sanatasolla ymmärrettävästi.


2. VUOSILUOKKA

SISÄLLÖT

Toisella luokalla aloitetaan äidinkielen opetus. Kaikki muu opetus tapahtuu ruotsin kielellä. Keskeisenä sisältönä ovat lähiympäristön tapahtumat.

TAVOITTEET


Kuullun ymmärtäminen

Oppilas

  • ymmärtää pidempiä suullisia ohjeita ja osaa toimia niiden mukaan.
  • pystyy kuuntelemaan lyhyen kertomuksen ja vastaamaan sitä koskeviin kysymyksiin.


Puhuminen

Oppilas

  • hallitsee keskeistä sanastoa ja perustason lauserakenteita.
  • selviytyy yksinkertaisista vuoropuheluista.
  • ääntää ymmärrettävästi.


Tekstin ymmärtäminen

Oppilas

  • osaa lukea helppoja tekstejä ja ymmärtää sisällön.
  • pystyy lukemaan monenlaisia ja eripituisia tekstejä.


Kirjoittaminen

Oppilas

  • osaa kirjoittaa yksinkertaisia lauseita.
  • osaa kirjoittaa kuvauksen tai kertomuksen tutuista asioista.


3. VUOSILUOKKA

SISÄLLÖT

Kielikylvyn keskeisiä sisältöjä ovat lähiympäristön tapahtumat ja niiden käsitteet. Tekstin ja puheen tuottamisessa aletaan kiinnittää huomiota kieliopillisiin seikkoihin.

TAVOITTEET


Kuullun ymmärtäminen

Oppilas

  • ymmärtää laajempia suullisia ohjeita ja osaa toimia niiden mukaisesti.
  • ymmärtää keskeiset asiat oppiaineista sekä monialaisista oppimiskokonaisuuksista.


Puhuminen

Oppilas

  • hallitsee laajemman sanavaraston ja monimutkaisempia lauserakenteita.
  • lukee ymmärrettävästi ääneen opetusmateriaalia.
  • pystyy ilmaisemaan itseään monipuolisemmin koulun arjessa.
  • osaa kommunikoida erilaisissa viestintätilanteissa.


Tekstin ymmärtäminen

Oppilas

  • ymmärtää keskeisen asian opetusmateriaalin sisällöstä.
  • kykenee kertomaan lukemastaan lyhyesti.


Kirjoittaminen

Oppilas osaa kirjoittaa

  • pienen, juonellisen kertomuksen.
  • lyhyitä asiatekstejä ja etsiä tietoja eri tietolähteistä.


4. VUOSILUOKKA

SISÄLLÖT

Tekstin ja puheen tuottamisessa kiinnitetään aiempaa enemmän huomiota kieliopillisiin seikkoihin, esimerkiksi yksikköön ja monikkoon sekä epämääräiseen ja määräiseen muotoon. Opetukseen sisältyy monipuolisia keskusteluja arkipäivän aiheista.

TAVOITTEET


Kuullun ymmärtäminen

Oppilas

  • ymmärtää melko itsenäisesti pääpiirteet ja sisällön puheesta.
  • osaa tiivistää kuulemastaan keskeisen asiasisällön.


Puhuminen

Oppilas

  • pystyy kommunikoimaan laajemmalla sanavarastolla.
  • kykenee pitämään lyhyen esitelmän annetusta aiheesta.
  • käyttää joka päivä kielikylpykieltä luokassaan.
  • osaa lukea ääneen monenlaista tekstiä.


Tekstin ymmärtäminen

Oppilas

  • pystyy lukemaan vaativampia tekstejä ja vastaamaan laajemmin sisällöstä

laadittuihin kysymyksiin.

  • ymmärtää tekstin keskeisen asiasisällön ja ymmärtää kysyä tarkennusta siihen, mitä

ei ymmärrä.


Kirjoittaminen

Oppilas

  • osaa kirjoittaa pidemmän, juonellisen kertomuksen tai asiatekstin.


5. VUOSILUOKKA

SISÄLLÖT

Kielikylvyn keskeisiä sisältöjä ovat edelleen ympäristön tapahtumat ja niiden käsitteet. Opetukseen sisältyvät laajemmat keskustelut ja oppilaiden esitelmät. Opetuksessa korostuvat kieliopilliset asiat, kuten aikamuodot.

TAVOITTEET


Kuullun ymmärtäminen

Oppilas

  • ymmärtää pidempiä suullisia esityksiä ja pystyy kirjoittamaan kuulemastaan.


Puhuminen

Oppilas

  • kykenee kommunikoimaan erilaisissa tilanteissa yhä monipuolisemmalla

sanavarastolla.

  • kykenee pitämään laajemman esitelmän.
  • pyrkii käyttämään kielikylpykieltä opetustilanteissa.


Tekstin ymmärtäminen

Oppilas

  • pystyy poimimaan luetusta asiatekstistä oleellisen sisällön.
  • osaa kysyä tarkennusta siihen, mitä ei ymmärrä.


Antihistaminen

Oppilas

  • osaa kirjoittaa pidempiä kertomuksia tai laajempia asiatekstejä.
  • kiinnittää huomiota oikeinkirjoitukseen.


6. VUOSILUOKKA

SISÄLLÖT

Kuudennen luokan opetuksessa on keskeistä laajentaa asiatekstin lukemiseen tarvittavaa sanastoa. Kieliopillista ymmärrystä syvennetään kiinnittämällä erityistä huomiota muun muassa lauserakenteisiin ja sanajärjestyksiin.

TAVOITTEET


Kuullun ymmärtäminen

Oppilas

  • ymmärtää opetuksen keskeiset sisällöt lähes täydellisesti.


Puhuminen

Oppilas

  • käyttää kielikylpykieltä rohkeasti opetustilanteissa.


Tekstin ymmärtäminen

Oppilas

  • lukee kirjoja kielikylpykielellä ja osaa kertoa niistä suullisesti ja kirjallisesti.


Kirjoittaminen

Oppilas

  • osaa kirjoittaa laajempia ja sisällöltään rikkaampia kertomuksia ja asiatekstejä.


11 Erityiseen maailmankatsomukselliseen tai kasvatusopilliseen järjestelmään perustuva perusopetus

Vantaalla erityiseen kasvatusopilliseen järjestelmään perustuvaa opetusta tarjotaan montessoripainotteisessa opetuksessa Kuusikon koulussa vuosiluokilla 1 - 6. Opetus järjestetään yhdysluokkaopetuksena. Opetusta antavat luokanopettajat, jotka ovat erikoistuneet montessoripedagogiikkaan. Opetus perustuu montessoripedagogiikan mukaisesti kokonaisuuksiin ja on oppiaineisiin jakamatonta opetusta. Luonteeltaan opetus on toiminnallista. Yhdysluokkaopetuksessa toiminnallinen oppimateriaali mahdollistaa oppilaan opiskelun yksilöllisen ja kiireettömän etenemisen. Työskentelytapa mahdollistaa vertaisoppimisen, lisää yhteisöllisyyttä ja kasvattaa lasta ryhmän aktiiviseksi jäseneksi. Opiskelun kehyksenä on elämää kunnioittava, ekologinen käsitys maailmasta ja ihmisestä osana sitä. Tärkeää on tutkiminen, käsin tekeminen, luova ongelmanratkaisu, oivaltava oppiminen ja syy-seuraus-suhteiden pohtiminen.

Montessoripedagogiikan yksi keskeisimmistä kasvatustavoitteista on lapsen itsenäistymiskehityksen tukeminen. Menetelmän ytimenä on oppilaan tarkka havainnointi ja huomioiden teko hänen kehityksestään. Tarkkailun ja tehtyjen huomioiden avulla opettaja saa oleellisen tiedon oppilaan kehitystasosta ja siitä, miten hänen tulee ohjata oppilasta kehittymään ja millaisia oppimisvälineitä hänen tulee oppilaan oppimisen tueksi tarjota. Montessorivälineet ovat osa montessoriympäristöä, joka on kasvattava, rauhallinen ja omaan itsenäisyyteen ja innostukseen kannustava ympäristö.

Montessoripainotteisessa opetuksessa oppilas saavuttaa oppivelvollisuuteen kuuluvien oppimäärien mukaiset tiedot ja taidot. Arviointi toteutetaan Vantaan perusopetuksen arviointikriteerien mukaisesti.


12 Valinnaisuus perusopetuksessa

12.1 Valinnaiset taide- ja taitoaineet

Taide- ja taitoaineiden avulla syvennetään kaikille yhteisillä oppitunneilla opittuja perustaitoja. Valinnaisten taide- ja taitoaineiden sisällöt voivat olla joko yleisiä oppiaineen sisältöjä tai kohdistua erityisesti johonkin tiettyyn oppiaineen sisältöalueeseen. Vuosiluokkien 4 - 6 kotitalouden valinnaiskurssien tehtävänä on syventää oppilaan laaja-alaista osaamista, erityisesti ajattelun ja oppimaan oppimisen taitoja(L1) sekä itsestä huolehtimisen ja arjen taitoja (L3). Koulu tarkentaa valinnaiskurssien sisällöt lukuvuosisuunnitelmassa. Oppilaat valitsevat 4. - 6. -luokilla kaksi tuntia valinnaisia taide- ja taitoaineita, joiden tulee olla eri oppiainetta. Oppilaat valitsevat kurssit kolmannen, neljännen ja viidennen luokan keväällä seuraavaa lukuvuotta varten. Jokainen koulu tarjoaa kaikkia viittä taide- ja taitoainetta, myös kotitaloutta.

Kahdeksannella ja yhdeksännellä luokalla taide- ja taitoaineiden valinnaisista opinnoista muodostuu kahden vuosiviikkotunnin laajuinen pitkä valinnainen kurssi sekä yhdeksännellä vuosiluokalla yhden vuosiviikkotunnin laajuinen lyhyt valinnainen kurssi. Yhdeksännellä vuosiluokalla valittava lyhyt taide- ja taitoaine voi olla sama oppiaine kuin pitkä valinnainen kurssi. Oppilaat valitsevat pitkän valinnaisen kurssin seitsemännen luokan keväällä. Valittu kurssi jatkuu yhdeksännen luokan loppuun saakka. Lisäksi oppilaat valitsevat kahdeksannen luokan keväällä lyhyen valinnaisen kurssin yhdeksättä vuosiluokkaa varten. Tällöinkin koulun tulee tarjota valittavaksi kaikkia taide- ja taitoaineita.

Valinnaisten taide- ja taitoaineiden arvioinnista kerrotaan opetussuunnitelman luvussa 6, Oppimisen arviointi.

12.2 Muut valinnaiset aineet

Oppilaille tulee varata mahdollisuus osallistua muihin valinnaisiin opintoihin kuuluvien kurssien suunnitteluun. Kurssien sisällöissä voidaan huomioida monialaiset oppimiskokonaisuudet ja laaja-alaisen osaamisen alueet.

Vuosiluokkien 4 - 6 muiden valinnaisaineiden valinta tapahtuu kuten taide- ja taitoaineiden valinnaistenkin valinta. Muista valinnaisista aineista muodostuu vuosiluokille 4 - 6 yhden vuosiviikkotunnin laajuinen lyhyt valinnainen kurssi. Muut valinnaiset kurssit voivat olla sisällöltään taide- ja taitoaineita.

Seitsemännellä luokalla oppilailla on kaksi vuosiviikkotuntia muita valinnaisia opintoja. Niistä muodostuu kaksi lyhyttä valinnaiskurssia. Kurssit valitaan kuudennen vuosiluokan keväällä. Mikäli oppilaalla on kaksi lyhyttä valinnaista kurssia samaa oppiainetta, ne eivät voi muodostaa pitkää valinnaista eikä niitä voi yhdistää yhdeksi arvioitavaksi kurssiksi. Seitsemännellä vuosiluokalla A2 –kieli on oppilaan muu valinnainen.

Kahdeksannella ja yhdeksännellä luokalla on kolme vuosiviikkotuntia muita valinnaisia opintoja. Nämä muodostavat yhden pitkän, kahden vuosiviikkotunnin laajuisen ja yhden lyhyen, yhden vuosiviikkotunnin laajuisen valinnaisaineen. Koulu päättää valinnaisainetarjottimestaan. Valinnaisaine voi olla sisällöltään myös taide- ja taitoaine tai B2 -kieli. Kurssien sisällöissä voidaan huomioida monialaiset oppimiskokonaisuudet ja laaja-alaisen osaamisen alueet. Pitkä valinnaisaine valitaan seitsemännen luokan keväänä kahdeksatta ja yhdeksättä vuosiluokkaa varten. Lyhyt valinnaisaine valitaan seitsemännellä luokalla kahdeksatta vuosiluokkaa ja kahdeksannella luokalla yhdeksättä vuosiluokkaa varten.

Jokaisen yläkoulun tulee tarjota osana muita valinnaisia opintoja yhden vuosiviikkotunnin laajuista Urhea-kurssia (yhteistyö Pääkaupunkiseudun Urheiluakatemia Urhean kanssa) seitsemättä, kahdeksatta ja yhdeksättä vuosiluokkaa varten. Urhea-kurssi on luonteeltaan yleisharjoittelua. Tarkemmin Urhea-yhteistyötä on kuvattu luvussa 12.2.1.

Valinnaiskurssien sisällöt ja toteutus täsmennetään vuosittain koulujen lukuvuosisuunnitelmassa. Valinnaisaineiden arvioinnista kerrotaan opetussuunnitelman luvussa 6, Oppimisen arviointi.

12.2.1 Urhea-yhteistyö 7.-9. luokilla

Kaikki vantaalaiset koulut, joissa on luokka-asteet 7 - 9 ovat Urhea-kouluja. Urhea-toiminnalla tuetaan tavoitteellisesti urheilevien lasten ja nuorten koulunkäynnin ja urheiluharrastuksen yhteensovittamista. Urhea-oppilaiden tulee sitoutua noudattamaan koulun, urheiluseuran, Urhean (Pääkaupunkiseudun urheiluakatemia), oppilaan huoltajan ja oppilaan välillä solmittavaa Urhea-sopimusta. Kaikki oppilaat voivat hakea Urhea-oppilaaksi, myös urheiluseuraan kuulumattomat oppilaat. Edellytyksenä on, että oppilaalla on kiinnostusta tavoitteelliseen urheiluharjoitteluun ja hänellä on päämääränä löytää urheiluseura harjoittelun tueksi. Urhea –sopimus tehdään 7.-9. luokkien ajaksi.

Urhea-kouluissa toimintaan osallistuville oppilaille mahdollistetaan harjoitusaikaa seuraavasti:

  • Vantaalaiset koulut pitävät viikoittain yhtenä iltapäivänä yhteissuunnitteluajan (YT-aika) samaan aikaan. Tämä mahdollistaa Urhea-oppilaiden osallistumisen seurojen järjestämään valmennukseen. YT-ajalla tapahtuva harjoittelu on urheiluseurojen valmentajien ohjaamaa tai oppilaan omatoimista harjoittelua.
  • Koulujen Urhea-oppilaat aloittavat yhtenä aamuna viikossa koulun vasta noin kello 9.00. Tämä mahdollistaa urheiluseuroihin kuuluville oppilaille osallistumisen seurojen järjestämään valmennukseen noin klo 7.00–8.30. Aamulla tapahtuva harjoittelu on urheiluseurojen valmentajien ohjaamaa tai oppilaan omatoimista harjoittelua.

Jokainen koulu tarjoaa yhden vuosiviikkotunnin laajuisena valinnaisaineena Urhea-liikuntaa (Urhea-kurssi), joka on luonteeltaan yleisharjoittelua. Urhea-kurssi ei ole osa taide- ja taitoaineiden valinnaisia opintoja vaan niin sanottuja muita valinnaisia opintoja. Kurssi on tarkoitettu ensisijaisesti Urhea-oppilaille. Jos kurssilla on tilaa, sitä voidaan tarjota myös tavoitteellisesta urheiluharjoittelusta kiinnostuneille oppilaille. Oppilaiden vapaaehtoiset kielivalinnat tai koulun painotukset (esimerkiksi musiikkiluokat, Vantaan kansainvälinen koulu, ruotsin kielikylpy) voivat vaikuttaa Urhea-kurssin toteutumiseen oppilailla.

Urhea-oppilaat osallistuvat liikunnallisten tapahtumien ja välituntiliikunnan ideointiin ja kehittämiseen yhdessä koulun henkilökunnan kanssa.

12.3 Vieraiden kielten vapaaehtoiset ja valinnaiset oppimäärät

Vantaan kaupungissa kaikki oppilaat aloittavat englannin opiskelun varhennettuna kielenopetuksena ensimmäisellä luokalla. Yhden vuosiviikkotunnin laajuinen opiskelu jatkuu toisella vuosiluokalla. Kolmannella vuosiluokalla kaikki oppilaat aloittavat A1-kielenään englannin kielen.

Neljänneltä luokalta alkavaksi vapaaehtoiseksi A2-kieleksi on mahdollista valita ruotsi, venäjä, ranska, saksa tai espanja. A2-kielen ryhmän ryhmäkoosta päättää opetuslautakunta. A2-kielen opetusjärjestelyissä on mahdollista hyödyntää useamman koulun välisiä etäopetusmahdollisuuksia ja muodostaa tällä tavoin koulujen yhteisiä ryhmiä.

Kaikilla oppilailla alkaa kuudennella luokalla B1-kielenä ruotsin kieli. A2-kielenä ruotsia opiskelleet oppilaat jatkavat tällöin opiskelua omana ryhmänään. Yläkouluilla on lisäksi mahdollisuus tarjota kahdeksatta ja yhdeksättä vuosiluokkaa varten B2-kieltä muiden valinnaisten opintojen osana.


Oppiaineiden opetussuunnitelmat

Hyvinvointi, Oppimisen ilo, Toisten kunnioitus
Laajaalainenosaaminenympyra.png

Johdanto
Äidinkieli ja kirjallisuus

Suomen kieli ja kirjallisuus
Suomi toisena kielenä ja kirjallisuus

Ruotsin kieli, B1-oppimäärä
Ruotsin kieli, A2-oppimäärä
Englannin kieli, A-oppimäärä
Espanjan kieli, A2-oppimäärä
Espanjan kieli, B2-oppimäärä
Ranskan kieli, A2-oppimäärä
Ranskan kieli, B2-oppimäärä
Saksan kieli, A2-oppimäärä
Saksan kieli, B2-oppimäärä
Venäjän kieli, A2-oppimäärä
Venäjän kieli, B2-oppimäärä
Matematiikka
Biologia
Maantieto
Fysiikka
Kemia
Terveystieto
Ympäristöoppi
Uskonto-Evankelisluterilainen
Uskonto-Islam
Uskonto-Katolinen
Uskonto-Ortodoksinen
Uskonto-Buddhalainen
Uskonto- Krishna-liike
Elämänkatsomustieto
Historia
Yhteiskuntaoppi
Musiikki
Kuvataide
Käsityö
Liikunta
Kotitalous
Oppilaanohjaus